MOPV#5: Vapaana liikkuvat idiootit
08:18
Joskus tuntuu että geenipoolia olisi syytä vähän “kloorata”, vaikka myöhäistähän se tässä vaiheessa on. Vittu mitä touhua.
Kuolleiden purjehduskenkien seura
08:18
Joskus tuntuu että geenipoolia olisi syytä vähän “kloorata”, vaikka myöhäistähän se tässä vaiheessa on. Vittu mitä touhua.
15:42
Kävimme eilen Morsiamen kanssa katsomassa Ilotulituksen SM-kilpailua. Tarkoituksena oli nauttia komeasta esityksestä ja tietysti myös samalla hieman harjoitella kuvaamista.
Löysimmekin hienon paikan Linnanmäen kallioilta, paikan josta aukeni koko Helsingin keskusta upeana panoraamana. Tai siis. Löysimme sen jälkeen kun olimme ensin seisseet tuijottamassa raketteja puun oksiston lävitse.
Kuvia otin monia, mutta hyvin harva niistä on esityskelpoinen. Pannaan ensiyrittämän piikkiin. Ja kehnon jalustan. Laitoin minä ne muutamat onnistuneet, tai ainakin vähiten epäonnistuneet, näytillekin – säästäväthän vanhemmatkin lastensa ensituherruksia.
Ensi vuonna sitten uudestaan, ainakin yhtä kokemusta kokeneempana, paremmalla menestyksellä.
*
Tänään huvitti kun kaveri kertoi kuulleensa eilen Radio Rockin mainostavan ilotulituksen tulevan “radiosta suorana lähetyksenä”.
13:20
Siitä on nyt noin viikko aikaa kun avasin työpisteeni viereisen ikkunan sälekaihtimet. Syy siihen oli äkillinen pimeys joka johtui päälle iskeytyneestä ukonilmasta.
Tänään ulos vilkaistessa näin jotain joka näytti hyvin oudolta: avautuvan kaupunkikattomeren takana näkyi velloava pilvimeri. Ja nimenomaan takana, ei yllä niin kuin tavallisesti on tapana. Harmillisesti ainoa mukana ollut kuvantallennusväline oli matkapuhelimeni, sillä näky oli melko vaikuttava.
17:04
Se on taas se aika vuodesta kun olohuoneet täyttyvät kisastudioista, baarit televisioille huutelijoista ja parvekkeen aluset televisiolaitteista. Tällä kertaa sentään homman liittyi sen verran tuuria ettei lähetykset häiritse prime time -lähetysaikaa, kiitos suuren aikaeron.
Tuuria siksi, koska urheilua ei katso televisiosta Erkkikään. (Ainoastaan Erkin kaverit, jotka muutenkin ovat kovin kummallisia.)
Asian laita voisi olla toisenlainen mikäli urheilu ei olisi niin tappavan tylsää kuin mitä se nykypäivänä on. Omat pojat eivät pärjää ja uusia maailmanennätyksiä syntyy harvoin. Puhumattakaan siitä että lajit jossa kilpaillaan ovat suoraan sanoen antiikkisia. Suurin jännitysmomentti syntyy kun veikkaillaan kuinka monta tällä kertaa jää kiikkiin doping-aineiden käytöstä tai kuka keksii värikkäimmät selitykset antisuoritukselleen.
Näille epäkohdille on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Ne ovat niin ilmeisiä etten oikein ymmärrä miten status quo voi olla sellainen kuin se nyt on.
Toimenpide 1: Sallitaan doping.
Dopingia käyttää jo jokainen, toiset nyt vain ovat niin tumpeloita että jäävät siitä kiinni. Olkoonkin että tämän myötä se todellinen kilpailu käytäisiinkin lääketieteen alalla, mutta se on sivuseikka. Kun keihäänheittojen pituuksia mitataan kilometreissä ja pituushypyt kymmenissä metreissä minäkin alan seuraamaan urheilua.
Toimenpide 2: Uudistetaan lajeja.
Ihan oikeasti hei. Jaksaako joku vielä oikeasti innostua nykylajeista? Miten olisi vaikka 300 metrin vapaauinti piraija-altaassa? Maratonjuoksu tulisilla hiilillä?
Ikävä kyllä tätä tuskin koskaan tulee tapahtumaan, koska urheilun täytyy pysyä “puhtaana” ja “olympialaisia kunnioittavana”. Tai jotain. Paskaa se joka tapauksessa on.
12:41
Vähemmän vakavaa asiaa meemin muodossa.
Käännä annetut lauseelle omalle murteelle:
(via
10:28
Kuka oli se joka keksi että radiolähetyksessä pitää jatkuvasti toistaa oman asemansa lähetyksen megahertsitaajuutta? Eihän sitä tietoa kuule mikäli asemaa ei jo kuuntele.
Vaan olisihan se tietysti typerää huutaa eetteriin kilpailevan aseman taajuuksia.
Onko se sittenkin vain sitä ohjelmantäytettä niihin hetkiin kun ei ole parempaakaan sanottavaa? Kertoisivat siinä tapauksessa vaikka vitsejä.
Luet nyt /dev/nikc/blog -blogia joka löytyy osoitteesta hoo-tee-tee-pee kaksoispiste kauttaviiva kauttaviiva blog piste än-ii-koo-see piste org.
11:09
Meteli on kuin sotaelokuvassa, valoshow kuin Euroviisuissa ja vettä tulee kuin, no, tiedätte kyllä. Harmi, ettei työpaikkani ole Koskikadulla. Olisi ollut sopivaa.
15:48
Parisen viikkoa olen nyt ehtinyt leikkiä uusimman teknoleluni Nokia N95:n kanssa. Kokemuksia on ollut vaikka minkälaisia. On ollut Ooh!– ja Aah! -kategoriaan kuuluvia kokemuksia mutta myös muutama #¤%& -kategoriaan kuuluva. Olkoonkin että viimeksi mainittuun menevät johtuvat osittain tottumattomuudesta S60-sarjan puhelimiin, olinhan muutaman vuoden naimisissa Motorola:n kanssa. Erilainen käyttöliittymä on kuitenkin aina uusi käyttöliittymä ja, kuten uusissa kalsareissakin, totutteluun kuluu aikaa.
Ominaisuuksia puhelimesta ei puutu. Radio on oikein mukava ja puistopäivänä toimivaksi todettu. Kamerakin on kelvollinen aikaisempiin kokemuksiini verrattuna ja se on niin ikään koekäytetty puistossa. Internetin käyttö on oikein sujuvaa, tai niin sujuvaa kuin se kännykän näytöllä voi olla, niin GPRS (General Packet Radio Service)– kuin WLAN (Wireless LAN) -yhteyttä käyttämällä.
Akkukesto nyt on mitä on, mutta sitä osasin odottaakin. Järkevällä käytöllä kuitenkin täysin riittävä, joskin “tehokäytöllä” akun saa imettyä tyhjäksi hyvinkin nopeasti.
Sisäänrakennettu GPS (Global Positioning System)-paikannus on tietysti myös yksi syy miksi puhelimeen päädyin. Se oli myös yksi niistä joka aluksi harmitti, kun vaikutti siltä ettei siitä ole edes viihdekäyttöön paikannuksen kestäessä minuuttitolkulla, eikä yhteys senkään jälkeen kunnolla pysynyt. Puhelimen ohjelmiston päivittäminen uusimpaan versioonsa kuitenkin muutti tämän kaiken.
Uusin huvitukseni onkin käynnistää Sports Tracker kotoa kävelylle lähtiessä ja kotona sitten ihmetellä kuinka pitkän taipaleen ehti kulkea. Yllätykset ovat useimmiten hyvinkin positiivisia. Toinen hauska ominaisuus, jonka opin eilen, on se että kuljetun reitin voi viedä Google Earth -sovellukseen ja nähdä kuljetun reitin kartalla.
Nojoo, ehkä vain uutuuden viehätystä, mutta hauska ominaisuus noin kuriositeettina kuitenkin.
Varsinaista navigaatiota en ole vielä kokeillut koska sitä varten pitäisi latoa rahaa tiskiin, enkä ole kokenut sille varsinaista tarvetta. Ja suunnistaa voi ilmankin, puhetta vain ei kuulu. Ilmaista Amaze -navigointiohjelmaa olisi tarkoitus jossain välissä koeajaa, josko se olisi omiaan korvaamaan mukana tulleen softan. Mukana tulleeseen softaan saa kuitenkin Nokia Map Loader:lla näppärästi ladattua haluamansa kartat, ja vain haluamansa kartat, mikä on mukavaa. Varsinainen “tulikaste” suoritetaan Unkarissa syksymmällä.
Kokemuksien karttuessa saatan kirjoittaa aiheesta vielä lisää. Kattavampaa tutkailua kaipaavan kannattaakin suunnistaa Erkan kirjoituksiin samasta aiheesta.
10:12
Ärräpääthän minulla soivat, kun ei se toivomani trackback-korjaus tullutkaan mukana WordPressin päivityksessä.
Totesin tämän kun törmäsin sivustoon nimeltä BuiltWith.com, joka haistelee sivustolla käytössä olevia teknologioita. Pakkohan sitä oli omaan blogiin kokeilla, ja eikös siinä vain komeillut se sama saamarin rimpsu jota trackbackeihin on pukannut, eli ’ + title + ’ – ’ + basename(imgurl) + ’(’ + w + ’x’ + h +’).
Hetken murehdittuani haistoin kuitenkin palaneen käryä ja otin hetken mietintätuokion pohtiakseni miten tuohon tulokseen oikein päästään. Loppujen lopuksi hyvä ystäväni grep tuli avukseni ja paikallistin ko. rimpsun ImageManager -laajennuksen lähdekoodiin. Siitä jatkoin blogini etusivun (selaimessa näkyvään) lähdekoodiin ja siellähän se seisoi, ja mikä oli oleellisinta, ennen blogin html-sivun
-tagia.
Tästä päättelin että trackback-linkkiin otsikkoa haettaessa lainataan viittaavasta osoitteesta
…
-tagien sisältö. Tässä tapauksessa ensimmäinen osuma osui juuri tuohon ImageManagerin head-osioon lisäämään JavaScriptiin.
No, tästähän riemastuin koska korjaus olisi helppoa muokkaamalla teemaa, mutta samalla sapetti, koska koko tämän tilanteen olisi voinut välttää ainakin kahdella tavalla:
# ImageManager voisi säilyttää JavaScriptinsa erillisessä tiedostossa sen sijaan että kirjoittaa sen suoraan sivun lähdekoodiin. Siinä olisi sekin hyöty että tiedosto jäisi selaimen välimuistiin ja näin pienentäisi perättäisten sivulatausten kokoa.
# Tagin olisi skriptissä voinut pilkkoa muotoon ‘<tit’ + ‘le>’
, tehokkaasti estäen että se tuottaisi osuman
-merkkijonoa haettaessa.
Taidanpa antaa projektille pienen kontribuution…
09:57
Päivitin tänään blogimoottorini WordPressin uusimpaan versioonsa 2.2.2. Toivottavasti jossain aiemmassa versiossa rikkoontuneet trackback-linkit nyt korjaantuivat.
Tämän myötä Lyhykäiset palaavat takaisin RSS-virtaan muiden kirjoituksien sekaan, ainakin siihen asti että jaksan jälleen karsia ne siitä pois käyttämällä kilokaupalla purkkaa ja metritolkulla roudarinteippiä. Ehkä en enää sitä edes tee, ennen kuin viitsin tehdä sen jotenkin fiksummin kuin suoraan koodin sekaan syöksymällä.
Päällimmäisenä syynä karsimiseen on ollut Blogilistan jatkuvan päivittymisen estäminen (fiksu kaveri tietysti lisäisi kaikki muut kirjoitukset yhteen kategoriaan ja asettaisi Blogilistan seuraamaan sen RSS-virtaa, mutta minä nyt olen minä). Ehkä tämän kanssa nyt sitten voi elää. Katsotaan.
18:45
Espan kioskilta vissyä ja krapulapillereitä1. Kampin Alkossa köyhät kyykkyyn2. Kalevala-korusta jotain pientä ja pyöreää.
Juuri nyt olo on uupunut, mutta onnellinen.
Kiitokset kaikille3 hauskasta puistopäivästä ja karaokejatkoista. Jatkojen jatkot jäivät lyhyiksi, mutta olivat opettavaiset.
16:22
Miten turkulainen ostaa itselleen musiikkisoittimen?
– Pan huilu.
01:00
Tämä on niitä kirjoituksia, joitten tulisi olla helppo aloittaa. Mahdollisia aloituksia on niin monia. Mutta se taas tuo mukanaan vaikeuden; mikä on se paras niistä kaikista? Se, mikä saa mielenkiinnon heräämään ja pysymään ensimmäistä kappaletta pidempään. Loppujen lopuksi sitä kuitenkin päätyy hylkäämään kaikki vaihtoehdot ja kirjoittaa jotain aivan muuta mikä ei liity aiheeseen millään lailla, kuten tämä mitä juuri luet.
Niin. Sitten tulee se seuraava vaikeus. Pitää rakentaa aasinsilta puustaheinästä aiheeseen. Siinä on pulmaa kerrakseen, varsinkin jos on kuten minä, kirjoitustaidoton. Joten teen kuten joku fiksumpi; oion mutkia ja menen suoraan asiaan.
Kaikki sai alkunsa puolivitsistä. Isät ja luvat ja niin edelleen. “Ja kesällähän olemme menossa Joensuuhun. Menette kalaan ja homma on paketissa, eikö?”, tuumi tuo elämäni valkeus. Niin, yksinkertaiseltahan se noin aseteltuna näyttää.
Loppujen lopuksi se on ihan helvetin vaikeaa. Ehkä sitten, jos olisi pyörinyt kuvioissa jo vuosia ja olisi käynyt kalassa useamman kerran ja sen perusteella voisi luottaa ettei heitetä laidan yli, se voisi olla helppoa. Mutta kun yhteinen historia on yhdellä kädellä laskettavia tapaamisia asiat mutkistuu. Palat nousee kurkkuun, hiki nousee otsalle ja se yhteisen salaisuuden jakaminenkaan ei riitä.
Vaan viimeinen mahdollinen tilaisuus käytetään hyväksi. Ympärillä ei silloin myöskään ole vettä, paitsi lasissa – siinä toisessa jossa ei ole Akvavitiä. Silloin, kerää kaiken rohkeutensa. Karauttaa kurkkua ja lausuu ääneen ne viikon verran kielellä pyörineet sanat. Ne, joita ilman tätä kirjoitusta ei olisi.
Tästä on nyt noin kolme viikkoa. Sen verran ehdin odottaa oikeaa hetkeä. Sitä hetkeä jolloin kaikki vain loksahtaisi legomaisesti kohdalleen ja tietäisi, että se on nyt. Nyt se on. Vaan ei sitä ehtinyt tullakaan, sinänsä.
Ei ollut legoja. Ei loksahdellut. Oli vain hyvä hetki. Hyvä hetki, kuohuviiniä ja iltaruskossa kylpevä Helsinki, hotelli Tornin taivasbaarista nähtynä.
Niin minä sitten kokosin ne hermonrippeet itsestäni jotka eivät jännityksestä olleet 80 metrin korkeudessa hajonneet taivaan tuuliin ja sanoin sen. Sen minkä olisin voinut sanoa jo aikoja sitten.
“Rakkaani, tuletko vaimokseni?”