For every man, there comes a time…
01:00
Tämä on niitä kirjoituksia, joitten tulisi olla helppo aloittaa. Mahdollisia aloituksia on niin monia. Mutta se taas tuo mukanaan vaikeuden; mikä on se paras niistä kaikista? Se, mikä saa mielenkiinnon heräämään ja pysymään ensimmäistä kappaletta pidempään. Loppujen lopuksi sitä kuitenkin päätyy hylkäämään kaikki vaihtoehdot ja kirjoittaa jotain aivan muuta mikä ei liity aiheeseen millään lailla, kuten tämä mitä juuri luet.
Niin. Sitten tulee se seuraava vaikeus. Pitää rakentaa aasinsilta puustaheinästä aiheeseen. Siinä on pulmaa kerrakseen, varsinkin jos on kuten minä, kirjoitustaidoton. Joten teen kuten joku fiksumpi; oion mutkia ja menen suoraan asiaan.
Kaikki sai alkunsa puolivitsistä. Isät ja luvat ja niin edelleen. “Ja kesällähän olemme menossa Joensuuhun. Menette kalaan ja homma on paketissa, eikö?”, tuumi tuo elämäni valkeus. Niin, yksinkertaiseltahan se noin aseteltuna näyttää.
Loppujen lopuksi se on ihan helvetin vaikeaa. Ehkä sitten, jos olisi pyörinyt kuvioissa jo vuosia ja olisi käynyt kalassa useamman kerran ja sen perusteella voisi luottaa ettei heitetä laidan yli, se voisi olla helppoa. Mutta kun yhteinen historia on yhdellä kädellä laskettavia tapaamisia asiat mutkistuu. Palat nousee kurkkuun, hiki nousee otsalle ja se yhteisen salaisuuden jakaminenkaan ei riitä.
Vaan viimeinen mahdollinen tilaisuus käytetään hyväksi. Ympärillä ei silloin myöskään ole vettä, paitsi lasissa – siinä toisessa jossa ei ole Akvavitiä. Silloin, kerää kaiken rohkeutensa. Karauttaa kurkkua ja lausuu ääneen ne viikon verran kielellä pyörineet sanat. Ne, joita ilman tätä kirjoitusta ei olisi.
Tästä on nyt noin kolme viikkoa. Sen verran ehdin odottaa oikeaa hetkeä. Sitä hetkeä jolloin kaikki vain loksahtaisi legomaisesti kohdalleen ja tietäisi, että se on nyt. Nyt se on. Vaan ei sitä ehtinyt tullakaan, sinänsä.
Ei ollut legoja. Ei loksahdellut. Oli vain hyvä hetki. Hyvä hetki, kuohuviiniä ja iltaruskossa kylpevä Helsinki, hotelli Tornin taivasbaarista nähtynä.
Niin minä sitten kokosin ne hermonrippeet itsestäni jotka eivät jännityksestä olleet 80 metrin korkeudessa hajonneet taivaan tuuliin ja sanoin sen. Sen minkä olisin voinut sanoa jo aikoja sitten.
“Rakkaani, tuletko vaimokseni?”
Ja hyvinhän siinä poikalapsen kävi…
Sorry, the comment form is closed at this time.
20 Responses to “For every man, there comes a time…”
Poski märkänä: onnea!
Comment by Marjut — 10.08.2007 06:43
…olkoon!!!!
Comment by oopa — 10.08.2007 06:58
Tuhannesti Onnea. Teit loistavan teon. Ja palkinto oli sen mukainen.
Comment by Helena — 10.08.2007 07:57
Onnea onnea onnea punainen perunamaa
Comment by Just Sopivasti — 10.08.2007 08:16
Oijoi, on tää niin suloista, onnittelut tähänkin blogikommenttilootaan!
Comment by Marinadi — 10.08.2007 08:48
Grattis!
Comment by pni — 10.08.2007 08:55
Parhaimmat onnittelut – teille molemmille :)
Comment by Janne — 10.08.2007 11:30
Kiitokset kaikille onnitteluista :)
Comment by nikc — 10.08.2007 13:05
Lisää onnea!
Comment by kervå — 10.08.2007 15:58
Herkkua romantikolle! Malja, malja!
Comment by Kriisi — 10.08.2007 15:59
Tack tack!
Maljoja on jo nostettu (onhan tuossa kuvallinen todistekin), ja ehdimme varmaan nostaa muutaman vielä lisääkin.
Comment by nikc — 10.08.2007 16:12
Vielä vähän onnea ja paljon mukuloita :)
Comment by Suruvaippa — 10.08.2007 17:06
Näin just :-)) Hyvähyvä.
Comment by Zepander — 10.08.2007 20:25
Hoj! Grattis!
Comment by llaurén — 11.08.2007 00:42
Äh, myöhässä taas (siis minä). Onnea!
Comment by Sun äitis — 11.08.2007 01:56
HUH HUH!
Hieno juttu.
Rohkeimpia on ne jotka uskaltaa rakastaa.
Comment by Minnamii — 11.08.2007 19:13
Parempi myöhään… mutta nyt mulle siis selkis! Onneksi olkoon!
Comment by timo — 11.08.2007 19:14
Ohho, onnitteluja kanssa!
Comment by Kuraattori — 11.08.2007 19:57
Onnea! :o)
Comment by Qimki — 12.08.2007 13:13
OHHOH !!
Onnittelut
Comment by -GF- — 13.08.2007 08:42