/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Dec 24th 2008

Entering sleep mode

12:20

Eilinen päivä kului kuusenhakumatkalla mökin metsiin ja viimeisten lahjojen metsästyksen parissa. Nyt kun se viimeinenkin velvollisuus on hoidettu, tuttuun tapaan viime tingassa, voi keskittyä siihen oleellisimpaan: totaaliseen nollaukseen ja tyhjäntoimittamiseen.

Kinkunsyönnissä otettiin jo eilen varaslähtö, keskiyön tällä puolen. Ruisleivällä sinapin kera aina yhtä maistuvaa.

Epäkoherentti teksti kertoo kaiketi siitä että pääkoppa on jo off-asennossaan, kuten pitääkin.

Mukavaa lomaa kaikille.

Dec 18th 2008

Deja vu

11:50

AC DC:n keikan liput tulivat myyntiin tänä aamuna klo 9 ja tunti siitä ne olivat loppu… eikun siis siirretty Huuto.net:iin.

Dec 16th 2008

Kun postimies ei soittanut edes yhdesti

12:47

Minä olen postipalveluiden suurkuluttaja. Olen, koska valokuvausharrastukseeni liittyen haalin itselleni mitä kummallisinta romua maailman eri kolkista. Pääsääntöisesti minulla ei ole ollut mitään ongelmia lähetysten kanssa, mutta viimeisimmät kokemukseni Matkahuollon pakettipalveluista alittavat kyllä jokaisen kuviteltavissa olevan riman.

Ostin lokakuun lopussa Hollannista kulmaetsimen ja Carl Zeissin objektiivin. Päivää tai pari myöhemmin sain myyjältä ilmoituksen paketin postittamisesta TNT:llä. Kolme viikkoa tästä eteenpäin rupesin ihmettelemään saapumatonta lähetystä ja pyysin myyjältä seurantanumeroa, jonka saatuani sain Matkahuollon puhelinpalvelusta selvitettyä paketin sijainniksi Annankadun Valintatalon. Puuttuvaa saapumisilmoitusta tivatessani minulle selvisi että se oli lähetetty minulle täysin outoon puhelinnumeroon.

No, metrin leveä virne naamallani riensin hakemaan pakettia, vain saadakseni eioota ja kehotuksen tiedustelemaan Kampin Matkahuollosta. Sieltä minut olisi haluttu lähettää edelleen takaisin Annankadulle. Kun otin uudemman kerran yhteyttä Matkahuollon puhelinpalveluun selvisi loppujen lopuksi että paketti olikin jo lähtenyt takaisin lähettäjälle.

Pistin siis asiasta postia myyjälle ja pyysin lisäämään myös puhelinnumeroni osoitetietoihin, kun lähettää pakettia toiselle matkalleen.

Kului taas muutama päivä ja sain Joulukuun toisena päivänä myyjältä sähköpostitse ilmoituksen paketin lähettämisestä Suomeen. Kun pakettia ei taaskaan puolentoista viikon jälkeen kuulunut, pyysin seurantakoodin, jolla paketti löytyi samaisesta Annankadun Valintatalosta. Ilman että olin saanut minkäänlaista saapumisilmoitusta, en tekstiviestitse, puhelimitse tai postitse. Ja tällä kertaa ei Matkahuolto ei olisi voinut vedota väärään ilmoitettuun puhelinnumeroon (kuten ensimmäisellä kierroksella), numeroni kun oli kissankokoisin kirjaimin paketin osoitelapussa.

Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan pidä yllättyä. Tuttavani joka käyttää Matkahuoltoa kuljetuksiinsa säännöllisesti, pyytää aina lähettäjältä myös seurantakoodin – juurikin siitä syystä että Matkahuolto on ilmeisen nihkeä ilmoittamaan lähetysten saapumisesta.

Kun kuittasin myyjälle paketin vihdoin saapuneeksi, myyjä kertoi minulle että postipalveluiden huonontuminen tuntuisi olevan yleiseurooppalainen ilmiö: yksi kymmenestä lähettämästään paketista palaa hänelle takaisin. Veikkasi syyksi halpoja, huonolaatuisia alihankintapalveluita. Tiedä häntä, mutta Matkahuolto-Tradeka kuvio ei ainakaan minua vakuuta. En tosin tiedä kumman velvollisuutena ilmoitukset ovat.

Ennen tätä tapausta minulla ei kuitenkaan ole ollut kuin yksi vastaava kokemus. Silloin syypää oli joko Posti tai Tulli. En tiedä kumpi, koska kumpikaan ei suostunut tunnustamaan syyllisyyttään vaan syytti toista osapuolta. Kumpainenkin ovat kuitenkin vielä pienessä mustassa kirjassani hyvien listalla. Matkahuollosta en enää olisi niin varma.

Dec 15th 2008

Baabelin kala ei vieläkään valmis

10:03

Reilu vuosi sitten kirjoitin koneellisesta kääntämisestä. Paljon on tapahtunut vuoden aikana. Lähinnä tarkoitan tällä paljolla sitä, että mm. Google Language Tools tarjoaa nyt myös käännöstä suomesta ja suomeksi. Onhan se toki vielä vasta kokeiluasteella, mutta en voi kun ihmetellä muutamaa asiaa kuitenkin.

Viittauslinkeistä huomasin nimittäin että joku oli etsinyt apua siltaukseen ja löytänyt taannoisen avunhuutoni aiheesta, mielenkiinnosta vilkaisin tietysti itsekin miltä käännös oikein näyttää.

Odotetusti, käännös oli aika pitkälti lukukelvotonta, ainakin sisällön viestin osalta. Jotkut lauseet saivat peräti täysin päinvastaisen merkityksen käännöksen jälkeen (saa nauraa ? must not laugh).

Oudointa oli kuitenkin ehkä se, että Welho oli kääntynyt Nokiaksi (kolmas tekstikappale), ja kommenteissa myös nimimerkit tulkattu (Tomi ? Tom).

GLT (Google Language Tools) tarjoaa mahdollisuuden ehdottaa parempaa käännöstä, mutta melko toivottomalta touhu vaikuttaa. Ehkä suomenkieltä ei vain ole tarkoitettu koneiden tulkittavaksi tai tuotettavaksi.

Dec 13th 2008

Jälkimainingit

14:44

Sanotaan että kuva kertoo enemmän. Joten annan sen kertoa, kun itse en ihan vielä kykene.

Mutta kiitos.

Dec 12th 2008

Minne mennä tänään

16:32

Puolitoista tuntia ja bileet rävähtää käyntiin. Täydessä vauhdissa ollaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, noin tunnissa H-hetkestä.

Jos joulukuuhusi mahtuu vain yhdet pikkujoulut, nämä ovat ne. Jos mahtuu useammat, ei näitä pidä siitä huolimattakaan missata.

Dec 10th 2008

Otin kynän kauniiseen käteen

13:37

Käsialanäyte

Kuten Jussi, minäkin käytän kirjoittamiseen kynää melko harvoin. Tai käytänhän minä kynää usein, mutta kyseessä on lähinnä hyvin lyhyitä kokousmuistiinpanoja, tai sitten muuta tuhertelua. Vapaa-ajalla kynää käytetään pääasiassa kauppalistoihin ja Moleskinen sivuille tuherteluun.

Shorts

Dec 2nd 2008

Pata on taas auki

10:17

Bloggaajien (perinteinen) joulupata on taas (ilmeisistä alun hankaluuksista huolimatta) korkattu. Kirjoitushetkellä pataan on kerääntynyt 8:lla lahjoituksella 100 euroa.

Viime vuonna lahjoituksia kertyi 1315 euroa, vuonna 2006 413 euroa, vuonna 2004 210 euroa. Jotta käyrän kulma pysyy samana tarvitaan tänä vuonna noin 5200 euroa.

Joten pistähän roponen, sinäkin.

Shorts

Meta

Pages

Search blog

Latest comments