/dev/nikc/blog

Ikävä kyllä, biljardi on vain marginaalilaji, jota näytetään televisiosta lähinnä myöhään yöllä kun ei ole tähdellisempää näytettävää, kuten viikon kootut kömmähdykset tai TV-kauppaa. Onneksi sentään snooker vielä saa melko hyvin tilaa Eurosport-kanavalla, mutta poolbiljardia näkee ani harvoin.

Nyt on kuitenkin tilaisuus nautiskella, kun Eurosport televisioi Pohjois-Amerikan mantereella par’aikaa pelattavaa turnausta. Sitä katsellakseen pitää vain yökukkua (niinkuin muutenkin kyllä teen), ja/tai olla päivisin kotona. Tai sitten pitää omistaa jonkinlainen tallennuskapine.

Meneillään on siis International Pool Tourin North American Open 8-Ball Championship, Las Vegasissa. Turnauksessa on mukana kolme suomalaistakin; Mika Immonen, Markus Juva ja Marko Lohtander. (Onkohan se hyvä enne, jos etunimen alkukirjain on M, kun poolista on kyse.) Kaikki kolme ovat pelanneet ensimmäisen kierroksen ottelunsa ja kaikki ovat vielä jatkossa. Hienoa!

Ilokseni, Lohtanderin ottelu Alison Fisheriä vastaan jopa televisioitiin. Harmillista että ottelu päättyi Lohtanderin tappioon, joka kuitenkin onneksi jäi hänen ainoaksi. Samassa näytettiin myös pätkiä Immosen ottelusta saksan Oliver Ortmannia vastaan, joka sekin päättyi suomalaisittain pakkasen puolelle, mutta kuten Lohtanderilla, se oli onneksi ainoa ottelu jonka “The Iceman” hävisi.

Tuloksia sentään pääsee katsomaan vuorokaudenajasta riippumatta, jotka löysin turnauksen web-sivuston sekavuudesta huolimatta.

Suomalaispelaajien pelatut ottelut:

• Mika Immonen
• Markus Juva
• Marko Lohtander

Suomalaispelaajien seuraavat ottelut:

• Mika Immonen
• Markus Juva
• Marko Lohtander

Kuten kaaviosta voi huomata, pääsevät sinivalkoiset vahvistukset seuraavaksi pelaamaan melko nimekkäitä pelaajia vastaan. Immosta vastaan kävelee kaksinkertainen snookerin MM-voittaja, Ronnie O’Sullivan, joka on ensimmäistä kertaa 8-pallon pyörteissä. Lohtander kohtaa myöskin snooker-pelaajan, Australiaisen Quinten Hannin, sekä poolin parissa jonkinlaista elävän legendan maineesta nauttivan Mike Sigelin.

Eli rosterin perusteella tulossa on kovia otteluita, toivottavasti myös kovia tuloksia. Onnea matkaan ja tsemppiä!

SBiL:n artikkelit aiheesta:

• Immonen ja Lohtander jatkoon Las Vegasissa
• Markus Juva eteni jatkoon Las Vegasissa
• Immonen, Lohtander ja Juva tavoittelemaan historian suurinta palkintopottia

Tänään oli työpaikalla melkoisen rauhallinen päivä minun osaltani. Siihen kuului lähinnä puhelimeen vastaamista ja ajantappoa.

Pakollisten, eli blogilistan suosikkien, uutisportaalien ja sarjakuvasivujen läpisurffailun jälkeen piti sitten keksiä jotain muuta.

Suuntasin siis selaimeni osoitteeseen City.fi ja siellä tarkemmin City-nikseihin.

Palstalta on (melko) turha odottaa mitään järkevää, tai edes asiapitoista sisältöä, mutta saapahan sillä hetken aikaa itseään viihdytettyä. Itselleni tämä oli jo liikaa.

bq.. K: Onko olemassa jotain palvelua, josta selviää missä on kirjoilla? Eli mihinkä mun postit mahtaa mennä?

V: Lähetä itsellesi kirje ja seuraa postimiestä.

Jostain syystä tälle tuli revettyä. Ehkä lähinnä siksi koska ei saisi, kun pitäisi pitää avotoimiston äänitaso maltillisella tasolla, ja sitä naurua piti koittaa parhaimman mukaan pidättää. Mutta sainpahan kanssatyöntekijätkin hymyilemään.

Iltalehden Hullu Maailma tarjosi päivän ensimmäiset uutisnaurut:

AMERIKKALAINEN OhMiBod-yhtiö on kehittänyt musiikin ystäville hieromasauvan, joka on iPodin ja vibraattorin yhdistelmä. Laite sykkii kulloinkin soivan musiikin tahtiin. Kun sävelsauvaa ihmetellyt tutkiva journalisti pyysi musiikiksi rivakkaa countryjytää, vehje oli vähällä lentää hänen kädestään.

Voihan tuo olla toki hienokin keksintö. Vielä kun tähän luodaan online-sovellutuksia, voidaan saada nettiseksille aivan uusia ulottuvuuksia kun voit tehdä soittolistan vain hänelle. Tosin pitäisi kaiketi saada myös hetero-miehille soveltuva päätelaite, ettei musisointi jäisi vain miesten taakaksi, tai naisten helpotukseksi.

Joskus on ilo nauraa toisen vahingolle. Tässä tapauksessa uhreja on tavallaan kaksi, vaikkakin oikeastaan vain yksi.

Vartin poliisiraportissa oli seuraavanlainen:

bq.. Mies sai raitiovaununssa teräaseella uhkaamalla kanssamatkustajan luovuttamaan kannettavan tietokoneen laukkunsa. Tekijä jäi kyydistä Kaisaniemenkadulla ja uhri seuraavalla pysäkillä Hakaniemessä. Ryöstön uhrin kannalta oli onni, että laukussa ei ollut kuitenkaan tietokonetta vaan laskin.

Eihän se ryöstetyksi tuleminen varmaankaan koskaan hauskaa ole, mutta voisin kuitenkin nähdä itseni nauramassa paskaista naurua laukun avaustilanteen kuvittelemalla.

Update 21:03 Itse asiassa, tämähän sopii kuin nyrkki silmään Valokuvatorstain kohtaus-teemaan. Ilmoitan siis tämän siihen. Muutaman tunnin se kesti, mutta kai ne piuhat vanhetessa ovat hapettuneet ja korroosioituneet, ettei voi vaatia salamannopeita reaktioita enää.

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Tekipä kerran mieli tehdä jotain mitä en ollut ennen tehnyt. Olkoonkin että varastin idean IRC-keskustelusta, mutta mielihaluni olivat omiani. Olihan minulle tulossa vieraskin kelle mielelläni maistuvaa mättöä tarjoaisin.

Oli siis tullut aika valmistaa, ihan ensimmäistä kertaa, kukkakaalijuustogratiini.

Kaupasta tarttui mukaan seuraavanlaista:

• 2 pientä kukkakaalia, yhteensä noin puoli kiloa.
• Koskenlaskija-juusto, se punainen normiversio, ensi kerralla kokeilen vahvempaa versiota tai sitä viherpippuria sisältävää
• Emmental-mozzarella juustoraastesekoitus
• Ruokakerma
• Paketillinen pekonia (170g)

Kotoa kokoelmaan lisättiin vielä:

• Aurajuuston jämät (noin puolikas “kolmiosta”)
• Pippurisekoitusta
• Yrttitarhamaustetta
• Sipuli
• 4-5 Valkosipulinkynttä

Sitten ohjeen mukaan ainesten kimppuun. Tai itse asiassa, ohjeiden, kun päätin sekoittaa ja soveltaa kolmea eri reseptiä kun en yhtä tyydyttävää löytänyt.

Vettä kiehumaan, suolaa joukkoon, ja kaalit naapureiden (ja omien) aromivastaanottimien iloksi kiehumaan puolikypsiksi. Ruotsalaisesta keittokirjastani vakoilin että kukkakaalin keittoaika on kokonaisena 10-12 minuuttia, ja lohkottuna 4-8 minuuttia. Minä keitin jotain tuolta väliltä käsituntumalla ja onnistuin omasta mielestäni aika hyvin saavuttamaan tavoitteeni – ei raakaa, mutta silti keskeltä kiinteää, jotkut kutsuvat sitä nimellä al dente. Säästä keitinvesi!

Tässä välissä tulikin sitten pilkottua sipuli, valkosipulinkynnet sekä pekoni. Ne kun olivat seuraavana kypsennysvuorossa. (Tämän voisi luonnollisesti suorittaa samanaikaisesti, mutta kun hellastani toimii vain toinen levyistä kun uuni on käytössä.) Ensiksi pekonit ja kunhan pannu on niistä riittävästi rasvoittunut sipulit perään. Valkosipuli viimeiseksi ettei ylikypsenny, sopivasti paistettuna valkosipulissa on erittäin mukava makean vivahde.

Paistoksen kypsyessä on hyvää aikaa kaivaa esiin uunivuoka, voidella se, ja laittaa keitetyt kukkakaalit sen pohjalle. Minä pilkoin niitä vähän pienemmiksi, mutta se lienee valinnaista. Perään Aurajuusto, kerma, sekä päälle vähän juustoraastetta.

Kun paistokset näyttävät sopivan kypsiltä, on aika laittaa pannun joukkoon noin desin (1 dl) verran kukkakaalien keitinlientä, sekä noin 150 grammaa Koskenlaskija-juustoa. Sekoituksen tasoittumisen jälkeen on aika kaataa se vuokaan, kukkakaalien päälle. Päälle loput juustoraasteesta ja koko hoito uuniin (~200°, tai 175° kiertoilmauunissa) sopivaksi ajaksi (n. 15 minuuttia), ohjeen mukaan kunnes pinta on ruskea, minä pidin sen jälkeen vielä muutaman nälänpiinaaman minuutin.

Anna hetki vetäytyä ja sitten ei muuta kuin gongi soimaan ja väki syömään.

Ruotsissa ryöstettiin (taas) rahakuljetus.

bq.. Enligt Björn Engström söker polisen den vita skåpbil som användes vid rånet. Han säger till TT att det verkar som om rånarna använt för skarp laddning när de försökte spränga sig in i värdetransportbilen.

– Om de fått med sig någonting är det väldigt lite pengar som är användbara eftersom alla färgampuller är utlösta och många sedlar är brända.

Tämäkö on sitä mikä lontooksi on poetic justice, vai olisiko vain niin että asialla oli norjalaisia?

Aftonbladet uutisoi Walesin Blaenau:n kaupungin aikomuksesta lyödä ruotsalaisten hallussa oleva maailmanennätys.

Ruotsalaiset keräsivät vuonna 2004 583 Norberg-sukunimellä varustettua Norbergiin, nyt Walesiläiset kosivat paikalle Jones:eja.

bq.. Nu ska Jones överträffa Norberg
LONDON.
Britter hotar att slå det svenska efternamnsrekordet från 2004.
Den walesiska staden Blaenau planerar att ordna den största sammankomsten av personer med efternamnet Jones.
Målet är överträffa det svenska rekordet, då 583 Norberg samlades i svenska Norberg, skriver Times. Den 3 november i år är det dags och de Jones som dyker upp utlovas en jättefest fest, med bland annat en stor show, som som döpts till “Jones! Jones! Jones!”
Alla som deltar måste visa ett giltigt id-dokument.

Eiköhän tehdä nyt historiaa ja hoideta tämä ennätys suomeen järjestemällä Virtanen Jamboreet. Sponsoreiksi pyydettäisiin Battery ja Koskenkorva, joka antaisi myös hyvän syyn tulla paikalle. Ethän sinäkään ole koskaan ilmaisesta juotavasta kieltäytynyt, vai oletko?

Tällä saataisiin varmasti paikattua MM-jääkiekon kultamitalin menetyksen jättämä aukko ja samalla lyötyä taas kerran rakasta länsinaapuriamme näpeille. Ah ja voih, miten tuo ajatus tuntuukin lämpimältä.

Huoltomies kävi, eikä laskuteta. Netti toimii nyt huomattavasti paremmin, voisi jopa sanoa että toimii niinkuin sen pitääkin.

Lupasivat tulla uudestaankin, tosin mittailemaan taloyhtiön verkkoa. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa, kaipa täällä jotain isompaa häikkää epäillään.

Hienoa toimintaa kylläkin. Tähän asti en voi sano olevani muuta kuin erittäin tyytyväinen Welhon toimintaan.

Toinen ilon aihe tänään on että pääsin vihdoinkin pesemään pyykkiä (enpä olisi ihan heti uskonut sanovani ikinä noin), huolimatta kanssa-asukkieni pyykkivuorojen rohmuamisesta.

Sain jopa seuraavan vuoron jo viikon päähän. Luksusta tähän kahden viikon vaatekasan keräämiseen verrattuna.

Huomenna voinen iloita viikonlopun viimeistenkin krapulanrippeiden poissaolosta.

Disclaimer: seuraava teksti on kirjoitettu Karhun vaikutuksen alaisena.

Neuvosta viisastuneena ja muutaman päivän kärsivällisesti odottaneena (väliaikaisvikojen eliminoimiseksi) otin yhteyttä Welhon aspaan. Kohteliaasti kylläkin, olihan se vasta ensimmäinen yhteydenotto.

Jannen kokemuksista poiketen tämä riitti oikein hyvin. Noin viiden minuutin sisällä palautteeni lähetyksestä sain vastauksen jossa kerrottiin että antennisignaalini tosiaankin oli oudon heikko, ja kehoitettiin soittamaan aspaan sopimaan huoltokäynnistä.

No mikäpä siinä. Vaan jos minä olen jotain töpeksinyt tulee lasku minulle. Sinänsä ihan loogista kylläkin. Nyt koitellaan luottoa omiin taitoihin, mutta kai jopa tällainen tursas osaa kytkeä kaksi kaapelia oikein?

Mutta propsit Welholle kyllä. Ainakin tähän asti on palvelu ollut erittäin nopeaa, kohteliasta ja erityisesti nopeaa. Puhelimessakaan en jonottanu puolta minuuttia pidempään.

Katsotaan sitten miten käy käynnin jälkeen.

Totesin tänään myös että langattomat korvakuulokkeeni kuuluvat täysin moitteettomasti pihalle saakka. Mulla on siis ihan oma piraattiradioasemani. Tämähän voi tarkoittaa vain yhtä asiaa.

Jokin minua suurempi voima sanoo että kun seuraava aurinkoinen viikonloppu tulee, minun tulee ladata akut täyteen, hakea kaupasta kaljaa, luoda the-ultimate-playlist ja sitten siirtyä pihalle nauttimaan näistä kaikista.

Ooh, suit you Sir!

Menin kun meninkin keikalle, vaikken ketään mukaan saanutkaan. Tosin siinä lienee syy itsessänikin, kun peräti yhdeltä ihmiseltä kyselin mielenkiintoa mukaan lähtemiseen. Mutta kyllä kannatti lähteä.

Doctor’s Orderin keikasta leijonanosa jäi näkemättä, mutta silti siinä niiden viiden kuuden biisin aikana ehti lämmetä. Ei sille vaan voi mitään että kunnon ränttätänttä pistää veren kiertämään. Niin se vain on. Ymmärsin sentään pysyä pois tanssilattialta.

Sitten olikin illan pääesiintyjän vuoro.

Omar and the Howlers ei pettänyt tälläkään kertaa. Siinä on mies paikallaan. Mies joka osaa rankaista Stratocasteriaan oikeilla otteilla. Kitara lauloi, itki, parkui, rääkyi. Rokkasi ja rollasi.

Sitä vaan osaa kerta toisensa jälkeen ihailla miten niin yksinkertaisesta musiikista kun bluesista voi saada niin hienoa. Suoraan sanoen pistää kusemaan hunajaa. Tosin Omarin repertuaari nyt onkin melko laaja, rootsista rock’n’rolliin.

Sääli vain etten ehtinyt kuuntelemaan keikkaa loppuun. Taksilla kun en halunnut kulkea piti ehtiä bussiin. Toisaalta ihan hyvä, onhan huomenna työpäivä.

Hyvää yötä, kullanmurut.

Noniin. Tänään se tapahtui. Mutta ei se ollut mun vika. Ihan oikeesti ei ollut.

Puolitoista viikkoa ehdin olla töissä, tunnollisena kuin sveitsiläinen kello, mutta sitten Motorolani petti minut toimimattoman herätyskellon muodossa. Paska mikä paska, on muutenkin viime aikoina tilttaillut muutamaan otteeseen. Taitaapi olla tällekin vekottimelle huoltokierros paikallaan.

Tänään olisi On the rocks baarissa tiedossa hyvää musiikkia. Esiintyjänä Teksasilainen Omar and the Howlers. Suosittelen. Toisena (vai ensimmäisenä? Lämppäri kuitenkin otaksun) bändinä olisi kotimainen Doctor’s Order, mikä myöskin on erittäin kuunneltavaa shittiä. Kympillä pääsee naatiskelemaan.

Itse en vielä tiedä raahaudunko paikalle. Mieli kyllä tekisi, mutta kun ainakin toistaiseksi vituttaa aamuinen vielä liikaa, tai ainakin niin paljon etten tiedä viitsinkö pysytellä kovinkaan kaukana tyynystäni kello yhdeksän jälkeen.

Ja kenen idiootin idea on järjestää näitä keikkoja keskellä viikkoa, hä? Bluussia perkele.

– Hei sinä siinä.

– Joo, just sä.

– Onks sulla Welhon laajakaistaliittymä?

– Ai on vai.
– Kerros mulle sitten tippuuko sullakin paketteja enemmän kuin laki sallii, vai onko mulla vaan jokin perseellään?

Tänään huomasin että internetyhteyteni pätkii. Pitipä sitten harrastaa erittäin korkeateknologista verkkoliikenneanalyysiä, eli suomeksi sanottuna ping viskelemään 100:n paketin sarjoissa muutamaan kertaan. (Ihan tarkalleen kuuteen kertaan.)

Keskivertotulokseksi sain että 24% paketeista katoaa. Eihän tämä saa olla näin. Joko minun pitää toisena päivänä liittymän vastaanottamisesta paskoa Welhon aspan postilaatikkoon? Kertokaa nyt, te paremmin tietävät, tyhmälle.

Konfiguraatio on semmoinen että seinässä on tuo paketissa tullut jakovekotin jossa on kiinni modeemi ja telkkari. Siitä lähtee 10 metrin kaapeli koneeseen.

Koheltajan piti tänään mennä shoppailemaan, mun ei. Koheltaja ei shoppaillut, minä shoppailin.

Koska eilen kotiini saapuneen Welhon paketissa tullut verkkokaapeli oli aivan liian lyhyt, oli tämän päivän missio hankkia pidempi. Muutakaan paikkaa keksimättä ajattelin suunnistaa Verkkokauppa.com:n myymälään. Tulisi samalla nähtyä vähän uusia maisemiakin.

Eikä siinä mitään, ihan hieno suunnitelma. Siinä vain samalla tuli mieleen sijoittaa hieman tililleni tupsahtaneesta lopputilistä. Loppujen lopuksi kassalle tuli kasattua langattomat kuulokkeet, USB-muistitikku, näytön puhdistuskapine ja se verkkokaapeli.

Loppusaldo karvan verran yli satasen, suunnitellun reilun kympin sijoituksen sijaan. Onneksi se Logitechin diNovo oli vielä niin kallis että raaskin jättää sen hyllyyn.

Kotimatkalla tuli taas paikallismatkustelun saralla (joka muuten sujuu jo melko kivuttomasti) uusi valloitus. Matkustin nimittäin Ruoholahdesta Kamppiin metrolla. (Eihän siinä tietenkään mitään erikoista ollut, mutta pitihän minulla olla jonkinlainen johdanto ottamaani kuvaan.)

Nyt kelpaa tuijotella putipuhdasta näyttöä, sekä popittaa häiritsemättä naapureita tai omaa liikkumista. Rok!

Nyt liikkuu bitti vähän liukkaammin tähänkin huusholliin. Vihdoinkin. Vanhempien luona asuessa en viitsinyt laajakaistaliittymää itselleni ottaa, joten olen melko pitkään käyttänyt internetiä GPRS-yhteyden voimin, mikä on vähän sama kuin tervassa juokseminen. Nyt, noin 5 minuuttia sitten, sain käteeni Welhon kaapelimodeemin ja nyt on ilo irti!

Jokin aika sitten kuulin liikkeestä, vai mikähän se ihan oikea termi nyt olisi, joka kulkee nimellä BookCrossing. Ideana on että kirjojen omistamisen sijaan, kirja jätetään yleiselle paikalle, jonka jälkeen siitä ilmoitetaan verkkopalvelussa. Kirjan löytäjä nappaa kirjan mukaansa, merkkaa sen verkkopalveluun, lukee kirjan ja jättää sen seuraavaan paikkaan.

Innostuin heti samoin tein ideasta mutta, ikävä kyllä, ainakin silloin kun ideasta kuulin, suomessa kirjoja oli kovin vähän. (Helsingissä näyttäisi olevan kirjoitushetkellä 86 opusta.) Viime viikon loppupuolella kuitenkin törmäsin sattumalta yhteen työpaikkani sisäpihalla. Siinä se maata pönötti penkillä odottamassa seuravaa lukijaansa.

Minulle iski samoin tein hirveä hinku napata teos mukaan ja lukaista se, ihan vain siksi että se on “vapaa kirja”. Hetken asiaa harkittuani, totesin että lukemati se kuitenkin jäisi ja jätin kirjan sijoilleen. Siinä se oli edelleen tänäänkin. Melkein käy sääliksi kun ei se ole kellekään kelvannut, vähän samankaltainen kohtalo kuin kesäkissalla.

Sainpahan hyvän syyn lähteä kaljallekin, kun lähestulkoon naapurissa olevassa kuppilassakin niteitä olisi tarjolla.