/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Shorts

Feb 7th 2009

Viiden tuska

19:10

Olin tänään kaksipäiväisen muotokuvauskurssin ensimmäisessä sessiossa. Parituntinen alustus koostui lähinnä vanhojen mestareiden töitä tutkaillessa ja tunnin ruokatauon jälkeen seurasi hyvin tiivis valaistuksen oppimäärä. Jonka jälkeen olikin assignmentien aika. Puolet ryhmästä studioon jäljittelemään valitsemiensa valokuvien valaisua ja toinen puoli kadulle – valokuvaamaan ventovieraita.

Juuri koskaan ei ole valokuvaaminen tuntunut niin epämukavalta. Minusta kun ei ole muutenkaan mitenkään luontevaa ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, puhumattakaan siitä että pyytäisin heitä poseeraamaan. Tuntui kuin tunkeutuisin heidän DMZ (Demilitarized zone):n sisäpuolelle (mikä kieltämättä oli kai tarkoituskin) varastamaan heiltä.

Koko tilanne oli hyvinkin epämiellyttävä ja pääasiakin siinä ehti unohtua – valon käyttäytymisen tutkiminen ja hallinta. Joka minusta tekee koko tehtävästä suden, valon hallinta kun on aiheessa se.

No, sain kuvattua vaaditut 5 henkilöä ja muutamat heistä saivat jopa minutkin rentoutumaan, mutta pääasiassa se oli vain jännittämistä puolin ja toisin.

Saavutettuani määrällisesti kahdeskymmenesosan siitä mitä Teppo Moisio projektissaan, en voi kun nostaa hattua. Itse en saisi vietyä loppuun.

Shorts

Jan 28th 2009

Haastamaton kuvahaaste

22:31

Pni ei haastanut minua, mutta tyrkkynä osallistun silti. Eli:

  1. Mene kuvakansiosi (tai missä ikinä säilytätkään kuviasi) neljänteen alakansioon.
  2. Valitse sieltä neljäs kuva.
  3. Postaa kuva blogiisi ja kerro samalla kuvan tarina.
  4. Haasta neljä ihmistä.

Minulla lojuu kuvia ympäri kovalevyä (sekä sisäistä että ulkoista sellaista) kuvia siellä sun täällä (ajalta jolloin kuvasin vain kännykän kameralla), niin vaikeinta tässä oli valita se neljäs kansio. Ratkaisin asian hylkäämällä nämä satunnaiset kansiot ja valitsin kuvan Lightroomin neljännestä kansiosta. (Tai no, tulkintakysymys [edukseni pankissa], ensimmäisen kansion neljännestä kansiosta oikeastaan, koska päätasolla ei ole neljää kansiota.)

Kuva on otettu Hakaniemen torilla 1.9.2007 klo 11:28:57 Canon 400D-kameralla. Aurinkoista näyttäisi olleen. Otin kuvan, koska kuvasin tuohon aikaan kaikkea. (Eipä sillä että se nykytilanteesta olellisesti poikkeaisi.) Kamera oli vielä uusi, vaikkakin ollut omistuksessani jo karvan yli 2kk, ja siihen piti saada tuntuma, bondata ikäänkuin.

Koska minua ei haastettu, enkä muutenkaan suosi kiertokirjeitä tai niiden sukulaisia, en minäkään haasta ketään, mutta luulen että Oopa ja Opilas voisivat omistaan löytää jotain näytettävää.

Jan 26th 2009

The Flower Kings

17:40

Flower Kings collage

Lauantaina nähty The Flower Kingsien Suomen ensiesiintyminen oli oikein onnistunut keikka. Itse bändi oli minulle tuntematon vielä muutama kuukausi sitten, kun blogikolleega päätti sivistää minua ja tyrkkäsi käteeni kasan levyjä, joista yksi oli TFK (The Flower Kings):n tupla live-lätty. No, musiikki teki minuun heti niinkin suuren vaikutuksen että keikalle oli pakko mennä. Ja menen kyllä vastaisuudessakin.

Och tack för sällskapet till hela BSSN (Bloggen som saknar namn) gänget.

Jan 26th 2009

Blogilista mobiilisoitui

11:57

Nelisen viikkoa sitten nurisin Blogilistan pysähtyneestä kehityksestä ja erityisesti suosikkisivun huonosta mobiilikäyttöön soveltumisesta. Kolme viikkoa siitä, kehitystiimi julkisti uuden beta-version julkiseen testaukseen. Muutama päivä sen jälkeen, Tuomas kävi kommentoimassa uudesta mobiiliversiosta.

Ihailtavan nopeaa toimintaa.

Ensivaikutelma mobiiliversiosta oli kuitenkin hieman negatiivinen. Päivittyneistä blogeista näkyi otsikon lisäksi pieni ote sisällöstä, mikä venytti mobiilisivua erittäin pitkäksi, mikä haittaa silmäiltävyyttä.

Lyhyen käytön jälkeen fiilis kuitenkin muuttui. Sivu latautuu pituudestaan huolimatta erittäin nopeasti, koska sisältö on logo pois lukien pelkkää tekstiä. Blogilistan mobiiliversio toimii myös lukijana, eli blogia klikatessa ei selainta ohjata itse blogiin vaan sisältö näytetään omassa blogilistan käyttöliittymässä. Tämän totesin erittäin toimivaksi, koska itse blogit ovat harvoin mobiilioptimoituja. (Niin, ei tämäkään ole. Shame on me.)

Tuntuma on siis hyvinkin positiivinen, kiitoksia vain Blogilistan kehitystiimille reagoinnista kentän huutoihin.

Shorts

Jan 9th 2009

Seitsemän

13:07

Jan 5th 2009

Helsinki tulessa

13:04

Kuva on otettu eilen ylitettäessä Vanhankaupungin selkää välillä Arabianranta-Kivinokka.

Jan 2nd 2009

MOPV#10: Omat suosikit und mehr

19:10

Blogilista on uudistumisensa jälkeen elänyt varsin hiljaista elämää. Kehitysblogiin on tullut muutama kirjoitus ongelmista tai pienistä uudistuksista tai huoltotöistä. Sama kohtalo Jaiku-kanavalla. Mitään ei juuri tunnu tapahtuvan. Tätäkö tarkoitti julistus joulukuussa 2007:

Blogilistalle uusi koti merkitsee ennen kaikkea loistavia uutisia palvelun kehityksen kannalta. Pääsemme nyt kehittämään palvelua innokkaan ja kunnianhimoisen tiimin kanssa enemmän blogien lukijoiden ja bloggaajien tarpeita vastaavaksi.

Kasvua on kuitenkin tapahtunut, nimittäin suosikkisivun koko on sentään paisunut suorastaan megalomaaniseksi. Sivu, jolla on sisältönä linkkilista ja muutama mainos, on kokoa peräti 2 Mt.

Minulle joka tykkään lukea blogeja raitiovaunussa – tai muuten sopivasti joutavana – mobiilisti se on aivan liikaa. Myönnettäköön että on myös käyttämästäni selaimesta kiinni (Nokia Web browser) ettei sivua optimoida vaan renderöidään kuten oikeassa selaimessa, mutta enivei.

Kevyt ja pinnallinen analyysi Firebugia käyttämällä kertoo seuraavaa:

  • HTML, 90 Kt
  • CSS, 14 Kt
  • Javascript-lähdetiedostoja 9 kpl, 249 Kt
  • kuvia 20 kpl, 901 Kt

Javascript-lähdetiedostoja ei ole millään tavalla optimoitu ja niitä on liikaa (5 blogilistalta, 4 mainostajilta/statistiikalle). Jäävät tosin selaimen välimuistiin mutta (ainakin Nokian) mobiiliselaimen välimuistitus on surkuhupaisaa.

Kuvien kohdalla pahin ylilyönti on vasemmalla navigaation alapuolella olevan boksin piilossa olevalla välilehdellä (heh, heh) olevat kolme kuvaa. Kuvat ovat sivulla 60 pikseliä leveät, mutta itse kuvatiedostot ovat kuitenkin paljon suuremmat. (Nyt näkyvät syövät peräti 871 Kt.) Kaistaa kuluu siinä missä mobiilisurffaajan hermotkin. Lisäksi vielä se, ettei kuvia tarvitsisi ladata ennen kuin välilehti jolla ne ovat avataan(WikiPedia: Lazy Loading). Puhumattakaan siitä että mobiilisti surffatessani annan mainoksille vielä vähemmän huomiota kuin muuten.

Saattaa toki olla niinkin että olen Blogilistan viimeisiä käyttäjiä RSS-feedien keväisen räjähdysmäisen suosion kasvun myötä ja nillitän turhasta, mutta nillitän nyt kuitenkin.

Koska voin.


Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Jan 2nd 2009

Valokuvaprojektin (joka jäi kesken) epilogi

11:05

Vuosi vaihtui, ja 1.1.2008 alkanut valokuvausprojekti tuli päätökseensä. Oikeasti projekti kuitenkin taisi päättyä osaltani jo marraskuun puolella, kun pimeys söi ne viimeisetkin inspiraation ja jaksamisen rippeet. Aika monta kuvaa sain kuitenkin aikaiseksi ihan julkaistuksi asti. (Joista monet olisin tosin ilman jokapäiväisen julkaisemisen tarvetta jättänyt julkaisematta. toim. huom.)

Skannaamatta on tällä hetkellä vielä yksi filmi ja kehittämättä viisi tai kuusi rullaa. Sillä täyttyy osa loppuvuoteen jääneestä aukosta, mutta valitettavasti ei kokonaan. Kuvaamatta on ainakin parin viikon pätkä. Seuraavan pimiöreissun jälkeen loput kuvat ilmestyvät aikanaan valokuvablogiini, joka saa sen jälkeen ottaa itselleen uuden roolin muuttuessaan projektiblogista satunnaisten räpsyjen julkaisualustaksi.

Samaan aikaan aloittaneista loppuun pääsivät ainakin Virus (joka oli myös rupeamaan alunperin yllyttänyt taho), Peet, Maru ja Quid. Onnittelut heille!

Jotain kuitenkin sain

Keskeneräisyydestään huolimatta en pidä projektille uhrattua aikaa missään nimessä hukkaan heitettynä. Katselin kuitenkin maailmaa etsimen läpi arviolta sadan filmirullan verran. Leijonanosa kului pääkaupunkia dokumentoidessa, loput eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.

Filmejä kehitellessä ja kuvia vedostaessa sain arvokasta rutiinia pimiötyöskentelyyn ja sen myötä nostettua työn hedelmien laatua roimasti. Kuvien ideointiin ja toteutukseen sain myös jonkin verran avuja. Liian monta ideaa jäi kuitenkin toteuttamatta (m.m. laiskuudesta), joka varmasti oli myös yksi syy puutumiseen ja lopulliseen hyytymiseen.

Yksi tavoite jäi kuitenkin harmillisesti saavuttamatta. Edelleen olen kovin arka kaivamaan kameran esiin tietyissä tilanteissa, josta oli haaveissa päästä eroon. Ehkä olisi pitänyt kuvata enemmän pokkarilla. Voitto valokuvakerhon kuukausikilpailussa irtosi kuvalla joka oli kuvattu hetkenä jolloin empimisestäni huolimatta kaivoin kameran esiin, joten merkit osoittavat että itsevarmuutta (tai röyhkeyttä) pitäisi saada lisää.

Pääasiassa koin kuitenkin nousujohteista kehitystä vuoden mittaan. Hauskaa oli, mutta vastapainoksi myös ristin raahaamista. Uudestaan en taida enää lähteä – ainakaan aivan yhtä kunnianhimoisella otteella.

Dec 24th 2008

Entering sleep mode

12:20

Eilinen päivä kului kuusenhakumatkalla mökin metsiin ja viimeisten lahjojen metsästyksen parissa. Nyt kun se viimeinenkin velvollisuus on hoidettu, tuttuun tapaan viime tingassa, voi keskittyä siihen oleellisimpaan: totaaliseen nollaukseen ja tyhjäntoimittamiseen.

Kinkunsyönnissä otettiin jo eilen varaslähtö, keskiyön tällä puolen. Ruisleivällä sinapin kera aina yhtä maistuvaa.

Epäkoherentti teksti kertoo kaiketi siitä että pääkoppa on jo off-asennossaan, kuten pitääkin.

Mukavaa lomaa kaikille.

Dec 18th 2008

Deja vu

11:50

AC DC:n keikan liput tulivat myyntiin tänä aamuna klo 9 ja tunti siitä ne olivat loppu… eikun siis siirretty Huuto.net:iin.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments