/dev/nikc/blog

Another early morning, a final mediocre breakfast. The UK welcomed me back with a misty morning. With the end in sight, travel fatigue had by now started to set in and I was looking forward to falling asleep in my own bed.

Despite having moored much earlier, disembarking the ship wasn’t allowed until after 6.30. Not quite sure why, possibly to avoid having a train of lorries rumbling past peoples’ houses in the early hours of the day. In any case, it meant I wouldn’t be allowed on a train for some time, as you can’t arrive into London with a full-size bike during peak hours. Not that it mattered, the trains from Harwich port weren’t running this morning anyway, due to (yet again!) an electrical fault. This time to the overhead wires.

So I took it easy and slowly made my way towards Manningtree, where I would eventually catch the train to London. Exactly at 8.53, it turned out.

Then a final hour on the train, followed by the last push home before it would all be over. Exactly a month after my departure, I would arrive back at whence I started. All in one piece, save for one spoke, which decided Sweden was where it wanted to stay.

Having now completed this my longest and most elaborate overland trip, some final thoughts.

In general, I found travelling overland an enjoyable experience. Despite the occasional mishap, everything fell into place without much trouble. Naturally, it’s a much more time consuming way to go somewhere, but to me that was part of the allure.

To me cycling is the most enjoyable way to travel. It’s fast enough to move vast distances in a relatively short time, yet slow enough to take it all in. However, from a more practical perspective a distance such as this trip is impossible to cycle in its entirety. But by combining cycling and train travel you get the best of both worlds. You can quickly cover vast distances efficiently and sustainably, while also including stretches of slower travel.

Unfortunately, because trains in Europe are currently mostly optimised at moving people with little or no luggage, taking your bike along can be a bit of a chore. Some train operators will be almost hostile towards the idea, not accepting bikes at all, unless they’re disassembled and bagged. Unless your bike of choice is a folder, you need to be patient and flexible, or carry a bike bag. Possibly all of the above.

Without a bike along with me, the experience would’ve been wholly different. I could’ve covered the entirety of the trip in a mere two days (apart from the Sweden-Finland ferry). To me that is (time-wise) a realistic alternative to flying, when going for an extended time, like I was. Once the Hamburg-Stockholm sleeper gets going this September, that’s going to cut the required time even more, making it a viable alternative even for shorter trips. (Again, time-wise only.)

That still leaves two aspects which I feel will probably dissuade a great deal of people from ditching flying: overland travel is costly (costlier than air travel) and it takes much more effort.

Flying somewhere can be cheap as chips and (practically) no matter where your heart desires, you can buy your ticket for the entire trip from a single vendor. Once those two things are solved for cross-border and cross-operator train travel, I’m certain it will enter its second golden age.

Specifically for this trip, I wish I’d had a day or two more on the way out for the cycling. Because of scheduling issues, I had less opportunity to enjoy my passage through Sweden than I’d envisioned. Along my route were an endless number of side-quests that beckoned: beaches, islands, museums, restaurants… you name it, it was there just waiting to be explored.

Having had an extra day or two on my Interrail pass probably would’ve saved me some money. Now my ex-tempore mode switch to Interrail accepting railway operators was completely out of my own pocket. My original trip between Stockholm and Gothenburg was always going to be on myself, because FlixTrain does not accept the Interrail pass, but the replacement I got probably would’ve. (I never bothered checking, because my pass didn’t have the allowance for it anyway.)

All in all, the Interrail pass was brilliant. Because of it, I didn’t really worry about missed connections, beyond those which required pre-booking the bike. I can definitely understand how it’s survived all these years; without a bike in tow it provides endless possibilities for spontaneous travel within Europe.

Finally, I absolutely loved the camping. Hotels can be nice, as they bring you right into the hustle and bustle, but falling asleep and waking up amongst all the wonderful things nature provides simply can’t be beat. Then strapping it all back on your bike and heading for your next sleep is just amazing.

The world really is best by bike.

Siinä minä olin, bussipysäkillä. Minä, matkalaukku ja baareista kotiutuva Kallio. Kotiin olin minäkin matkalla, se vain sattui olemaan vajaan parintuhannen kilometrin matkan päässä, Pohjois-Lontoossa.

Kaikki alkoi noin puoli vuotta aiemmin. Tarkkaa päivää on hankala määritellä, mutta jossain välissä aloin hyväksyä rekrykonsulttien kontaktipyynnöt LinkedInissä. Taustalla oli vuosia takaraivossa kytenyt ajatus ulkomaille lähtemisestä. Asetin itselleni tavoitteen vuodelle 2016: työhaastattelu Suomen rajojen ulkopuolella.

Loppuosa tarinasta kiteytyy englanninkielissä sanonnassa: Be careful what you wish for, lest it come true. Alkuvuodesta sain yhteydenoton joka normista poiketen ei vaikuttanut silkalta automaatiolta. Vastasin siihen ja noin kuukautta myöhemmin, usean sähköpostin ja yhden Skype-haastattelun jälkeen, matkustan vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa Englantiin. Matkan tarkoituksena on paitsi viettää päivä mahdollisten tulevien työkavereitteni seurassa, myös tutustua Lontooseen, kenties tulevaan kotikaupunkiimme.

Viikkoa myöhemmin hyväksyn työtarjouksen.

Tänään on kulunut päivälleen vuosi siitä kun matkalaukkuineni nousin Helsingin Sörnäisissä bussin kyytiin. Vaikka elämä on sen jälkeen raiteilleen asettumisen myötä arkistunut, matka tuntuu edelleen yhtä jännittävältä ja kiinnostavalta kuin siinä bussipysäkillä.

Vuoden kestänyt kokeilu on päättymässä. Kun heinäkuun alkupuolella justnyt.fi-domain vanhenee, en näillä näkymin ole sitä uusimassa. Vaikka vastaanotto oli alussa varovaisen innokas, osoittautui se kuitenkin lopulta laimeaksi.

Vaikka olen tietysti harmissani, olinhan itse kovin kiintynyt ajatukseen mikä sai koodikynän viuhumaan, niin en lopulta kuitenkaan koe menettäneeni mitään. Oikeastaan päinvastoin, sillä ryhdyinhän vastoin normaalien toimintatapojeni vastaisesti ajatuksesta tekoihin ja toteutin ideani, sen sijaan, että olisin jättänyt sen haaveilun asteelle.

Kiitos kaikille projektiin osallistuneille. Vielä on aikaa jäädä historiaan justnytin viimeisenä kuraattorina.

Vuosia kestäneen suhteen päivät on nyt luetut. Nimittäin Blogilista tiedotti tänään pistävänsä pillit pussiin kesäkuun alusta.

Lienen viimeisiä Blogilistaa aktiivisesti vielä käyttäviä. En osaa varsinaisesti sanoa miksi edelleen listaa käytän, mutta uskollisesti palaan suosikkilistaani katsomaan lähes päivittän.

Lopetuksen syistä ei ole julkisuudessa puhuttu. En voi uskoa että käyttökustannukset ovat niin suuret, että palvelu sen takia ajettaisiin alas. Viime aikoina palvelu on tosin kärsinyt jonkinasteisesta spam-ongelmasta uusien blogien listassa, joten kenties kehitystarpeet ja niiden kustannukset painoivat vaakakupin armokuoleman puolelle.

Itse käytin Blogilistaa jo silloin kun se vielä tunnettiin nimellä Päivän Pamaus, tämäkin blogi on listalta löytynyt vuodesta 2006. Sami kertaa hieman historiaa postauksessaan Blogilistalla uusi omistaja.

Blogilistalla on vaiheikas historia. Se sai alkunsa “Päivän Pamaus” nimellä Pinserin sivupalkista vähän Pinserin syntymisen jälkeen vuonna 2002. Aluksi Riitan ja minun tarkoituksena oli kerätä itseämme varten muistilistaa suomalaisista blogeista, mutta lista laajeni nopeasti niin isoksi, että aloin rakennella sen ympärille erilaisia aputoimintoja. Suosikeiksi merkitseminen ja päivitystarkistukset helpottivat blogien seuraamista ja vähän kerrassaan monet muutkin bloggaajat alkoivat käyttää listaa.

Kiinnostuneena Blogilistaa ja sen kehittymistä on käsitelty tässäkin blogissa usean postauksen verran.

Blogistanian kultakaudella Blogilistan “kilpailijoita” tuli ja meni. Nyt yksikään niistä (mitä blogini arkistoista löysin) ei ole enää hengissä. Myös oma JustNyt!-viritykseni tehnee laimeahkon vastaanoton takia dodolle seuraa sekin, kun seuraavan kerran täytyy kaivaa kuvetta.

Kovasti kiitos kuluneista vuosista, toivottavasti joku täyttää suomalaiseen blogiskeneen syntyvän aukon.

Leikekirjaani otin tänään kuvakaappauksen blogini lisätietosivusta. Se ehtii päivittyä vielä yhden kerran.

PA bloggaa mobiilisovelluksien sisäänkirjautumispoluista: Älä kompastu kynnykseen – 30 vinkkiä mobiilin sisäänkirjautumispolun suunnitteluun.

Vaikka juttu onkin suuntautunut natiiveihin sovelluksiin, on lähes kaikki käyttötapaukset sovellettavissa myös verkossa.

Kun kahdeksan vuotta sitten muutin Helsinkiin, blogiskene oli suomessa voimissaan. Huippuaikaa kesti kai muutaman hienon ja miitintäyteisen vuoden, jonka jälkeen iski ähky ja inflaatio. Blogeja alkoi syntyä enemmän kuin koskaan, mutta laadukas sisältö muuttui entistä vaikeammin löydettäväksi.

Siitä se ajatus heräsi, kun lomallelähtökaljaa olin ryystämässä. Kun heinäsuovasta on niin kovin vaikeaa löytää neulaa, kenties kädestä pitävä opas olisi vastaus.

Inspiroituneena kasasin kesäloman aikana JustNytin. Palvelua on nyt beta-testattu parisen viikkoa ja toimii riittävän hyvin noustakseen varjoista.

Jos innostuit, lähde mukaan: levitä sanaa, ilmoittaudu kuraattoriksi.

Hankin navigointitarpeisiini hiljattain Motoristin tiekartaston vuoden 2012 painoksen. Ostin kartaston Bookyn verkkokaupasta, koska se oli siellä viidenneksen halvempi kuin Karttakeskuksen verkkokaupassa.

Kartan valitsin, koska mielestäni reitin silmäily ja suunnittelu on sillä nopeampaa ja helpompaa kuin navigaattorilla. Vaikkakin pääasiassa suunnittelen kun suunnittelen reittini etukäteen tietokoneella, etenkin lennossa reititys on kartan avulla huomattavasti digitaalisia apuvälineitä kätevämpää. Tärkeä piirre on myös tiepäällysteiden näkyminen kartassa, ainakin minulle joka en suosi hiekkateitä. Eikä kartasta lopu kriittisellä hetkellä akku.

Ensivaikutelma kartastosta oli kuitenkin pettymys. Vain yksi, kaksi ja kolminumeroisten teiden numerot löytyvät kartoista. Seututiet, joita matkanteossani suosin, ovat kartassa anonyymejä. Käytännössä tämä osoittautui kuitenkin melko vähäiseksi haitaksi, koska suuri osa näistä teistä vie kylältä toiselle ja tienviitat ovat helpommin havaittavissa kuin tienumerot.

Toinen häiritsevä tekijä on aukeamien taitto, jossa ei ole sivulta toiselle toistuvaa kaistaletta, toisin kuin aukeamien välillä. Kun karttaa on tarkoitus käyttää vain yksi sivu näkyvissä, on vaikea ymmärtää miten tällaiseen taittoon on päädytty. Alla olevassa kuvassa näkyvä Hikiän ja Oitin välinen osuus on valitettava esimerkki tällaisen sivujaon haitoista.

Taajamakarttoihin ei ole merkitty kuin merkittävimmät sisään- tai läpiajoväylät, mikä on kai tavallista, mutta harmillista kuitenkin. Mielestäni hieman suuremman mittakaavan vaatimat muutamat lisäsivut eivät olisi haitaksi. Ainakin minun tankkilaukkuni karttalokeroon mahtuisi huomattavastikin paksumpi nide.

Myöskään huolto- ja tankkausasemia ei ole merkitty kuin taajamakarttoihin ja pääkaupunkiseudun kattavalle aukeamalle. Mielelläni olisin nähnyt ne maantiekartoissakin.

Loppujen lopuksi, hinta ei kuitenkaan päätä huimannut ja kartasto on käytössä osoittautunut toimivaksi, joten olen hankintaani tyytyväinen.

<code>/usr/bin/curl -s http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Helsinki|/usr/bin/grep "Päivän pituus"|/usr/bin/sed -e 's/^[ ]*//' -e 's/<[/]\{0,1\}[^>]*>//g'</code>

Pitihän sitä nyt käydä katsomassa kun herraskaiset soivat meille alamaisilleen ystävällismielisiä eleitä ja muutaman sanan.

Niille jotka eivät päässeet itse paikalle tein simulaattorin jolla voi fiilistellä paikan päällä vallinnutta hurmosta. Taustamusiikin avulla voi kohottaa tunnelmaa entisestään.

Ympyrätalon Alkon yhteydessä on kolme hyvin aktiivisessa käytössä olevaa pullonpalautusautomaattia. Keskeinen sijainti takaa yleisömenestyksen, eikä ole mitenkään epätavallista että jokin koneista on poissa käytöstä. Tänään oli kuitenkin jonkinlainen huipennus, kun kaikki kolme konetta huusivat kuorossa virhetilannetta.

Palautuskoneet kuuluvat samassa rakennuksessa olevan S-marketin vastuun piiriin. Koneiden kiljunta ei kuitenkaan kuulu kaupalle asti, eli ellei kukaan käy asiasta sanomassa saavat koneet huutaa vaikka maailman tappiin saakka, tai vähintään siihen asti että joku S-markettilainen kaipaa tupakkataukoa.

Tilanne olisi käynyt paremmin kuin hyvin esimerkiksi Seth Godinin puheenvuoroon This is Broken.

Voisi helposti kuvitella että kun palautuskoneisiin kuitenkin palautetaan myös Alkon pulloja, olisi mahdollista luoda edes sen verran yhteispeliä että vikatilanteista ilmoitettaisiin S-marketin henkilökunnalle. Jokainen kassapiste kun kuitenkin on varustettu puhelimella.

Toisaalta täytyy ihailla Alkon henkilökunnan kärsivällisyyttä. Itse en voisi tehdä työtäni helvetillisen piippauksen tahdittamana.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Kuin ironisena jatkona edelliseen kirjoitukseeni Ethän jätä kertomatta sähköpostiosoitetta, Ikean palautelomakkeen yhteyteen oli ilmestynyt seuraavanlainen ilmoitus:

bq.. Toimintahäiriö palautelomakkeessa 11.–17.8.

Oletko lähettänyt palautetta 11.–17.8. välisenä aikana? Valitettavasti palautejärjestelmän toimintahäiriön takia palautelomakkeella lähetetyt viestit eivät tulleet perille, joten jos et ole saanut vielä vastausta, lähetäthän viestisi uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta vaivaa.

Kyllä vain, olinhan minä lähettänyt. Varmasti moni muukin. Kuinkahan moni palautetta lähettäneistä eivät koskaan näe ilmoitusta, vaan pelkästään kiroaa paskaa palvelua kun palautteensa jätetään täysin huomiotta? (Kyllä, minäkin, ennen kuin näin ilmoituksen. Nyt voin kirota vain sitä ettei sähköpostiosoitetta ole tarjolla.)

Ehkä jatkossa olisi suotavaa old schoolisti turvautua puhelimeen, kun on asiaa. Kiitos teknologia, kun helpotat asiointiani.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Noin vuosi sitten ostin munakellon. Hieno munakello muuten onkin, oikea muotovalio! Harjattua terästä, kananmunasta kurvinsa saanut, Electroluxilta brändinsä. Sääli vain että se ei oikein toimi.

Alkuperäinen syy hankintaan oli neljän minuutin ajoitus. T.s. kahvinvalmistuksesta yhden muuttujan poistaminen, tai ainakin sen muuttaminen niin lähelle vakiota kuin nyt analogisella ajastimella saattaa.

Myöhemmin sitten, muitakin käyttötarkotuksia ajastimelle keksittyäni, kävi ilmi että yli 35 minuutin jaksoille oli syytä delogoida ajanotto muille välineille. Munakello kun pysähtyi jostain syystä juurikin 35 minuutin kohdalla. Joka kerta. (Mutta mitäs minä siitä, neljää minuuttia minä pääsiassa mittaankin.) Pienellä kannustavalla näpäytyksellä kyllä jatkaa kiltisti loppuun saakka.

Viime aikoina on kuitenkin vaikuttanut siltä että mustasukkaisuus syntymäpäivälahjaksi saamaani digitaalista ajastinta kohtaan on iskenyt pahemman kerran ja kaikki yli sen neljän minuutin tuntuu olevan mahdoton tehtävä, ellei aikaa mittaava halua seisoa vieressä sitä kannustavaa näpäytystä jakamassa. (Mutta mitäs minä siitä, neljää minuuttia minä pääsiassa mittaankin.)

Virheitähän sattuu kun bulkkimäärin tavaraa tehdään, ymmärtäähän sen. Ystävällismielistä palautetta ajattelin lähettää herra Electoluxille perjantain ehtoona, jos vaikka joku kuuntelisi. Mutta, kas, herra Electrolux ei tarjoakaan palautteen lähetysmahdollisuutta, vaan pelkästään kysymysten. Vaan enhän minä siitä hämääntynyt, minähän vain muotoilun asiani uusiksi kysymällä asiakaspalautteelle oikeata osoitetta[1]. Mutta, eihän se samperin vempele huolinut sitäkään. Väitti sähköpostiosoitettani vialliseksi, tai vähintään vanhentuneeksi.

Minä toki ymmärrän tämän maailman (etenkin tässä maassa) viehtymyksen lomakkeisiin. Minä vain en niistä välitä. Minä en saa niistä itselleni kopiota, t.s. en mitään jälkeä (tai todistetta) siitä että olen palautteen koskaan lähettänyt. Sitäkin enemmän pistää vihaksi lomakkeet jotka ei edes toimi. Tämä yksilö kun ei sallinut minun edes lähettää itseään.

En siis tänään saanut munakello-ongelmaani ratkaistua. Onneksi maailma siitäkin huolimatta jatkaa pyörimistään, ja neljä minuuttiahan mittaa edelleen ihan hienosti. Enkä minä jaksa tämän enempää valittaa.

Sitäpaitsi, ainahan voin suuttua uudestaan maanantaina.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Parhaillaan jatkuva helle on ehkä parasta mitä tiedän. Ei vähintään siksi että minulla sattuu samanaikaisesti olemaan kesäloma.

Muita mieltä hiveleviä asioita on esimerkiksi hyvien kahviloiden lisääntyminen ja uusien suosikkiterassien löytäminen. Uusimpina tuttavuuksina Töölönlahdella oleva Kahvila Tyyni, sekä Kurvin Parnellsin terassi.

Etenkin jälkimmäinen on harvinainen helmi, koska keskeisestä sijainnistaan huolimatta on yllättävänkin miellyttävä ja yleensä tungoksesta vapaa.

Ensimmäistä suosittelen koska harvasta kahvilasta saa kahvia yhtä hyvällä hinta-/laatusuhteella. Eikä paikassakaan valittamista ole, pientä vaihtelua Sinisen Talon Kahvilan näkymille.

Kesä nyt on muutenkin kahviloissa ajan kuluttamisen kulta-aikaa. Käyttäkää se hyvin!

En voi sanoa että Tommy Tabermann olisi ollut elämässäni merkittävä tekijä. Oikeastaan en voi sanoa että Tommy Tabermann olisi koskettanut elämääni millään lailla, paitsi viinilasiin hiotun runonpätkän ja lauantaillan uutisvuodon verran.

Silti minua harmittaa että hän on poissa.

Rest in peace.