/dev/nikc/blog

<div style=”width:246px; text-align:center; margin:auto; padding:0px”>
<div style=”background-color:#553300; color:#cc9944; border:1px solid #cc9944; padding:5px”>
<p style=”font-family: monospace; color:#996622; padding:5px; line-height:140%”>
<pre>!…./.
…d…
…….</pre>
<p>If I were a NetHack monster, I would be a <b>little dog</b>. I’m a loyal and trusting companion, always ready to protect my friends. Even if they do feed me tripe, sometimes.</p>
</div>
<p><a href=”http://kevan.org/nethack”>Which NetHack Monster Are You?</a></p>
<p>(If you weren’t a little dog, you’d be an <a href=”http://kevan.org/nethack?monster=acid%20blob”>acid blob</a>.)</p>
</div>

(via

Jos osaisin piirtää, tässä olisi sarjakuva jossa asiointitiskille yön jonottanut henkilö tuupittaisiin surutta kaikkien vasta aamulle tulleiden jonottajien keskelle. Sitten siitä avopallosta poimittaisiin satunnaisia henkilöitä tiskille asioimaan. Vieressä kulkisi myös punainen matto mitä pitkin jotkut etuoikeutetut kulkisivat jononkaltaisen ihmisrykelmän ohi, ilkkuen tietysti. Sitten nämä jäisivät hengailemaan nurkille, odottamaan että myytävä tuote loppuu kesken, ja kauppaisivat ylihintaan ilman jääneille niitä omiaan, mitä eivät aikoneetkaan käyttää. Tämä sarjakuva kertoisi minun tämän aamuisesta kokemuksesta Lippupalvelun kanssa.

Tosin toisin kuin sarjakuvassa, minä en jonottanut lippuluukulla koko yötä. Minä olin kuitenkin jo ajoissa noin klo. 8:10 kirjautuneena verkkokauppaan odottamassa että Metallican konserttiliput tulisivat myyntiin klo 9:00.

Onnesta soikeana kuvittelin jo itseni paikan päällä kuuntelemassa. Heiluttamassa jalkaani musiikin tahtiin. Kenties jokin kylmä juoma kädessäni. Nauttien kesästä, nuoruuteni musiikin parissa.

Toisin kuitenkin kävi.

Klo 8:57 painoin selainohjelmani päivitysnappia. Tulokseksi sain ilmoituksen (muistista lainaten): Sinut on kirjattu ulos järjestelmästä, jotta kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet varata lippuja Metallican konserttiin..

Yhtäläiset mahdollisuudet my ass.

Toinen (automaattinen) sivupäivitys toi naamani eteen jonotusilmoituksen. Olette jonossa. Arvioitu jonotusaika yli 15 minuuttia.

Klo 9:37 arvio muuttui alle 10 minuuttiin, klo 9:38 alle viiteen minuuttiin, alle minuuttiin ja taas alle viiteen minuuttiin. Klo 9:44 taas alle minuuttiin ja sitten pääsinkin jo kauppaan katsomaan eioota. Hienoa. Mahtavaa.

Ensimmäinen Huuto.net:iin myytäväksi annettu lippupaketti on ilmoitettu sinne 25.2. Kaksi päivää ennen ensimmäistä myyntipäivää (paitsi tietysti WellDonen VIP:eille). Nyt kohteita on jo 171.

Onko tosiaankin niin vaikeaa saada näitä trokareita kuriin? Hommahan on kuitenkin ymmärtääkseni laitonta.

Tiedänhän minä toki ettei poliisin resurssit millään riitä näitä valvomaan, kädet täynnä muutenkin ja rahat lopussa, mutta onhan siihen oltava muitakin keinoja kuin tinanapeilla uhkaaminen.

Esim. henkilökohtaiset liput. Kuten maailmalla ja kuulemma Tavastian uudenvuodenbileiden lipuissa. Ei jälleenmyyntioikeutta, vain lippuun merkitylle henkilölle lipun palautusoikeus.

Tilaisuus on (useasti) muutenkin K-18, niin henkkarit on kaikilla oltava mukana. Äkkiäkös sitä järkkäri vilkaisee samalla kun tarkistaa lipun aitouden ja olemassaolon. Pääsisihän siitä varmasti monikin seulasta läpi, mutta ehkä peloite toimisi kuitenkin edes hillitsevänä tekijänä. Jollei muuten niin ostohetkellä kun pitää ladella henkilötiedot tiskiin.

Voisivat lipunmyyjät tuossa varmaankin osata rahastaa jonkun lantin, jollain verukkeella, mutta uskon että se voisi kuitenkin palvella kuluttajaa paremmin kuin nykyinen tapa, jolloin joutuu trokarin kanssa asioimaan, joka poikkeuksetta on halvimmillaankin kymppejä alkuperäistä hintaa kalliimpaa.

Aivan varmasti olisi muitakin metodeja, tämä yksi vain tuli mieleen puidessani silmittömän raivon vallassa virtuaalista nyrkkiäni kun koin tulleeni kohdelluksi kaltoin.

Mieluusti olisin konserttiin mennyt. Enkä olisi ostanut lippuja kuin itselleni ja kanssakävijälleni. Toisin kuin ne 171 rahanahnetta kusipäätä.

Viisi viikkoa kieltäytymistä ja pidättäytymistä, seesteistä ja siistiä päihteetöntä elämää, raitista ilmaa ja ilmapiiriä sai arvoisensa päätöksen: kaksi hauskaa ja onnistunutta iltaa Turun yöelämässä.

Sunnuntaiaamu konkretisoi näiden viiden viikon aikana heränneet ajatukset siitä, miten sunnuntaikin voi olla mukava päivä. Tämä viimeinen ei tätä kriteeriä kuitenkaan täyttänyt, sillä heräsin lasipää täynnä vasaroivia pikkumiehiä, väsymyksessä joka vihjaili siitä etten ollut viimeisten vuosien aikana nukkunut silmäystäkään.

Hotelli Hamburger Börsin kaltevassa ruokasalissa tarjoiltu runsas aamiainen, johon luonnollisesti kuului runsaasti pekonia, kuitenkin pelasti jotain. Hotelliaamiaisessa vain on jonkinlaista magiaa joka tekee huonostakin päivän joten kuten siedettävän.

Mutta älkööt te pelätkö. En minä aio sortua kliseisiin tuskan keskeltä huudeltuihin raittiuslupauksiin joita ei ole tarkoituskaan pitää. Ei. Kyllä minä aion edelleen kumota kurkkuuni jaloja jumalten juomia yhtä varmasti kuin kesä tuo tietyöt tullessaan, mutta entisten orgiamaisen yltäkylläisen hedonistisen mallin sijaan keskittyä pääasiassa tissutteluun. Sellaiseen, johon on sopivaa yhdistää liian kallis, hyvä ruoka hyvässä seurassa. Kuka ties vaikka ammattilaisen valmistamana ja tarjoilemanakin, hieman useammin kuin ennen.

Ja toivon mukaan, silloin kun baarissa jotain hyvää päädyn maistelemaan, muistan että vaikka juomavaihtoehtoja on monia, niin kaikkia ei tarvitse yhden illan aikana maistella. Vaikka vuorenvarmasti niinkin tulen tekemään. Turha hurskastella.

Summa summarum, ei viisi viikkoa tipatta ole mikään jumalten urotöihin verrattava teko, vaikkakin ajatuksen tasolla aluksi arveluttikin. Opettavaista kylläkin, sillä enhän minä edes muistanut miten paljon muutakin hauskaa tekemistä viikonloppuisin voi olla, etenkin rakastuneena. Mutta opetti myös sen, että totalitäärisessä tipattomuudessa ei ole juurikaan mitään järkeä. Silloin kun hyvän suuhunpantavan kanssa haluaa avata sen chileläistä jumalten nektaria sisältävän pullon, niin se pitää pirulauta tehdä.

Ja niin tulen jatkossa tekemäänkin.

Rupesimme kolme viikkoa sitten kaverini kanssa pelaamaan kuntoilumielessä sulkapalloa. Tähän asti olemme käyneet kolmessa eri paikassa, sitä mieluisinta kuitenkaan vielä löytämättä. Tässä pieni plusmiinuslista tähän asti läpikäydyistä paikoista, jos siitä vaikka olisi jollekulle hyötyä.

Gloriahalli

• Nettivaraus: Ei
• Sauna: Ei
• Varustemyynti / -huolto: Ei (muistaakseni. Täysin sataprosenttisen varma en kuitenkaan ole. Verkkosivuillaan tarjoavat varusteita vuokralle.)
• Hinta: 12-14e/h
• Opiskelija-alennus: Kyllä

Olo oli vähän kuin olisi palannut takaisin yläasteen liikuntatunneille. Pieni kaapiton pukuhuone suihkutilan yhteydessä, sekä pienehkö jumppasali (muistaakseni 4 sulkapallokenttää). Valaistus voisi olla parempi. Omasta näkökulmastani hyvät kulkuyhteydet raitiovaunulla (3) tai bussilla (17).

Ihan ok, edullisen hintansa ja helppojen yhteyksien ansiosta. Ei kuitenkaan ensimmäinen listallani pelipaikkaa hakiessa.

Merihaan Pallotalo

• Nettivaraus: Kyllä
• Sauna: Kyllä, kuuluu hintaan
• Varustemyynti / -huolto: Kyllä
• Hinta: 11-17e/h
• Opiskelija-alennus: Kyllä

Vähän laitosmainen ja kolkko. Maksulliset säilytyskaapit (20snt / lukitus). Viemärille haiseva WC-tila. Minulle kävelymatkan päässä.

Ei säväytä, mutta varteenotettava vaihtoehto kuitenkin. Iso plussa nettivarausmahdollisuudesta.

Ruoholahden Palloiluhalli

• Nettivaraus: Ei
• Sauna: Kyllä, 3e erillismaksu
• Varustemyynti / -huolto: Kyllä
• Hinta: 11-17e/h
• Opiskelija-alennus: Kyllä

Mukavan oloinen paikka korttelin päässä Ruoholahden metroasemasta. Siisti. Ilmaiset lukolliset säilytyslokerot pukuhuoneessa. Melko pieni pelitila, vain 5 sulkapallokenttää, jossa ehkä pikkuisen toivomisen varaa valaistuksen suhteen. Iso parvekkeellinen saunaosasto jossa kaksi saunaa. Miinuksia erillisestä saunamaksusta.

Henkilökohtainen suosikkini tähän asti kolutuista.

Valokuvatorstai #36: vastakohdat

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

YLE (Suomen Yleisradio) avasi viime syyskuussa Elävä arkisto -palvelun. Sisältöä kehuttiin, käyttöä parjattiin. Minulta koko homma meni vähän ohi. En tiedä miksi, mutta en vain tullut vilkaisua enempää sivustoa käyttäneeksi.

Tiedä sitten mistä se ajatus päähäni pari iltaa sitten tuli, kun keksin hakea tietokoneita koskevaa materiaalia arkiston syövereistä. Ja löytyihän sitä: Pienoistietokoneiden maihinnousu, video nimellä Kannattaako kotitietokone ostaa. Melkoista nostalgiaa ja muistoja herättävää. Myös hyvin nuori Petteri Järvinen vilahtaa kuvanauhalla lyhyesti haastateltavana.

Sitten piti tietysti katsoa myös mitä musiikkia koskevaa materiaalia löytyy. Ja löytyyhän sitä. Onko rock saatanasta? lienee aika kuolematonta kamaa.

Ainutlaatuinen kokoelma suomalaista historiaa. Kyllä vain. Voisin minäkin kuitenkin liittyä niiden joukkoon, ketä käytettävyydestä ovat etusormeaan Yleä kohtaan heristäneet, jouduinhan hetkellisesti vaihtamaan suosikkiselaimeni Internet Exploreriin. Vaan tuo taitaa kaikki olla niin moneen kertaan, ja paremmin, jo sanottu.

Taidankin sen sijaan palata arkistoon pölyyntymään, sillä Turku kutsuu isänmaan toivoja.

Törmäsin keikkalistaa selatessani uuteen artistiin. Pitihän sitä sitten vähän kaivella internetin syövereitä tarkistaakseen millainen se Little Rachel oikein on. Ja onhan se ihan yeah ok, ainakin tarjoamiensa näytebiisien perusteella. Vielä kun ympärilleen kuvittelee sen savuisen, säästeliäästi valaistun klubin.

Jäätiin poikien kesken viettämään äijäelämää, kun Proikkari lähti maailmalle juomaan ulkomaista olutta kylpyammeesta… tai jotain sinnepäin.

Sehän tarkoittaa sitä että seuraavat kolme päivää syödään runsaasti homejuustotettua ruokaa, maataan sohvalla syöden kaikenlaisia mässyjä ja katsotaan televisiosta urheilua(Welsh Open) ja huonoja(Jackie Chan Early Collection) leffoja(Bruce Lee Special Edition). Eli yleisesti otetaan rennosti. Tuo täysipäiväinen oloneuvos(Otto) otti jo päivän aikana niin rennosti että WC:n käyttämisen sijaan loi eteiseen modernin tilataideteoksen.

Rajoittavana tekijänä harmillisesti vielä menossa oleva ihmiskoe.

Sunnuntai on hyvä päivä ulkoiluun, varsinkin kun viime aikoina kovin ikävästi olemassaolostaan muistuttanut arktinen ilmasto hellittää kuristusotettaan talvisesta Helsingistä ja lämpötila on vain muutaman asteen nollan alapuolella.

Tänään suuntasimme siis Tähtitorninmäkeä kohti, taskussamme pulkkamäen testaukseen varatut välineet: punainen Kodin-Ykkösen muovikassi, joka sopii hyvin miehen takamuksen alle, sekä kauniimmalle, designtietoisemmalle, testilaskijalle sopivampi Marimekon vihreällä unikkokuosilla varustettu muovikassi.

Mäki on lupaavan jyrkkä; tiedossa hyvät vauhdit. Aluksi kuitenkin hieman rosoisen näköinen, jäätynyt kouru arvelutti, olinhan jo kipeyttänyt omat istumalihakseni torstaina sulkapalloa jahdatessani. Vain eihän tänne asti oltu kävelty vain lihaskipua voivottelemaan. Siis kulkuneuvo alle ja menoksi!

Räjähtävä alkukiihdytys äkkijyrkän alun ansiosta, sen jälkeen tasaista menoa parisenkymmentä metriä. Ei huono. Aluksi arveluttanut jääkin vain näyttää petolliselta. Voi hyvinkin suositella. Edes mäessä kasvavat puut, tai kävelytietä reunustavat lyhtytolpat, ole liian lähellä muodostaakseen vaaratilanteita, kunhan pitää järjen mukana puuhissaan.

Jatkoa seuraa ensi viikolla, säävarauksin totta kai.