/dev/nikc/blog

Kuvasin keittiössämme kasvavaa yrttiviljelmää¹ päivittäin kahden viikon ajan. Ensimmäinen time-lapse yritelmäni. Lopputulos ei nyt ollut aivan niin loistokas kuin aluksi visioin, mutta onhan se siltikin ihan hauska.

Read the rest of this entry »

Yllä oleva kuva on puserrettu kolmesta kuvasta manuaalisesti yhdeksi IDR (Increased Dynamic Range) -kuvaksi. (Tai niin ainakin yritin, lopputulos ei ehkä ole ihan paras mahdollinen.) Sen lisäksi tein vielä yhden koeponnistuskuvan Photomatix:in demo-versiolla, joka on siis HDR (High Dynamic Range) -kuva. Vertailun vuoksi laitoin mukaan vielä muokkaamattoman keskisävyn originaalin.

Tiedä sitten mikä näistä, tai kumpi muokkaus lähinnä, on se. Photomatixin versiossa on kyllä selkeästikin suurin sävyskaala, mutta jotenkin oman veivaukseni dramaattisuus puhuttelee. Ehkä tämä on sellainen aihe jossa pitäisi katsoa kuvaa aihetta syvemmälle kun kerran teknisistä asioista puhutaan, mutta se taas ei minua mitenkään hirveästi kiehdo. (Siis tekniset asiat kyllä kiehtovat, ei niinkään niistä vatvominen.)

Sano sinä, mitä ajattelet.

Se on pian – tarkalleen ottaen viikon päästä – jälleen se aika vuodesta kun voi hihkua sitä että on jälleen kerran väistellyt viikatetta täydet 12 kuukautta. Tällä kertaa saanee hihkua tavallista enemmän koska on luvassa ns. pyöreä lukumäärä y.m. 12 kuukauden sarjoja ja laskuri sen myötä aloittaa uuden kymmenluvun.

Siksi ajattelinkin viettää tapahtumaa suurieleisesti varustautumalla epämääräisellä määrällä herkkuja erilaisissa olomuodoissa ja nauttimalla niitä Alppipuistossa¹ jossa vietetystä ajasta on ennestään vain hyviä kokemuksia.

Jos ajatus kesäpäivästä puistossa kera herkkujen kutittelee aistejasi, varustaudu kuten minä ja liity joukkoon ensi viikon lauantaina².

IdeaCafe tarjoaa kattavaa niksilistaa yrittäjille jotka haaveilevat omien nettisivujensa tekemisestä.

Vähän tuon artikkelin hengessä pisti silmään erään sivuston kuvaus Googlen hakutuloksessa:

Toinen haku paljasti että konfiguroinnin jättäminen kesken tuntuu olevan melko yleinen tapa, joten kai se on sitten okei.

Alkuperäisten suunnitelmieni kariuduttua ehdin jo hyväksyä kohtalon määräämän kaupunkijuhannuksen kun ystävä toimi pelastavana enkelinä ja pääsin kuin pääsinkin pois Kalliosta, maalle, jopa kalliollekin¹, vain kukkulat jäivät kokematta.

Noin tunnin, tai ehkä kahden, pituisen sateen lisäksi aurinkoinen sää helli sekalaista porukkaamme jonka aika kului lähinnä syödessä, pihapelien parissa ja ala-arvoista huumoria viljellessä. Ehdimme toki myös saunoa ja uida, kuten juhannukseen kuuluu. Kokkokin koottiin¹, jossa perinteistä veneen virkaa suoritti isännän isoisän valmistama jo lähes kokonaan maatunut optimistijolla.

Kovasti oli mukavaa¹, vaikka maanantaiaamusta kyllä huomasi ympäripyöreiksi muuttuneiden vuorokausien vaikutuksen.

Mutta se oli ehdottomasti sen kaiken arvoista.

Tuttavani kertoi hiljattain miten oppi veneillessään tunnistamaan jo kaukaa vierasvenesatamaa lähestyvän Nauticatin moottorin äänestä. Ei välttämättä moottorin äänestä sellaisenaan, mutta siitä miten sitä käytettiin – kovin ronskein ja epävarmoin ottein. Normaali toimenpide tunnistuksen tapahtuessa oli sykähtää kannelle laskemaan fendertit kylkien suojaksi, mikäli oman veneen vieressä oli tyhjää.

Tänään ymmärsin hyvin mistä oli kyse kun katselin lounasta nauttiessani erään suurehkon veneen rantautumista. Joillekin tuntuisi soutuvene olevan se suurin suositeltava merenkulkuväline.

Lisäksi koin suurta tyydytystä kun syöksyvä lokki törmäsi purjeveneen mastoa pystyssä pitävään vaijeriin. Sulat lenteli ja pieni syöksykierre iski eteen, mutta harmillisesti oikaisu tapahtui ennen veden pintaa.

Jännitystä lounastuntiin toi tekstiviesti joka kertoi tulipalosta Presidentinlinnassa. Mutta sehän olikin ankka. Ja kamerakin oli toimistolla.

Been there, done that, got the negs to prove it.

Todo: E-6, RA-4 and Ilfochrome.