/dev/nikc/blog

Siitä on jo kolmisentoista vuotta kun me tapasimme. Kesällä se oli, oliskohan jopa ollut juhannus, varmasti en muista.

Siinä me istuimme kahden, vanhan Oldsmobilen takapenkillä matkalla Nauvosta Turkuun. Vain sinä ja minä, muut istuivat edessä.

Olimme varmasti kohdanneet ennenkin, mutta emme merkillepanneet toisiamme. Ei se tälläkään kerralla rakkauden liekkiä sytyttänyt, mutta tutustuimme kuitenkin jo vähän paremmin.

Siitä eteenpäin tapailimme kuitenkin toisiamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Lähinnä viikonloppuisin, mutta joskus viikollakin. Taisit sinä osan itseäsi jättää huomaani ihan vaivihkaa. Sitten vähitellen yhä enemmän ja enemmän.

Nyt vuosia myöhemmin, on meillä yhteisiä hyviä kokemuksia melko liuta. Huonojakin, mutta tuskin mainittavasti. Erityismaininnan arvoisia ovat ne kolme juhannusta jona olemme viettäneet erittäin intensiivistä yhteiseloa. Satunnaisesti olemme käyneet baareissakin julistamassa ja juhlistamassa suhdettamme, mutta ennen kaikkea yhteiselomme on kukoistanut ja kukoistaa edelleen.

Minua hävettää että melkein jätin sinut pulaan tänä juhannuksena. Viime hetkellä kuitenkin päätin, ettei mikään niinkin maallinen kuin raha, voi olla esteenä meidän yhteiselle vuoden huippuhetkellemme.

Voit siis olla rauhallisin mielin. Me kohtaamme samassa paikassa kuin kaksi aiempaakin juhannusta. Sinun lepyttämiseksi olenkin etsinyt muutamia sinua kuvaavia linkkejä muiden nautittavaksi.

Read the rest of this entry »

Jälleen yksi hiljaisenpuoleinen päivä töissä. Youtube kehiin, tänään teemana blues.

• Still got the blues, Gary Moore
• Born under a bad sign, Albert King
• Little wing, Stevie Ray Vaughan
• Sweet 16, B.B. King
• Tuff enuff, The Fabulous Thunderbirds
• Everybody needs somebody, The Blues Brothers

Viikonloppuna kaivoin takapihan rikkaruohojen keskeltä äitini polkupyörän liikkumisen tarpeitani tyydyttämään. Ne muutamat kilometrit mitä kauppa- ja bilereissulla kertyi olivat riittävästi saamaan minut tuntemaan itseni pahoinpidellyksi istumaruumiinosani kohdalta.

“Sulla on satula päin persettä”, valisti neuvokas ystäväni. Eikös se näin pitäisi ollakin? Tai niin minä ainakin olen ymmärtänyt. (Ei, minä en vain kykene vastustamaan huonojen puujalkavitsien ymppäämistä teksteihini.)

Itse kuitenkin veikkaisin että nämä muutamat polkupyöräilemättömät vuodet ovat syypäänä. Viime vuosina kun on enemmän tullut rullailtua 8- kuin 2-pyöräisenä.

Tänään oli kuitenkin hienon kelin saneleman pakon edessä ottaa sama kidutusväline alle työmatkalle. Aamuinen lenkki meni viikonlopun vammoja aristellessa mutta nekin ikään kuin katosivat matkan aikana, tai sitten vain kipuraja ylittyi. Mene ja tiedä.

Kotimatkalla kivuista ei kuitenkaan ollut mainittavaa haittaa. Päätinkin tämän inspiroimana huvikseni ottaa kaiken irti mitä tästä oluttynnyristä on irti otettavissa. Ensimmäinen kilometri hissukseen pulssin nousua odotellessa jonka jälkeen avautui suora missä olikin hyvä laittaa isompaa vaihdetta sekä pyörään että sen moottoriin.

Aninkaistenmäki vei jonkin verran mehuja mutta onneksi ylämäen jälkeen yleensä tulee alamäki, joten sain hieman aikaa palautua ennen Aninkaisten siltaa, joskaan se ei yhtä kova koitos olekaan.

Sillan ylitettyäni olikin luvassa silkkaa tasamaata — tai niin lähellä tasamaata kuin tässä harjujen päälle rakennetussa kaupungissa päästään — ja loppusprintti eli viimeiset 1.5km. Turbo päälle ja vauhtia masiinaan, vaikka itku tulisi.

Kotikadulle kurvatessani olin muuttunut väsyneestä monitorintuijottajasta huohottavaksi, hiestä märkänä olevaksi eläväksi kuolleeksi. Kotipihalla olikin hienoa heittäytyä nurmikolle odottamaan pulssin palautumista normaalille tasolle.

Kurkkuun sattui, kuumotti, hiki valui, polvia särki, mutta tuntui se niin hyvältä. Liekö niitä endorfiinejä? Tästä voisi helpostikin muodostua tapa, kuten joskus oli rullaluistellessa, tehdä nopeusennätyksiä kotimatkalla. Töihin mennessä ei oikein viitsi kun työmaalla ei ole suihkua, vaikka muuten aamun viileydessä voisi olla mielekkäämpää repiä. Heräisikin tehokkaammin.

Parisen viikkoa tätä on vielä aikaa koemielessä harrastaa. Sen jälkeen onkin kotikaupunki toinen ja minä taas pyörätön. Tosin jos tuo kaljatynnyri osoittaa edes pientä pienentymisen merkkiä moisen hyötyliikunnan ansiosta, olen kyllä pakotettu hankkimaan helvetinkoneen itsellenikin. Sääli vain kun en sellaista jonka minä haluan ole missään (myynnissä) nähnyt.

Tämäinen kyltti tuli bongattua jokunen vuosi sitten kun yksi jo taakse jääny parisuhde asui siinä lähellä. Jokin aika takaaperin tuli käytyä samoilla nurkilla uudestaan ja ikuistin kapistuksen. Sen tarkoitusta en tiedä, yhtään lepakkoa en nähnyt. En myöskään yhtään flegmaattisen näköistä pallonpotkijaakaan sen puoleen…

[…] tehtävänä on listata ne viisi (5) taitoa joita sinä et hallitse mutta sinusta tuntuu että ne ovat jokapäiväisiä muille.

En osaa…

• …käyttää rahaa.
• …kertoa vitsiä.
• …mennä nukkumaan ajoissa.
• …paistaa rapeaa pekonia.
• …tanssia.

Via Skrubu.

Minäkin päätin osallistua tämän viikon Valokuvatorstain haasteeseen. Kuitenkin vain semi-osallistun koska kuvat ei ole otettu nimenomaista tarkoitusta varten, sattuipa vain olemaan kenkälaatikossa sopivia otoksia, ja teki mieli silti.

Ja semi-osallistumisella tarkoitan sitä, etten lähetä Valokuvatorstain kommenttiosastolle linkkiä tähän postaukseen. Ehkä sitten ensi viikolla.

Kerrassaan mainiota musiikkia on kaveripiirissä minulle mainostettu. Muutaman kuuntelun jälkeen kaiken kaikkiaan erittäin ihastuttavaa. Etenkin näin vinkkumaistissa.

Ennen sitä kaiken paljastavaa linkkiä kuitenkin helmi Turun Sanomien otsikoinnista.

bq.. Kakán kierre oli liian kova

Se oli ankaran työn takana, mutta tulihan se sieltä.

Olkoonkin lapsellista mutta nauratti se silti.

Mutta se musiikki. Sen tarjoaa Body by Jayk. Saanen suositella etenkin Math Class nimellä kulkevaa pläjäystä.

Palohälyttimet on jo melkoisen vanha juttu. Ainakin meillä moinen vekotin on katossa roikkunut niin kauan kuin muistan, eli melko kauan. Luulisi että tässä ajassa niinkin yksinkertainen laita olisi saatu varmatoimiseksi. Iltalehden juttu kertoo kuitenkin muuta:

bq.. Panu Turpeista hämmästyttää se, että palohälyttimet eivät reagoineet savuun ja liekkeihin ennen häntä.

– Yleensä, kun paahtoleivät palavat, niin koko talo vinkuu. Nyt kun talo oli oikeasti tulessa, mitään ääntä ei kuulunut, mies ihmettelee.

Pattereiden kunnosta ei sanottu mitään.

Sitten kun/jos pidän tuparit, etkä keksi mitä ihmettä toisit, tässä sinulle vinkki.

Olin tänään ystäväni seurana päivystyksessä. Siinä odottelun aikana, tuli Ylen TV 1:ltä Luontohetki. Ennen en tiennyt että pelikaanin poikaset ovat rumia. Nyt tiedän.

Aikuisenakin ne ovat kumman näköisiä. Alla yksi esimerkki.

Jos jäit janoamaan lisää, Flickr:ssä on Pelican pool. Varsågod.

YouTube on kyllä hyvä vekotin ajan tappamiseen, ehkä liiankin hyvä. Löysin sieltä tämän mahtavan pätkän Who Framed Roger Rabbit? -elokuvasta. Kävin aikoinaan katsomassa sen elokuvateatterissa. Olin vielä alaikäinen (ikäraja oli 12, minä vasta 11) ja harjoittelimme kaverini kanssa muistamaan mikä vuosiluku pitää sanoa jos lipunrepijä kysyy. Ei kysynyt.

Pni oli bongannut YouTubesta pätkiä The Muppet Showsta.

Siitä inspiroituneena hain niitä minäkin. Koitin löytää suosikkihahmoani Animal:in tähdittämiä osioita. Tässä löydöt.

• Fever
• Falling
• Drum duel (älä klikkaa jos olet allerginen rumpu-sooloilulle)
• Animalin haastattelu

Sitten löytyi vielä pätkä jossa Animal on merkittävässä osassa, vaikkakin pääfokus on vieraassa, Michelle Pfeifferissa.

Joukkoon pitää tietysti myös saada vielä yksi vähän joukosta poikkeava pätkä. Infotainmenttia Muppettien malliin.

Update, 15:33

Ihan pakko laittaa muutama lisää. Tästä tuli nyt jonkinlainen addiktio. Toivottavasti ei kovinkaan pitkäaikainen.

• Dancin’ with Myself
• Benedictine Monkees
• The Banana Sketch
• She Drives Me Crazy

Tälle vuodellehan tuntuu riittävän näitä (visuaalisesti) hienoja hetkiä. 01:02:03 04.05.06 ja 06:06:06 06.06.06 nyt ainakin. En tiedä mitä tein kyseisinä hetkinä, todennäköisesti nukuin.

Jottei nyt ihan täysin tyngäksi jäisi, laitetaan kaupan päälle vielä pari linkkiä.

• Hauska flash-animaatio
• 42 unveiled
• Kansallinen Slayer-päivä

Update 7.6

Sittenhän on vielä tuo 08.07.06. Kaikkihan sen vanhan vitsin blondin puhelinnumerosta muistavat, eikö vain?

Tänään olen suorittanut ilmoitukset asianomaisille tahoille, niin nyt asiasta voi jo puhua. Minä vaihdan työpaikkaa. Eikä siinä vielä kaikki, vaihdan myös kaupunkia. Vapise Helsinki, vai kuuluuko se rooli minulle?

Viisivuotinen taival mainostoimistossa tuli siis päätökseen. Tai tulee päätökseen kuukauden lopussa. Nykyisessä pestissäni olen saanut tehdä paljonkin vaihtelevia työtehtäviä — HTML-koostosta b2b- ja b2c-sovellusten suunnittelusta flash-pläjäyksiin — mikä on kieltämättä ollut erittäin mukava piirre. Tulevassa työssäni kehitetään teknologiaa. Ohjelmointi muuttui siis yhdestä tehtävistäni päätoimekseni. Me likes. Muuta mukavaa uudessa pestissäni on kokopäiväisyys, eikä palkankorotuksessakaan valittamista ole.

Kaikkein jännittävintä — tai se mikä aiheuttaa eniten perhosia vatsaan — lienee kuitenkin siirtyminen koto-Turusta, missä olen syntynyt ja kasvanut, kehä-kolmosen sisäpuolelle. Onhan se suuri muutos lähteä pois tutuista kuvioista täysiin uuteen ympäristöön. Onneksi on kuitenkin muutama tuttu tehnyt jo samoin, niin voi sitten heidän oleiluaan terrorisoida jos yksinäisyys iskee.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin erittäin avoimin ja iloisin mielin lipumassa kohti uutta elämänvaihetta. Jos joku tuntee halua esitellä kaupunkia ja hävitä biljardissa, ota toki yhteyttä. Heinäkuussa kajahtaa!

Vituttaa. Hienoja juttuja tapahtuu, mut aina löytyy joku tai jotkut jotka omalla pessimistisellä laatikkoajattelullaan osaa ampua alas korkeuksista. Osui ja upposi. Crash and burn. Kiitti vitusti.

Tällä kertaa pahiten sylettää ajatusmaailma että menestys on jotenkin riippuvainen plakkariin saadusta saunansytykkeestä. Näin on. Piste. Asiasta en suostu keskustelemaan, huolimatta vasta-argumenteista. Tai sano vaan, mut oikeassa olen kuitenkin. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Amen.

Kaiketi nämä ajatukset ovat peruja jostain näiden henkilöiden omasta taustasta, joten suotakoon se heille. Heikkous se kuitenkin minusta on jos se ainoa varteenotettava vaihtoehto on juuri se oma, varsinkin kun se vaikuttaa ympäristöön tällä tavalla. Puolustuksekseen voidaan kai laskea se että sentään itse toimivat niinkuin saarnaavat. Ja oma vika kai se on jos moisesta herneentyy.

Oikeastaan mulla ei (taaskaan) ole mitään järkevää asiaa, vaan jonnekin ne höyrytkin pitää purkaa enkä viitsi tuupata ketään onnetonta kanssaeläjää höyryveturin alle. Voisin ainakin helposti kuvitella avautumiseni olevan sitä luokkaa nykyisessä mielentilassani.

Jos pitää hakea jotain positiivista tästä aiheesta, niin se on kaiketi se että pääsen mittaamaan selkärankaani. Normaalisti nimittäin olisin jo eilen lähtenyt vetämään vitutuskännit, vaan päätin viikon alussa pitää nenänvalkaisukautta juhannukseen asti. Katsotaan sanoi lääkäri.

Kaiken tämän lisäksi Miami Vice-elokuvan traileri sai minut täysin tolaltaan. Missä on pastellivärit? Olkatoppaukset? Bikineihin pukeutuneet naiset? Miksi näitä elokuvia tehdään?

Sanoinko jo että vituttaa?

Tää on niin tätä.