/dev/nikc/blog

Kuin ironisena jatkona edelliseen kirjoitukseeni Ethän jätä kertomatta sähköpostiosoitetta, Ikean palautelomakkeen yhteyteen oli ilmestynyt seuraavanlainen ilmoitus:

Toimintahäiriö palautelomakkeessa 11.-17.8.

Oletko lähettänyt palautetta 11.-17.8. välisenä aikana? Valitettavasti palautejärjestelmän toimintahäiriön takia palautelomakkeella lähetetyt viestit eivät tulleet perille, joten jos et ole saanut vielä vastausta, lähetäthän viestisi uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta vaivaa.

Kyllä vain, olinhan minä lähettänyt. Varmasti moni muukin. Kuinkahan moni palautetta lähettäneistä eivät koskaan näe ilmoitusta, vaan pelkästään kiroaa paskaa palvelua kun palautteensa jätetään täysin huomiotta? (Kyllä, minäkin, ennen kuin näin ilmoituksen. Nyt voin kirota vain sitä ettei sähköpostiosoitetta ole tarjolla.)

Ehkä jatkossa olisi suotavaa old schoolisti turvautua puhelimeen, kun on asiaa. Kiitos teknologia, kun helpotat asiointiani.

Noin vuosi sitten ostin munakellon. Hieno munakello muuten onkin, oikea muotovalio! Harjattua terästä, kananmunasta kurvinsa saanut, Electroluxilta brändinsä. Sääli vain että se ei oikein toimi.

Alkuperäinen syy hankintaan oli neljän minuutin ajoitus. T.s. kahvinvalmistuksesta yhden muuttujan poistaminen, tai ainakin sen muuttaminen niin lähelle vakiota kuin nyt analogisella ajastimella saattaa.

Myöhemmin sitten, muitakin käyttötarkotuksia ajastimelle keksittyäni, kävi ilmi että yli 35 minuutin jaksoille oli syytä delogoida ajanotto muille välineille. Munakello kun pysähtyi jostain syystä juurikin 35 minuutin kohdalla. Joka kerta. (Mutta mitäs minä siitä, neljää minuuttia minä pääsiassa mittaankin.) Pienellä kannustavalla näpäytyksellä kyllä jatkaa kiltisti loppuun saakka.

Viime aikoina on kuitenkin vaikuttanut siltä että mustasukkaisuus syntymäpäivälahjaksi saamaani digitaalista ajastinta kohtaan on iskenyt pahemman kerran ja kaikki yli sen neljän minuutin tuntuu olevan mahdoton tehtävä, ellei aikaa mittaava halua seisoa vieressä sitä kannustavaa näpäytystä jakamassa. (Mutta mitäs minä siitä, neljää minuuttia minä pääsiassa mittaankin.)

Virheitähän sattuu kun bulkkimäärin tavaraa tehdään, ymmärtäähän sen. Ystävällismielistä palautetta ajattelin lähettää herra Electoluxille perjantain ehtoona, jos vaikka joku kuuntelisi. Mutta, kas, herra Electrolux ei tarjoakaan palautteen lähetysmahdollisuutta, vaan pelkästään kysymysten. Vaan enhän minä siitä hämääntynyt, minähän vain muotoilun asiani uusiksi kysymällä asiakaspalautteelle oikeata osoitetta¹. Mutta, eihän se samperin vempele huolinut sitäkään. Väitti sähköpostiosoitettani vialliseksi, tai vähintään vanhentuneeksi.

Minä toki ymmärrän tämän maailman (etenkin tässä maassa) viehtymyksen lomakkeisiin. Minä vain en niistä välitä. Minä en saa niistä itselleni kopiota, t.s. en mitään jälkeä (tai todistetta) siitä että olen palautteen koskaan lähettänyt. Sitäkin enemmän pistää vihaksi lomakkeet jotka edes toimi. Tämä yksilö kun ei sallinut minun edes lähettää itseään.

En siis tänään saanut munakello-ongelmaani ratkaistua. Onneksi maailma siitäkin huolimatta jatkaa pyörimistään, ja neljä minuuttiahan mittaa edelleen ihan hienosti. Enkä minä jaksa tämän enempää valittaa.

Sitäpaitsi, ainahan voin suuttua uudestaan maanantaina.

Parhaillaan jatkuva helle on ehkä parasta mitä tiedän. Ei vähintään siksi että minulla sattuu samanaikaisesti olemaan kesäloma.

Muita mieltä hiveleviä asioita on esimerkiksi hyvien kahviloiden lisääntyminen ja uusien suosikkiterassien löytäminen. Uusimpina tuttavuuksina Töölönlahdella oleva Kahvila Tyyni, sekä Kurvin Parnellsin terassi.

Etenkin jälkimmäinen on harvinainen helmi, koska keskeisestä sijainnistaan huolimatta on yllättävänkin miellyttävä ja yleensä tungoksesta vapaa.

Ensimmäistä suosittelen koska harvasta kahvilasta saa kahvia yhtä hyvällä hinta-/laatusuhteella. Eikä paikassakaan valittamista ole, pientä vaihtelua Sinisen Talon Kahvilan näkymille.

Kesä nyt on muutenkin kahviloissa ajan kuluttamisen kulta-aikaa. Käyttäkää se hyvin!

En voi sanoa että Tommy Tabermann olisi ollut elämässäni merkittävä tekijä. Oikeastaan en voi sanoa että Tommy Tabermann olisi koskettanut elämääni millään lailla, paitsi viinilasiin hiotun runonpätkän ja lauantaillan uutisvuodon verran.

Silti minua harmittaa että hän on poissa.

Rest in peace.

Eilen Helmetiä käyttäessäni sain varauksen tekemisen jälkeen seuraavanlaisen ilmoituksen.

Älä käytä selainohjelman Paluu (Back) -painiketta, kun poistut tältä sivulta. Muutoin samasta aineistosta saattaa syntyä useita varauksia.

Käytä sivulla olevia painikkeita Teoksen tiedot, Takaisin omiin tietoihin tai Aloita alusta.

Muista kirjautua ulos omista tiedoistasi.

Tiedä sitten mistä kiikastaa, mutta mielestäni tämä kertoo jossain välissä pieleen menneestä joko suunnittelusta tai toteutuksesta. Sen jälkeen on vielä menty metsään kun puutteita on paikattu.

1. Teksti on punaisella. Ensi ajatus oli että jokin meni varauksessa vikaan.
2. Leipätekstissä kerrotaan minne voi jatkaa, mutta tarjolla ei kuitenkaan ole linkkejä vaan linkit pitää löytää muualta sivun navigaatiosta, joka bonuksena on kivasti hajallaan.

Tekisi mieli sanoa “ei näin”, mutta tyydyn huokaisemaan “miksi, oi miksi näin”.

Kuulin juuri radiomainoksen, siinä mainittiin lopuksi verkko-osoite zodiac.fi. Tai siis, niin minä luulin. Todellisuudessa mainostettu osoite taisi kuitenkin olla zodiak.fi, ainakin mainoksen tyylilajista päätellen, en minä sitä niin tarkkaan kuunnellut ja kofeiinikin kohisi korvissa.

Ongelmallinen tilanne tietysti noin läheiset verkko-osoitteet, kun K-kirjain ei po. sanassa lausuttaessa eroa C-kirjaimesta. Ehkä sitten olisi ollut erottuvampaa mikäli valittu ylätason verkkotunnus olisi ollut jokin muu kuin .fi, tai isäntänimelle annettu etuliite.

Ainakin radiota varten.

Mutta miksi valita niin iso koko, kun on paljonkin sellaisia hauskoja kameratyyppejä, jotka välillä voi mukavasti sujahduttaa taskuun? – Niin valitettavasti on varmaa, että sellaisesta henkilöstä, joka on liiaksi mukavuutta harrastava viitsiäkseen kantaa tavallista rullafilmikameraa kädessään, ei koskaan tule kunnollista valokuvaajaa.

Pienkameroilla saadaan tavallisissa oloissa 36 kuvaa filmirullasta. Se voi kyllä olla etu matkoilla, mutta tavallisissa arkioloissa siitä on pääasiassa haittaa ja hankaluutta. Kun valitsee kohteensa huolellisesti, riittää 8-12 kuvaa filmirullassa mainiosti. Sitä parempihan on, kuta useammin on tilaisuus päästä filmejä kehittämään.

Kuvaus pienkameralla vaatii aivan erikoisen suurta taitavuutta ja suorastaan pikkumaista säännöllisyyttä ja tarkkuutta — Siihen vaaditaan kerta kaikkiaan aivan erikoisia synnynnäisiä taipumuksia, jos mielii ajan oloon onnistua tällä valokuvauksen erikoismuodon alalla.

Koska filminauhaan mahtuu jo 36 kuvaa, filmiruudun hinta teoriassa jää huokeammaksi kuin suurikokoisissa kameroissa. – Mutta käytännössä asia on päinvastoin. Pienkuvafilmi käy kalliimmaksi kuin tavallinen rullafilmi, koska sitä tavallisesti tuhlataan huomattavasti enemmän. Aivan liian usein ajatellaan, että on valotettava aiheesta useita kuvia, jotta tuloksena olisi yksi hyvä kuva. Ja kuinka usein harrastelija lankeaakaan kiusaukseen tuhlata filmiä valottamalla turhan takia viimeiset ruudut, jotta vain voisi kehittää koko rullan.

Huolimatta pienkameran monista eduista siitä usein muodostuukin pettymyksen aihe. Vika on silloin usein valokuvaajassa itsessään. Hän laukoo oikeaan ja vasempaan kaikkea mitä näkee. Hän on huolimaton aiheittensa valinnassa — Kaiken tämän hän tekee uskoen, että jokin kuvista onnistuu. Mutta tuloksena on epäselviä kuvia ja mitäänsanomattomia aiheita.

Lainaukset K.O. Sjöströmin kirjasta Amatöörivalokuvaaja (1957).