/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Shorts

  • Sprocket rocket on hieman kotimaista Hiidenporttia (vuodelta 2001!) muistuttava peli, joka viihdyttämisen ohessa haluaa sivistää IP-lainsäädännöstä. Hauskaa ongelmanratkontaa pariksi tunniksi.

    (2) #

  • Kiertyvätkö siilit ikinä rullalle kieriäkseen huvikseen alas rinnettä?

    (0) #

May 29th 2010

Kuin kaksi marjaa, osa 6

11:15

Shorts

May 14th 2010

MOPV #11: Kiellän sinua painamasta isoa punaista vilkkuvaa nappia

10:28

Eilen Helmetiä käyttäessäni sain varauksen tekemisen jälkeen seuraavanlaisen ilmoituksen.

Älä käytä selainohjelman Paluu (Back) -painiketta, kun poistut tältä sivulta. Muutoin samasta aineistosta saattaa syntyä useita varauksia.

Käytä sivulla olevia painikkeita Teoksen tiedot, Takaisin omiin tietoihin tai Aloita alusta.

Muista kirjautua ulos omista tiedoistasi.

Tiedä sitten mistä kiikastaa, mutta mielestäni tämä kertoo jossain välissä pieleen menneestä joko suunnittelusta tai toteutuksesta. Sen jälkeen on vielä menty metsään kun puutteita on paikattu.

  1. Teksti on punaisella. Ensi ajatus oli että jokin meni varauksessa vikaan.
  2. Leipätekstissä kerrotaan minne voi jatkaa, mutta tarjolla ei kuitenkaan ole linkkejä vaan linkit pitää löytää muualta sivun navigaatiosta, joka bonuksena on kivasti hajallaan.

Tekisi mieli sanoa “ei näin”, mutta tyydyn huokaisemaan “miksi, oi miksi näin”.


Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Shorts

Oct 7th 2009

Radion tekstitystä odotellessa

07:11

Kuulin juuri radiomainoksen, siinä mainittiin lopuksi verkko-osoite zodiac.fi. Tai siis, niin minä luulin. Todellisuudessa mainostettu osoite taisi kuitenkin olla zodiak.fi, ainakin mainoksen tyylilajista päätellen, en minä sitä niin tarkkaan kuunnellut ja kofeiinikin kohisi korvissa.

Ongelmallinen tilanne tietysti noin läheiset verkko-osoitteet, kun K-kirjain ei po. sanassa lausuttaessa eroa C-kirjaimesta. Ehkä sitten olisi ollut erottuvampaa mikäli valittu ylätason verkkotunnus olisi ollut jokin muu kuin .fi, tai isäntänimelle annettu etuliite.

Ainakin radiota varten.

Shorts

  • Ei mulla muuta, mutta on se vaan helvetin hienoa miten hyvin blogistan pitää omistaan huolta.

    (4) #

  • Eläinkuvaaminen eroaa pikkulasten kuvaamisesta vain siinä, että koirista ei välttämättä pääse niin ärsyttävä ääni.

    (0) #

Sep 22nd 2009

Miksi iso on parempi kuin pieni

12:19

Mutta miksi valita niin iso koko, kun on paljonkin sellaisia hauskoja kameratyyppejä, jotka välillä voi mukavasti sujahduttaa taskuun? – Niin valitettavasti on varmaa, että sellaisesta henkilöstä, joka on liiaksi mukavuutta harrastava viitsiäkseen kantaa tavallista rullafilmikameraa kädessään, ei koskaan tule kunnollista valokuvaajaa.

Pienkameroilla saadaan tavallisissa oloissa 36 kuvaa filmirullasta. Se voi kyllä olla etu matkoilla, mutta tavallisissa arkioloissa siitä on pääasiassa haittaa ja hankaluutta. Kun valitsee kohteensa huolellisesti, riittää 8-12 kuvaa filmirullassa mainiosti. Sitä parempihan on, kuta useammin on tilaisuus päästä filmejä kehittämään.

Kuvaus pienkameralla vaatii aivan erikoisen suurta taitavuutta ja suorastaan pikkumaista säännöllisyyttä ja tarkkuutta —- Siihen vaaditaan kerta kaikkiaan aivan erikoisia synnynnäisiä taipumuksia, jos mielii ajan oloon onnistua tällä valokuvauksen erikoismuodon alalla.

Koska filminauhaan mahtuu jo 36 kuvaa, filmiruudun hinta teoriassa jää huokeammaksi kuin suurikokoisissa kameroissa. – Mutta käytännössä asia on päinvastoin. Pienkuvafilmi käy kalliimmaksi kuin tavallinen rullafilmi, koska sitä tavallisesti tuhlataan huomattavasti enemmän. Aivan liian usein ajatellaan, että on valotettava aiheesta useita kuvia, jotta tuloksena olisi yksi hyvä kuva. Ja kuinka usein harrastelija lankeaakaan kiusaukseen tuhlata filmiä valottamalla turhan takia viimeiset ruudut, jotta vain voisi kehittää koko rullan.

Huolimatta pienkameran monista eduista siitä usein muodostuukin pettymyksen aihe. Vika on silloin usein valokuvaajassa itsessään. Hän laukoo oikeaan ja vasempaan kaikkea mitä näkee. Hän on huolimaton aiheittensa valinnassa —- Kaiken tämän hän tekee uskoen, että jokin kuvista onnistuu. Mutta tuloksena on epäselviä kuvia ja mitäänsanomattomia aiheita.

Lainaukset K.O. Sjöströmin kirjasta Amatöörivalokuvaaja (1957).

Sep 14th 2009

Eläintarhanlahti

18:03

Eläintarhanlahti

Sep 9th 2009

The Jim Jones Revue

14:16

The Jim Jones Review Loosessa 28.8.

Parturini1 suosittelemana kävin kuuntelemassa(The Jim Jones Revue Myspacessa) miten lontoon poikien bändi(The Jim Jones Revue) rokkaa, ja rokkasihan se. Uusi Loosekin tuntui toimivalta.

Aug 4th 2009

Why I hate

11:37

Parisuhteet päättyy, se on normaalia. Eron syy voi sitten olla mikä tahansa; kyllästyminen, yhteensopimattomuus, henkilökohtaiset ongelmat, kuolema, toinen ihminen jne jne. Syitä eroon löytyy varmasti yhtä monta kuin löytyy päättyneitä parisuhteitakin. Mutta pakitetaan vähän.

Ennen kuin voi erota pitää olla parisuhde. Jotta voi olla parisuhde, pitää olla luottamus. Luottamus on se minkä varassa voi laskea itsensä täysin avoimeksi toisen eteen. Se mahdollistaa tilanteen jossa toisen on mahdollista olla toiselle hyvä, tai haavoittaa syvästi. Tuon luottamuksen pettäminen on minusta alhaisinta mitä toista ihmistä kohtaan voi tehdä ja se on anteeksiantamatonta.

Minä olen tuossa tilanteessa. Minun luottamustani käytettiin kylmästi hyväksi.

Toiseen ihmiseen ihastuminen, myös olemassa olevan parisuhteen aikana on normaalia, mutta jos asian eteen toimii jotenkin muutoin kuin asian ohittamalla, kyseessä ei ole kahden vaan kolmen ihmisen välinen asia. Kun tuo kolmas jätetään ulkopuolelle, roikkumaan mukana tietämättömänä, siitäkin huolimatta että ne kaksi muuta osapuolta ovat erittäin tietoisia teoistaan ja niiden vääryydestä, on itse valinnut alennuksensa kaikkein alhaisimpien olentojen kastiin ja on ansainnut paikkansa helvetin sisimmässä piirissä.

Minä en voi mitenkään käsittää mikä on se ajatuksen kulku joka saa ihmisen vakuuttuneeksi siitä että tällainen toiminta on oikeutettua.

Tästä syystä vihaan, enemmän kuin kuvittelin olevan mahdollista. Ja tuo viha kuluttaa minua.

Aug 2nd 2009

Kun pohja putoaa alta

13:36

Kenellekään lähipiiriin kuuluvalle asia ei liene enää mikään uutinen, mutta noin kuukausi sitten päättyi reilut kaksi vuotta kestänyt avoliittoni.

Tapahtuma oli seurausta rakkaan puolisoni ja monelle teille lukijoillekin tutun persehuumoria viljelevän luopion kuukausikaupalla jatkuneesta tapailusta. Neljänkympin kriisiinsä ehtineen paskiaisen missio toteutui onnistuneesti, vaan kaksihan tangoon aina vaaditaan. Omia epäilyjäni en suostunut uskomaan vaan tuomitsin vainoharhaisuudeksi, sen sijaan uskoin puolisoni luotettavuuteen, rehellisyyteen ja suoraselkäisyyteen – valinta joka sittemmin osoittautui suureksi virheeksi.

Tämän enempää en aio asiasta puhua. Tämän kirjoituksen kirjoitan siksi ettei tarvitse ottaa asiaa puheeksi, sitten jos/kun seuraavaksi kohtaamme.

Kumpaakaan asianosaisista en välitä tavata, minulla ei ole teille kummallekaan enää koskaan mitään asiaa. Onnea vaan uusperheelle ja haistakaa paska.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments