/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Aug 4th 2009

Why I hate

11:37

Parisuhteet päättyy, se on normaalia. Eron syy voi sitten olla mikä tahansa; kyllästyminen, yhteensopimattomuus, henkilökohtaiset ongelmat, kuolema, toinen ihminen jne jne. Syitä eroon löytyy varmasti yhtä monta kuin löytyy päättyneitä parisuhteitakin. Mutta pakitetaan vähän.

Ennen kuin voi erota pitää olla parisuhde. Jotta voi olla parisuhde, pitää olla luottamus. Luottamus on se minkä varassa voi laskea itsensä täysin avoimeksi toisen eteen. Se mahdollistaa tilanteen jossa toisen on mahdollista olla toiselle hyvä, tai haavoittaa syvästi. Tuon luottamuksen pettäminen on minusta alhaisinta mitä toista ihmistä kohtaan voi tehdä ja se on anteeksiantamatonta.

Minä olen tuossa tilanteessa. Minun luottamustani käytettiin kylmästi hyväksi.

Toiseen ihmiseen ihastuminen, myös olemassa olevan parisuhteen aikana on normaalia, mutta jos asian eteen toimii jotenkin muutoin kuin asian ohittamalla, kyseessä ei ole kahden vaan kolmen ihmisen välinen asia. Kun tuo kolmas jätetään ulkopuolelle, roikkumaan mukana tietämättömänä, siitäkin huolimatta että ne kaksi muuta osapuolta ovat erittäin tietoisia teoistaan ja niiden vääryydestä, on itse valinnut alennuksensa kaikkein alhaisimpien olentojen kastiin ja on ansainnut paikkansa helvetin sisimmässä piirissä.

Minä en voi mitenkään käsittää mikä on se ajatuksen kulku joka saa ihmisen vakuuttuneeksi siitä että tällainen toiminta on oikeutettua.

Tästä syystä vihaan, enemmän kuin kuvittelin olevan mahdollista. Ja tuo viha kuluttaa minua.

10 Responses to “Why I hate”

Jos luottamusta petettäisiin yritystoiminnassa, menetykset olisivat rahassa mitattavia eli siis myös korvattavissa, yleensä siis.

Kun luottamusta petetään ihmissuhteissa, ei vahinkoja yleensä voi koskaan korvata. Itselleni ainakin ihmisuhteet, sellaiset siis mitä aidosti arvostan, ovat korvaamattomia ja niinpä sen luottamuksen pettäminen on tosiaan jotain mikä varmasti saisi myös itseni vihan valtaan.

Parisuhteen päättyminen harvoin on se vaikein asia, tapa millä se päättyy lienee pahinta. Itselläni toistaiseksi pisin suhde päättyi tavallaan toispuoleisesti, tyttöystäväni oli irti suhteesta ennen kuin edes tiesin sen päättyvän.

Tilanteeseesi ei oikein voi ns. oikeaa kommenttia kirjoittaa, epäilenpä ettei oloasi helpota/muuta mikään. Ainakaan vähään aikaan. Ikäviä tuollaiset asiat.

Olin itse aikoinaan tilanteessa jossa oman ns. 'virallisen' parisuhteen rinnalla oli toinen. Ja hänellä oli oma 'virallinen' parisuhteensa. Neljän kauppaa... Ongelmana oli se, että kun yritti jotain lopettaa, niin sitä ei halunnut tehdä. Ei halunnut satuttaa ketään, kummastakin tykkää, pahimmassa tapauksessa rakastaa, ja oikeaa, kaikille parasta ratkaisua ei vain ole. Asia loppui tuskaan kaikille osapuolille. Ymmärrän nyt pettäjää paremmin, mutta en ole piiruakaan parempi ihminen. Elämä on välillä liiankin julmaa...

Kysehän ei ollut siitä loppuuko rinnalla oleva suhde, tai siitä tykkääkö kaikista ketä yhtälöön kuuluu. Kyse on rehellisyydestä ja luottamuksesta, tai minun tapauksessa toisen puuttumisesta ja toisen hyväksikäytöstä.

Toki ymmärrän näkökulman että oikein toimiminen voi tuntua vaikealta koska joku saa siinä selkäänsä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä että se on ainoa oikea tapa toimia. Epärehellisyys satuttaa aina, mutta mitä pidempään asian antaa jatkua, sitä vaikeammaksi rehellisyys muuttuu ja sitä enemmän se vituttaa.

vihan ja rakastamisen ero on hiuksen hieno. Oikeastaan toista ei välillä erota toisesta. Vihasi on elinvoimasi tällä hetkellä joten hyväksy se. Kulutettuasi sen loppuun saat tilalle jotakin muuta....

Viha ja rakkaus eivät ole toisensa poissulkevia. Rakkaus ja välinpitämättömyys ovat.

Itsekin olen joutunut törkeän petoksen kohteeksi; kumppanini petti minua reilusti yli vuoden "ystävänsä" kanssa, jota auliisti toi myös kotiini kahville ja juhliin jne. epäilin alusta asti ettei tuo "ystävyys" ole ihan rehellistä sorttia vaan molemmat vakuuttelivat ettei mistään semmoisestä ollut kyse. ihan vaan hyviä ystäviä oltiin ja minä olin se paska kun en tykännyt että he viettivät aikaa yhteisissä harrastuksissa sun muissa. lopulta asian tiesivät kaikki muut paitsi minä. ei ollut tyypillä pokkaa edes itse mulle tuota asiaa kertoa vaan kuulin sen lähinnä kyliltä. olisi ollut edes sen verran suoraselkäinen että olisi asian reilusti myöntänyt.
Se on todella karua huomata että ihminen, johon eniten luotit, pettää sua pahimmalla mahdollisella tavalla. Se ei ikinä unohdu ja se rikkoo jotain sisältä joka ei koskaa korjaannu. en tule enää ikinä luottamaan keneenkään niin miten ex-kumppaniini luotin.

Bad things happen in the world all the time, people get together and break up for one reason or the other. I have come to realize after so many broken marriages and relationships that you have to take it with a pinch of salt. People are people and women are from Venus and men from Mars. I have come to think that relationships have to be open and liberal. In my case I can be apart from the other part for considerable times and I have no scruples of taking advantage in case the situation comes to it. Out of sight - Out of mind. This might not suit everybody but in my opinion we have only one life, lets enjoy it. I'd hate to sit in the old peoples sanatorium and damn myself that I did not use the opportunity when I had it...

I'm sure people can have unconventional relationships where e.g. extramarital activity is not frowned upon, but to my understanding couples that condone this tend to agree on it and not just simply assume it. (Of course, this is just an assumption of my part [insert ass/u/me joke here], since I have no first hand experience of this.)

After all, the rules which we live by are no more than agreements. The norm is something that is force fed upon us, some more than the other, but I doubt there is a single person that wouldn't have at least a vague idea of how one is expected to behave in various social situations according to the local culture, a relationship being one of them. These rules, like them or not, are what makes the world function, since you can expect people and things to behave in a certain way, and respond to certain behaviour in a certain way.

Now if you and your partner can agree or ignore that not ignoring opportunities is acceptable, then it is. But that's not for me, and I certainly had made no such agreement.

Everyone makes mistakes, that's what makes us human. (An impulsive act is perhaps more animal, but something that goes on for months is hardly impulsive.) Our ability to try and correct those mistakes is what makes us worthy of calling ourselves human.

I think the more older you get the more you lean towards liberality.

It is sad yr partner never tried to bring it in the honorable way or ask abt it. Such a person don't deserve any respect as she never trusted you to give your blessing or for some selfish reason feared ending of the relationship...

Which was my (slightly simplified) original point - respecting your peers is essential, be it a spouse, a friend or a business partner.

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments