/dev/nikc/blog

Kokeilin puhelinkamerani mustavalkokuvausta.

Eilisilta kului mukavasti kulttuurikylvyn parissa, kun Proikkarin kanssa suunnistimme Q-Teatteriin Töölöön katsomaan Hitlerin Kellonsoittajaa.

Oikein mielenkiintoinen näytelmä, menkää kaikki katsomaan. Vaikka taitavat olla nämä lisänäytökset jo kaikki loppuunmyytyjä.

Mutta mitä näytöksestä sitten jäi käteen. Jotenkin näytelmä, mielenkiintoisuudestaan huolimatta, taisi olla vähän turhan pitkä. Jossain vaiheessa kun huomasin huomioni kiinnittyvän täysin vääriin asioihin. Kuten siihen ääneen mikä tulee kun näyttelijän muovinen korko kopisee kivilattiaan. Toisen näyttelijän liimalla kammattuun tukkaan. Hätäisesti puettuun, liian sileäksi silitettyyn paitaan. Ja sylkeen.

Tommi Korpela (tästä lähin Mr. Kuola) vei nimittäin lavalla kuolaamisen täysin ennennäkemättömiin sfääreihin. Kaikkihan me olemme nähneet miten lavalla sylki lentää kun sanoja tulee näyttelijän suusta kuin konekivääreistä luoteja. Mutta ei ikinä tällaista. Ei ikinä. Ihan valehtelematta, enää ei puhuttu mistään pienistä pärskeistä, vaan vuolaista virroista, jojoista, lammikoista lavalla.

Sen kuuluisan vettä tulee kuin Esterin takapuolesta -sanonnan voisi tästä lähin korvata sanonnalla vettä tulee kuin Tommi Korpelan suusta sylkeä.

Tarpeeksi tätä naureskeltuani, Proikkari valisti minua kertomalla että tämä on tietysti tehokeino. Että katsoja tunnistaisi näkevänsä aitoa raivoa. Minusta ehkä kuitenkin pikemminkin vesikauhuisen.

Kuolaamisiin.

…tussilago.

Kolmen sukupolven munat yhdessä korissa.

Brandenburger Tor, Hauptbahnhof Berlin, Fernsehturm, Zug, Ampelmann, Holocaust Memorial, Finger weg von der Scheibe, Under the U-bahn, Walls in Berlin, High Five

Hauptbahnhof Berlin, Fernsehturm, Zug, Ampelmann, Holocaust Memorial, Finger weg von der Scheibe, Under the U-bahn, Walls in Berlin, High Five

Fernsehturm, Zug, Ampelmann, Holocaust Memorial, Finger weg von der Scheibe, Under the U-bahn, Walls in Berlin, High Five

Jossain, olisikohan ollut jonkun delicious-linkeissä, törmäsin ohjeisiin miten rakentaa neulanreikäkamera tulitikkurasiasta. Sen jälkeen se oli menoa.

Kun kaikki muut valmistivat itselleen camera obscuran(Wikipedia: Camera Obscura) viimeistään yläasteella, jäi se minulle silloin vain ajatuksen tasolle. Nyt näin myöhemmällä iällä, kun on innostunut valokuvauksesta uudelleen, tuli aika ryhtyä tuumasta toimeen.

Rahallinen investointi ei päätä huimaa. Samalla kun hain pikakehityspuljusta tyhjiä filmirullia filmin keräystä varten, ostin mukaan pakettitarjouksesta kolme rullaa tuhottavaksi. 5 euroa ja risat.

Mustan tussin hain kotimatkalla Tiimarista. 2 euroa.

Kaksi rullaa mustaa sähköteippiä Saiturin Pörssistä. 1 euro.

Tulitikkurasiankin hain, mutta se oli liian kapea. Kuten kuvasta näkyy, sopivan kokoisen rasian löysin nitojan ammuksien ympäriltä. Sellainen löytyi omasta takaa, kuten myös reikää varten tarvittavaa alufoliota ja rei’ittämistä varten kapeakärkinen neula.

Hankalin vaihe koko projektissa oli reiän valmistus. Laskimella laskin että toivottu reikäkoko olisi noin 0,2mm. Toki neulankärki varmasti siihen lähelle ainakin osuu, mutta en oikein osannut katsoa tuliko tehty reikä läpi asti, kun en omista suurennuslasia enkä luppia. Kompromissina päädyin tekemään reiän niin että varmasti tiedän että se on läpi asti, vaikka se merkitseekin että reikä on vähän liian suuri ja kuvien laatu kärsii, mikä ei kuitenkaan haittaa, en minä tähän hyvän kuvanlaadun takia ryhtynytkään.

Aikaa projektiin tuhraantui arviolta reilun tunnin. Suurin yksittäinen aikasyöppö oli rasian sisuksen mustaksi värjääminen. Mutta nyt on vekotin kasassa, ja ensimmäiset valotukset tehty.

Lisää raporttia pukkaa, kunhan ensimmäiset negat palautuu kehityksestä.

Astiankuivauskaappini on varustettu kuvassa näkyvän kaltaisilla saranoilla. Se tarkoittaa käytännössä, että kaapin saranapuolelle ei voi latoa lautasia reunaan asti, sikäli mikäli haluaa niiden pysyvän ehjinä tai että kaapinoven voi sulkea kokonaan.

Toisaalta mitään ongelmaahan ei ole. Voinhan täyttää kaappini astiatelineen vasemmasta reunasta aloittaen. Ja niin minä teenkin. Oman luontoni vastaisesti. Yksi pieniä “neuroosejani” on astiakaapin täyttäminen tietyllä tavalla. (Josta tosin olen joutunut hampaita kiristellen joustamaan myös kaapin pienuuden takia.)

Mutta minun pakkoluontoiset tapani eivät kuitenkaan ole tämän kirjoituksen aihe. Lähinnä minua ottaa päähän se, miksi alun alkaen on valmistettu, tai edes suunniteltu, sarana joka vie kaapista tehokasta tilaa?

Kantavana ajatuksena on oletettavasti ollut saranassa oleva mekanismi joka pitää kaapinoven suljettuna ilman vastakappaleita oven saranattomalla puolella. Fair enough. Ihan fiksu ajatus. Tiedän kuitenkin olevan olemassa saman aikaansaavia saranoita jotka samalla eivät syö tilaa kaapista lainkaan. Erona se, että ne ovat oveen upotettavia, eli vähän vaivalloisempia asennettavia. Olen myös aivan varma että pinta-asennettavan voisi toteuttaa ilman kuvan esimerkin kaltaisia mammuttimaisia rakennelmia.

Paskaa, sanon minä.

Aiemmin MOPV-sarjassa:

1. WC-paperirullan virheellinen asennus

Zug, Ampelmann, Holocaust Memorial, Finger weg von der Scheibe, Under the U-bahn, Walls in Berlin, High Five

Ampelmann, Holocaust Memorial, Finger weg von der Scheibe, Under the U-bahn, Walls in Berlin, High Five