/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Mar 29th 2007

MOPV#2: Typerästi suunnitellut saranat

13:49

Sarana Astiankuivauskaappini on varustettu kuvassa näkyvän kaltaisilla saranoilla. Se tarkoittaa käytännössä, että kaapin saranapuolelle ei voi latoa lautasia reunaan asti, sikäli mikäli haluaa niiden pysyvän ehjinä tai että kaapinoven voi sulkea kokonaan.

Toisaalta mitään ongelmaahan ei ole. Voinhan täyttää kaappini astiatelineen vasemmasta reunasta aloittaen. Ja niin minä teenkin. Oman luontoni vastaisesti. Yksi pieniä “neuroosejani” on astiakaapin täyttäminen tietyllä tavalla. (Josta tosin olen joutunut hampaita kiristellen joustamaan myös kaapin pienuuden takia.)

Mutta minun pakkoluontoiset tapani eivät kuitenkaan ole tämän kirjoituksen aihe. Lähinnä minua ottaa päähän se, miksi alun alkaen on valmistettu, tai edes suunniteltu, sarana joka vie kaapista tehokasta tilaa?

Kantavana ajatuksena on oletettavasti ollut saranassa oleva mekanismi joka pitää kaapinoven suljettuna ilman vastakappaleita oven saranattomalla puolella. Fair enough. Ihan fiksu ajatus. Tiedän kuitenkin olevan olemassa saman aikaansaavia saranoita jotka samalla eivät syö tilaa kaapista lainkaan. Erona se, että ne ovat oveen upotettavia, eli vähän vaivalloisempia asennettavia. Olen myös aivan varma että pinta-asennettavan voisi toteuttaa ilman kuvan esimerkin kaltaisia mammuttimaisia rakennelmia.

Paskaa, sanon minä.


Aiemmin MOPV-sarjassa:

  1. WC-paperirullan virheellinen asennus

3 Responses to “MOPV#2: Typerästi suunnitellut saranat”

Hahahaaa! Asenna saranat yläreunaan ja samalla sellaiset liikkeen hidastimet joka estää ovea lyömästä kattoon voimalla. Takaan että voit täyttää kaappisi mielesi mukaan…

Tuo saranahan on sellainen joka aukeaa yli 150 astetta. Sellainen vaatii jo järeampää kalustoa. Voit toki tehdä niinkuin itsekin tein, eli vaihdoin normaalit 120 astetta aukeavat saranat möhköjen tilalle:
http://www.kodintarvike.com/index.php?main_page=product_info&products_id=117

Kiitos vinkistä, ongelma tosin ei enää ole ajankohtainen.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments