/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Oct 7th 2007

Amatöörin virstanpylväs

22:53

Amatöörivalokuvausharrastukseni otti tänään taas askeleen eteenpäin kun kehitin silakkamarkkinoilla räpsimäni filmit itse. Rupeaa digikuvauksen nopeusvaltti kärsimään inflaatiota kun valotuksesta negatiiviin ja vedokseen ei kulu kuin tunteja aikaa. (Tosin, se että olin muutenkin tänään menossa pimiölle hieman nopeutti asioita ja onhan digissä toki muitakin kivoja puolia kuin nopeus.)

Se nimittäin, kuulkaa, vasta on jotain se, kun ensin pilkkopimeässä haparoi ensimmäisen filmin spiraalille. Haparoi vielä sen toisenkin. Ja vielä kokoaa tämän kaiken tankkiin ja löytää kannenkin päälle. Sitten kiittelee onneaan siitä että pimiölle sattui törmäämään itseään kokeneempi henkilö joka neuvoi siinä mitä oli tekemässä, ja kertoi mitkä kaikki osat vielä puuttuivat.

Päälle vielä onnistunut lopputulos ja päivä oli kruunattu. Eka kerta on aina eka kerta, oli kyseessä mitä tahansa. Aitoa tekemisen riemua, puhtaimmillaan.

Sääli vain ettei yksikään vedoksista onnistunut minua tyydyttävästi, mutta se on niin pitkä tarina etten jaksa sitä tähän kirjoittaa – laiteongelmia ja ajanpuute pähkinänkuoressa. Sen sijaan laitan näytille pari noista silakkamarkkinoilla napatuista ruuduista.

Pari huomiota ennen kuin jatkat. Negatiiviskannaus on suoritettu pitämällä negatiivia lamppua vasten ja ottamalla kuva digikameralla. Lampun varjostin on ryppyistä paperia joka tuo mukanaan hauskan efektin. Tämä yhtälön tulo on se, etteivät kuvat oikein tee oikeutta työlleni, mutta pakkohan ne silti on esitellä – säilyttäväthän äiditkin lastensa ensimmäisiä piirustuksia.

Read the rest of this entry »

Oct 6th 2007

Perinteet, nuo hauskat perinteet

18:09

Val Kilmerin karhu

Noin niin kuin perinteisesti miittien jälkeen on tapana rustailla jotain aiheesta. Mitäpä eilisestä nyt sitten sanoisi? Oleellisinta lienee ihan alkuun todeta että oli kivaa, kuten perinteisesti on tapana olla. Tänään on hieman väsyttänyt, joka ikävä kyllä myöskin tuntuu muodostuneen perinteeksi.

Jotenkin minä onnistuin eilen jämähtämään paikalleni heti saapumishetkestäni, joten en juurikaan tavannut uusia kasvoja, eivätkä uudet kasvot minua joka tietysti on paljon paljon tärkeämpää, joillekuille ehdin kuitenkin lyhyesti esittäytyä. Olisi kuitenkin pitänyt olla tässä suhteessa selvästi aktiivisempi, sillä en ole tänään saanut yhtään uutta tilaajaa, kuten perinteisesti olen tavannut saada.

Ehkäpä pitäisi soveltaa Facebook:in monille tuttua käyttöliittymää ja lisätä omaan rintaani Add to friends -nappi, niin minä olisin jo ikään kuin ottanut ensi askeleen tutustumisessa ja loput tapahtuisi itsestään. Ehkä jo ensi kerralla.

Summa summarum, kiitos hyvästä seurasta Marinadi, Kari (eikun Val “Visa Kopu” Kilmer), Kervå, Hilpari, Sami, Marjut, Schizo, Janne, Lauri, Leena, Elma, Kaura, Kriisi, Turisti, Visukinttu, Junakohtaus ja kaikille teille muille jotka olitte paikalla ja teitte miitistä miitin. Niin ja toinen erityiskiitos kuuluu järjestäneille tahoille, Marille ja Schizolle.

Linkkejä en kerää koska Sun Äitis teki sen taas. Eli kaikki on aivan kuten ennenkin, mikä on turvallista, koska se ehkäisee perhosefektiä.

Ensi kertaan, kuomat.

Oct 6th 2007

Ever been Rickrolled?

11:48

Things Rick Astley would never do: Give you up. Let you down. Run around and desert you. Make you cry. Say goodbye. Tell a lie and hurt you.

Why?, you ask.

Well.

Because.

Oct 5th 2007

Ikean tulevaisuus on tässä?

14:48

(via

Shorts

Oct 5th 2007

Notta hoh hoijaa

12:27

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu Tavastialla 5.10.2007

Suomenkielinen Wikipedia kertoo että Lauri on ollut jo pitkään suosituimpia miesten etunimiä. Olen elänyt siinä uskossa että nimen suosio kertoo lähinnä siitä miten herkästi lapsille kyseinen nimi annetaan. Ilmeisesti suosio voi olla konkreettistakin, sillä eilen ainakin Lauri & Kumpp. onnistuivat keräämään tavastianmitalla nuoria tyttöjä paikalle. Tai ehkä he odottivat sitä Tähkää, luomuhan on in?

Se yksi ainakin oli kovin innokas. Jaksoi jumpata polvia notkutellen koko puolitoistatuntisen laulutuokion. Kädetkin heiluivat kuin heinäseipäät. Taisi olla niitä kirkasotsaisia runotyttöjä. Onneksi heilläkin on oma yleisönsä.

Itseni jättivät melko kylmäksi. Siis orkesteri. Kyllähän ne muutamat biisit rokkaavat aika kivasti, mutta lähes poikkeuksetta sen yhden suosituimmista miesten nimistä omaava pilasi kaiken avaamalla suunsa. Tästä voisi ehkä päätellä etten ole ihan kohdeyleisöä.

Tulinkin eilen siihen tulokseen että syy miksi levynsä minua ovat puhutelleet johtuukin siitä viulusta. Siinä on hetkittäin jotain samaa kuin kelttivaikutteita omaavassa rockmusiikissa. Kyykkyviulistiksi paljastui senkin soittaja, ainakin hetkittäin.

No joo. Mahtuuhan maailmaan musiikkia. Myös sellaista josta minä en pidä tai juuri välitä.

Pitäkää Tähkänne.

Oct 5th 2007

Kuvi oaurin gonpal vontaa

09:37

bq.. Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat,

lähdetään lennolle.

Näytä mulle missä sul on rusketusraidat,

piirrä ne kartalle.1

(via

Shorts

Oct 4th 2007

Helsingin Blogipiirin Syysseminaari

10:02

Helsingin Blogipiirin Syysseminaari 5.10.2007

Huomenna perjantaina Ravintola Luftissa tapahtuu.

Minäkin olen siellä.

Ole sinäkin, tai et tiedä mistä olet jäänyt paitsi kaikki nämä vuodet.

Oct 1st 2007

Nikke 5-7-5

14:34

bq.. Tuli Turusta

Suoltaa kummaa juttua

Hei Haiku-poikuus

Vitonen 40/07

Shorts

Meta

Pages

Search blog

Latest comments