Kuolleiden purjehduskenkien seura
09:45
AMD on teettänyt tutkimuksen koskien verkkokäyttäytymistä.
Yhdeksässä Euroopan maassa toteutetussa tutkimuksessa selvisi muun muassa, että naiset ovat miehiä innokkaampia vaihtamaan vaihtamaan tietoa resepteistä ja miehet ovat kiinnostuneempia autoista.
Voi ihme ja kumma, hieno päätelmä. Pitäisköhän itsekin ruveta tarjomaan tutkimuspalveluja kun näköjään itsestäänselvyydetkin on mullistavaa uutta tietoa.
21:03
Maastoutuneet urbaanit ilta-auringon viimeisistä valonsäteistä nauttimassa.
*
Aikaisemmin oli tästä juttua. Nyt vihdoin pääsin asiaan.
09:32
Ruoasta löytynyt hius sai katastrofaaliset seurakset:
Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs John Bolton sanoi, että hän aikoo heti tänään keskustella kokeista muiden turvallisuusneuvoston jäsenmaiden kanssa.
21:46
Ainekset:
Tiskaa astiat, koska kaikki ruoanlaittoon tarvittava on tiskissä.
Mittaa kattilaan 2 muumimukillista vettä ja laita se kiehumaan. Kun vesi kiehuu kaada joukkoon muumimukillinen Jasmiini-riisiä. Sekoita ettei riisi jää kattilan pohjaan. Laita kansi päälle. (Ota riisi levyltä kun vesi on haihtunut/imeytynyt/kadonnut.)
Poikkea tuijottamassa Nelosen Start-ohjelman Top Gear-osuus.
Laita kasari levylle ja levy täysille. Kuori valkosipulinkynnet lyömällä niitä leveällä veitsellä (Japanilainen kokkiveitsi lienee paras) ja pilko ne niin pieneksi kuin haluat.
Kiroa hidasta hellaasi joka ei vieläkään ole lämmittänyt pannua.
Pilko tomaatti, vähintään kahdeksaan osaan. Muista poistaa kanta.
Kiroa hidasta hellaasi. Poikkea katsomassa josko IRC:ssä olisi joku sanonut jotain.
Totea että unohdit ostaa kermaa, koska kaupassa ajattelit käyttää kastikkeena koipien uunissapaistamisen yhteydessä valunutta nestettä, vaikka ostit filesuikaleita.
Kaada öljyä pannulle. Laita valkosipulit perään ja heiluttele vähän ettei pala. Totea ettei hellasi kykene polttamaan mitään karrelle. Laita kanat pannulle.
Ruskista kanasuikaleet. Juuri ennen kanojen valmistumista laita tomaatit joukkoon. Sekoittele.
Kaada joukkoon liraus appelsiinimehua. Jauha päälle pippurisekoitusta, ripottele yrttisekoitusta ja pan suola maum mukka, niingo Turus.
Anna hetken hautua kannen alla samalla kun poikkeat IRC:ssä katsomassa onko joku sanonut jotain ja kehumassa luomustasi.
Annostele lautaselle riisi, kanaa sekä äitin tekemiä säilöttyjä ruusunmarjoja.
Harmistu ettet sittenkään ostanut sitä punaviinipulloa samalla kun nautit hyvästä ruoasta maitolasin kera.
Joskus sitä vain onnistuu. Tres bien.
19:13
En näköjään millään saa tästä aiheesta tarpeekseni.
Tänään pääsin oikein mainiosti töihin julkisia käyttäen. Aikaakin kului vain sen ennustetun 40 minuutin verran. Hieman olin peloissani osaanko jäädä pois oikealla pysäkillä vaihtoa varten, mutta pelko oli turha sillä bussi pysähtyi pysäkille tauolle. Oli ilmeisesti jonkinlainen päätepysäkki.
Kotimatkalla en sitten onnistunutkaan yhtä hyvin. Nousin kyllä oikeaan bussiin, mutta jäin vähän turhan innokkaasti pois, muutaman pysäkin ja reilun kilometrin liian aikaisin.
Olin katsonut reittikartasta että kun jäähjallis jää oikealle puolelle ja bussi kääntyy pitää jäädä pois. Ihmettelin kun bussi mielestäni kääntyikin väärään suuntaan — kääntyi oikealle kun mielestäni piti kääntyä vasemmalle.
Hetken ongelmaa ja omaa hölmöyttäni pysäkillä pähkäiltyäni kävelin puuttuvan matkan. Sen siitä saa kun ei osaa. Tai sitten mä tosiaan vaan olen semmoinen, Turkulaine Helsingis. Mutta positiivisesti ajatellen kaikki vähä liikunta mitä saan on vain hyvästä.
Tänään sain myös ensimmäistä kertaa osakseni jonkinasteista turkukettuilua, ei sitä oikein vittuiluksikaan voinut laskea, kun taloni ulko-ovella mummu sanoi hei ja oikein käsi-päivää.
“Ollaanko me saatu uusia asukkaita?”
“Juu, muutin turust perjantaina.”
“Ai että oikein turust.”
Niin perkele. Turust.
*
Huomasin muuten että tämä blogi on kakkosena kun googlella haetaan kauheutta. Ja kun kerran hakusanoista puhutaan, niin mitä ihmettä nikc oikein tarkoittaa? Sitä kun haetaan ihan urakalla. Mm. Saksasta, ranskasta, espanjasta ja monista etelä-Amerikan maista.
Sen ymmärrän että Puolasta ja Tsekistä päädytään tänne, siellähän niillä taitaa olla näitä perverssejä sanoja missä vokaalit ja konsonantit on peräkkäin miten sattuu. Tai ehkä ihmiset sitten vain typottavat.
Voisiko se olla lyhenne jostain? Googlekaan ei tiedä.
09:43
En minä sittenkään jäänyt kotiin tutkimaan julkisten kulkuneuvojen saloja, vaan ne muutamat huurteiseni nautittuani päätin lähteä tutustumaan lähiympäristön janonpoistolaitoksiin.
Ensimmäinen pysäkki: Soft Rock
Melkoinen järkytys. Ei paikka muutenkaan esteettisyydellään säväyttänyt, mutta se että luukku on täynnä toinen toistaan humaltuneempia ihmisiä, jotka vielä laukkaavat pihalla tankkaamassa lisää viinaa, sai minut kääntymään kannoillani melko pian. Heti sen yhden jälkeen. Aina pitää ottaa se yksi, muutenhan saattaa kuivua seuraavaa keidasta etsiessä.
Ystävällinen baarimikko antoi minulle suuntiman ja etäisyysarvion. Kertoi myös samalla ettei Soft Rock aina näin vilkas ole, tänään vain on synttäribileet. No niin minullakin, entäs sitten?
Toinen pysäkki: Ukko Munkki
Tummaa Velkoa terassilla. Aah. Tätä se oli mitä kaipasin.
“Miksi muuten tämä terassi on näin tyhjä, ja miksi nämä tuolit on jo lukittuna toisiinsa kun juottola on vielä auki?”, mietin itsekseni.
Sain vastauksen kysymyksiini kun hetken päästä kyyppari tulee ja tönii sisälle.
– “Helsingin järjestyssäännöt kieltää terassin auki pitämisen kello 22 jälkeen.”
Perseestä sanon minä.
Siirryinpä sitten kehoituksesta sisälle ja bongasin Valon Villen. Tai ainakin jonkun joka hyvin paljon muistutti tätä HIM-yhtyeen keulakuvaa. Kuvaa en uskaltanut koittaa ruveta räpsimään, ties vaikka olisi suuttunut, tai nauranut minut pihalle kun ei ollutkaan Se.
Sain minä kuitenkin ne pari olutta jota lähdin urbaaniviidakosta metsästämään, ei siis ollenkaan epäonnistunut reissu. Lisäksi ehdin kotiin juuri parahiksi tuijottamaan kolmoselta Pink Floydin konserttitaltiointia.
Ja kyllä kolahti. Olenhan minä Pink Floydia kuunnellut paljonkin, mutten ole koskaan nähnyt. Voi sitä valojen määrää. Voi sitä soittimien määrää. Voi niitä vakavailmeisten soittajien määrää.
Taas kerran piti todeta että olen syntynyt aivan liian aikaisin. Enhän minä vuonna 1994, tai aiemmin, olisi moiseen spektaakkeliin voinut vielä osallistua.
Mutta ne valot. Niitä riitti. Lasereita ja spotteja satamäärin pilkkopimeällä areenalla. Vielä väittävät että joku Rolling Stones harrastaisi isoja lavasteita. Pyh.
Hieno oli myös Comfortably Numbin aikana näkynyt suuri peilipallo. Jesh!
Olisin halunnut olla paikalla. Vaan en ollut. Sen sijaan lojuin sänkyni pohjalla, peiton alla, Munkkivuoressa, 12 vuotta keikan jälkeen. Tasan ei käy onnen lahjat.
19:33
Aamulla kaikki meni hienosti. Viikonlopun yli seuranani ollut viskasi töihin noin vartissa, mutta kotiinpaluu olikin sitten toinen asia. Eksyin työpäivän jälkeen lähimmälle (luullakseni ainakin) bussipysäkille ja tiedustelin kanssamatkustajilta olenkohan oikealla puolella tietä, t.s. meneekö tästä bussi keskustaan? (Turussa kaikki bussit päätyvät ennemmin tai myöhemmin kauppatorille, muutamaa duunarilinjaa ja palvelulinjoja lukuunottamatta, joten oletin että niin Helsingissäkin.) Eihän ne keskustaan menneet, ei toki. Olisi varmaan pitänyt ottaa avuksi Turkulainen mentaliteetti ja kysyä “Ei kai vaa täst mikkä bussi toril1 me?”. Olisi kerrankin osunut oikeaan.
Hetken kiroiltuani Helsingin joukkoliikennettä mielessäni, kävelin Mäkelänkadulle mistä tiesin pääseväni ratikalla keskustaan, bussipysäkki vain olisi ollut lähempänä työpaikkaani. Kai siitä osaava ihminen olisi tehnyt kuten neuvottiin, eli bussi Herttoniemeen (muistaakseni) ja siitä junalla keskustaan. Minulle se olisi aivan liian vaivalloista. Ei käy.
Vihdoinkin keskustaan päästyäni onnistuin sentään melko nopeasti paikallistamaan YTV:n toimiston ja sain hankittua itselleni kausikortin. Tässä vaiheessa oli siis sentään pelivälineet kunnossa. Onneksi satuin myös nappaamaan mukaani bussiaikataulun, muuten hakisin varmaan vieläkin bussi numero 18 pysäkkiä. Oi voi Turun helppoutta tässäkin asiassa; kaikki linjat löytyvät kauppatorin ympäriltä tai korkeintaan korttelin etäisyydeltä, lisäksi joka pysäkiltä löytyy kartta mistä löytää lähtöpisteet.
Vihdoinkin bussiin päästyäni matkustin noin 25 minuuttia kotiin. Kaiken kaikkiaan sompailujeni kanssa sain kulutettua kotimatkaani noin puolitoista tuntia. Tosin se nyt lyhenisi jos asuisi lähempänä keskustaa. Luultavasti myös jos tietäisi minne ja miten on menossa. Kaipa kaikella on hintansa, paremmalla työpaikallakin.
Mutta ei tuo vaivalloinen kotiutuminen täysin palkinnotta ollut. Koin suurta voitonriemua kun pääsin viimeiselle etapille ja kun vihdoin sovittelin avainta kotioveen oli helpotus mitä mahtavin. Tulin kotiin. Kotiin. Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen oman katon alle. Mahtavaa!
Nyt aion kuluttaa lopun syntymäpäivääni tutkimalla nopeinta ja/tai kivuttominta reittiä Munkkivuoresta Vallilaan ja takaisin. (Vinkkejä otetaan vastaan. Tai ehkä minun pitää ottaa yhteyttä Helsingin Uutisissa mainostaneeseen Selvänäkijään [sic].) Samalla voisi syödä muutaman mansikan sekä perään nauttia muutaman huurteisin. Kuohuuhan sekin. Jos omistaisin Vilperin Perikunta -bändin tuotantoa soittaisin Turkulainen Helsingis biisiä taukoamattomalla luupilla naapureiden iloksi.
13:51
Se ois viimeinen päivä mainostoimistossa ihan kohta takana. Edessä enää loma/lähtökahvitus. Illalla edessä matka kehäkolmosen sisäpuolle. Hämmästyttävää kyllä, kaikki kamatkin on jo pakattuna eikä tarvitse kuin paiskata ne autoon ja lähteä matkaan.
Loppuun vielä fiiliskuva tuosta ulkopuolelta.
So long, Electrocity.
Update 14:40
Piti vielä läksiäislahja ikuistaa tähän postaukseen.
15:47
Nettiradiossa soinut klassikko sai minut taas kerran palaamaan Youtuben pariin.
And thus, I present to you, Mötley Crüe with Smokin’ in the Boys Room.
12:34
Aamut Turussa käy vähiin. Yksi olisi vielä edessä. Viimeisten (tarpeellisten) muuttokamojen kuorma lähte huomenissa kohti kaunista pääkaupunkiamme siinä kuuden pintaan. Sittenhän siellä ollaan ja toivon mukaan pysytään. Tuntuu että tätä parinsadan kilometrin muuttoa jännittää enemmän kuin sitä kahdeksantuhannen kilometrin.
*
Discovery on mukava TV-kanava. Olen viettänyt viimeisen viikon kaverillani ja telkkarin kuvaputkea on tullut kulutettua. Jotenkin sitä aina päätyy tuolle infotainmenttia puskevan tuutin ääreen. Brainiac on ehdottomasti ohjelma joka pitää nähdä, jollei muuten niin oppiipahan miten hyvin muodostuneen naisen etumuksen saa yhdistettyä tieteeseen. Onhan siellä joukossa aidosti mielenkiintoisia faktapitoisia ohjelmia myös, esim. auton, bensiinin ja moottoreiden historiasta tiedän nyt paljon paljon enemmän kuin viikko sitten. (Enhän minä sanonut että ne hyödyllisiä ole, vaan mielenkiintoisia.)
Uskoakseni myös eilen kolmoselta näytetty haikaloista kertova dokumentti oli Discoveryn tuotantoa. Ainakin niitä on joku näistä kotimaisista kanavista esittänyt ja niistäkin olen pitänyt. Muutenkin olen aika perso kaikenlaisille dokkareille, kumma kyllä se on suomessa YLE joka esittää ne mielenkiintoisimmat.
Mutta takaisin asiaan, eli siihen haidokkariin. Enpäs aikaisemmin tiennyt että haikaloja on niin pirun montaa eri laatua, tai tiesin mutta en tiennyt silti. Rumiakin niitä on ja kauniita. Isojakin, todella isoja, ja se suurin ei syö edes lihaa.
Yksi rumimpia oli kuitenkin Australiansarvihai.
Tältä tutkijat arvioivat että hait näyttivät monen monta vuotta sitten. Eli nämä nykyisten haiden esi-isät, silloin kun ne vielä olivat merten herroja. Ovathan ne tavallaan vieläkin, mutta määrällisesti alakynnessä. Ruma se joka tapauksessa on. Haiksi.
Toinen mielenkiintoinen (ja ruma) oli Saharausku.
En tiedä löysinkö oikeanlaisesta kuvan (unohdin täydellisen nimen), mutta kyseinen kala oli niinkin näppärä että pystyi itse erittämään suolaa ja tämän ansiosta nousemaan makean veden jokiin saalistamaan. Siitäkin se pisti silmään kun se ei näytä tyypilliseltä rauskulta. Olen tottunut siihen että ne ovat vedessä erittäin kauniisti “lentäviä” stealth-lentokoneita josta tehdään Thaimaassa kaltaisilleni turisteille lompakoita.
Rumia ovat myös vasarapäähait, mutta en nyt jaksa sitä tähän laittaa koska kaikki ovat moisen jo joskus nähneet. Niiden vasara on kuulemma evoluution mukana nykyään pienentymässä, ihan näin triviaalitietona kuitenkin.
Sitten oli se suurin, nimittäin Valashai.
Merten suurin kala ja se syö planktonia. Mikä pettymys. Olisihan se hienoa kun moinen otus tulisi Bond-elokuvamaisten laivojenkaappausalusten tapaan monttu auki ja hotkaisisi itseään pienemmät kalat kokonaisina. Suuhun nimittäin mahtuu täysikasvuinen aikuinen ihminen seisomaan helposti, eli se on aika iso.
Sulatelkaapa tuota. Minä palaan viettämään toiseksi viimeistä työpäivääni mainostoimistossa.
13:00
On ne Japanilaiset vaan fiksuja. Parhaimmissa tapauksessa ehkä jopa viisaampia kuin insinööri.
Nimittäin. Ensin opin viikkaamaan paidan kahdella liikkeellä, nyt opin miten kuoritaan peruna (via ButtUgly.
Toista olen jo kokeillut ja todennut toimivaksi. Pitää siis myös koettaa toisen ohjeistuksen toimivuutta, mutta se jäänee muuton jälkeiseen aikaan. Raportoin lisää kokeen jälkeen.
10:48
Juhannuksesta selvittiin kunnialla ja hengissä, vaikkakin väsymys painaa vielä melkoisesti. Hauskaakin oli, erittäin hauskaa. Bänditkin oli hyviä, vaikken niitä hirvittävän montaa nähnytkään. Kuulin kyllä.
Ja oli tämä opettavainenkin reissu. Muutama tanssiaskel nimittäin tuli opiskeltua, uskoisin jopa vielä muistavani miten niistä suoriudutaan. Opettajatarkin oli erittäin mukava.
Saksan vahvistuksen, Foggy Mountain Rockersien, kanssa pääsin jopa kuvaankin.
All in all, hyvinkin onnistunut reissu.
09:07
Muuttokuorma saatiin perille. Kämppäkin oli ihan mukavan oloinen. Tässä päivän piristeeksi sähköpostitse saapunutta materiaalia.
*
Kohta on taas Juhannus. Jotta juhlista tulisi kaikille ikimuistoiset, Kansallinen Ryyppykomitea suosittelee seuraavia takuuvarmoja drinksuja:
12:49
Tänään se sitten olisi edessä, muuton ensimmäinen vaihe nimittäin. Eilen pakattiin auto täyteen rojua, tänään töitten jälkeen suunnataan samaisen auton nokka kohti Helsinkiä. Parisen viikkoa ajassa eteenpäin niin kyseinen osoite tulee olemaan se osoite.
Hienoa, mutta samalla pientä jännitystä tuovaa.
Hienoa koska minulla ei ole täysin omaa autonomista tilaa ollut sitten viime lokakuun. Ja sitä on kaivattu. Paljon. Nyt sitä tuleekin kerralla kokonaiset 25 neliömetriä.
Jännittävää koska ympäristö on minulle täysin uusi ja muutto tuo mukanaan melkoisen elämänmuutoksen muutenkin. Jännittävää ehkä myös siksi, että tänään näen tulevan asumukseni ensimmäistä kertaa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Munkkivuori here I come!