/dev/nikc/blog

Hyvään ateriaan kuuluu oleellisesti paitsi seura, sopiva juoma ja miellyttävä ympäristö myös hampaiden väleihin jääneen take away-annoksen pois tikuttaminen.

Moni ravintola tiedostaakin tämän ja tarjoaa asiakkailleen tähän työkalut, jotka tosin ovat lähes poikkeuksetta vialliset. Vähän sama kuin tarjoaisi ruuvin vääntämiseen vasaraa: kyllähän sillä voi saada jotain aikaiseksi, ja todennäköisesti saakin, mutta suoritus on vaivalloinen ja lopputulos nyt on vähän mitä on.

En muista koska olisin nähnyt ravintolassa tarjolla muita kuin niitä pyöreitä tikkuja, jotka siis eivät ole hammastikkuja, vaan cocktailtikkuja, joilla voi oikein hyvin harppunoida dippikulhosta sinne tipahtanutta lihapullaa, mutta ei juurikaan siistiä hampaanvälejään. Yhtä hyvin tarjolla voisi olla lyijy(väri)kynä, joka toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin e.m. niin kauan kuin on terävä kärjestään mutta tarjoaisi bonuksena kivan värin.

Nimittäin sen kuvittelisi olevan joka iikalle jokseenkin selvää, että hammastikku on se kiilamainen, takapäätään kohti laajeneva, puusta valmistettu kertakäyttöinen¹ väline. Jollei ole, niin sopii palata siihen lapsille tuttuun peliin jossa erimuotoisia esineitä sovitellaan erimuotoisiin reikiin harjoittelemaan sitä pyöreätä palikkaa siihen kolmionmalliseen reikään.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Joskus tuntuu että geenipoolia olisi syytä vähän “kloorata”, vaikka myöhäistähän se tässä vaiheessa on. Vittu mitä touhua.

Muut MOPV (Maailmassa on pieni virhe)-sarjan kirjoitukset

En ollut taas vähään aikaan syönyt limppua…

Kävimme eilen Morsiamen kanssa katsomassa Ilotulituksen SM-kilpailua. Tarkoituksena oli nauttia komeasta esityksestä ja tietysti myös samalla hieman harjoitella kuvaamista.

Löysimmekin hienon paikan Linnanmäen kallioilta, paikan josta aukeni koko Helsingin keskusta upeana panoraamana. Tai siis. Löysimme sen jälkeen kun olimme ensin seisseet tuijottamassa raketteja puun oksiston lävitse.

Kuvia otin monia, mutta hyvin harva niistä on esityskelpoinen. Pannaan ensiyrittämän piikkiin. Ja kehnon jalustan. Laitoin minä ne muutamat onnistuneet, tai ainakin vähiten epäonnistuneet, näytillekin – säästäväthän vanhemmatkin lastensa ensituherruksia.

Ensi vuonna sitten uudestaan, ainakin yhtä kokemusta kokeneempana, paremmalla menestyksellä.

Tänään huvitti kun kaveri kertoi kuulleensa eilen Radio Rockin mainostavan ilotulituksen tulevan “radiosta suorana lähetyksenä”.

Siitä on nyt noin viikko aikaa kun avasin työpisteeni viereisen ikkunan sälekaihtimet. Syy siihen oli äkillinen pimeys joka johtui päälle iskeytyneestä ukonilmasta.

Tänään ulos vilkaistessa näin jotain joka näytti hyvin oudolta: avautuvan kaupunkikattomeren takana näkyi velloava pilvimeri. Ja nimenomaan takana, ei yllä niin kuin tavallisesti on tapana. Harmillisesti ainoa mukana ollut kuvantallennusväline oli matkapuhelimeni, sillä näky oli melko vaikuttava.

65%How Addicted to Blogging Are You?

(via

Se on taas se aika vuodesta kun olohuoneet täyttyvät kisastudioista, baarit televisioille huutelijoista ja parvekkeen aluset televisiolaitteista. Tällä kertaa sentään homman liittyi sen verran tuuria ettei lähetykset häiritse prime time -lähetysaikaa, kiitos suuren aikaeron.

Tuuria siksi, koska urheilua ei katso televisiosta Erkkikään. (Ainoastaan Erkin kaverit, jotka muutenkin ovat kovin kummallisia.)

Asian laita voisi olla toisenlainen mikäli urheilu ei olisi niin tappavan tylsää kuin mitä se nykypäivänä on. Omat pojat eivät pärjää ja uusia maailmanennätyksiä syntyy harvoin. Puhumattakaan siitä että lajit jossa kilpaillaan ovat suoraan sanoen antiikkisia. Suurin jännitysmomentti syntyy kun veikkaillaan kuinka monta tällä kertaa jää kiikkiin doping-aineiden käytöstä tai kuka keksii värikkäimmät selitykset antisuoritukselleen.

Näille epäkohdille on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Ne ovat niin ilmeisiä etten oikein ymmärrä miten status quo voi olla sellainen kuin se nyt on.

Toimenpide 1: Sallitaan doping.

Dopingia käyttää jo jokainen, toiset nyt vain ovat niin tumpeloita että jäävät siitä kiinni. Olkoonkin että tämän myötä se todellinen kilpailu käytäisiinkin lääketieteen alalla, mutta se on sivuseikka. Kun keihäänheittojen pituuksia mitataan kilometreissä ja pituushypyt kymmenissä metreissä minäkin alan seuraamaan urheilua.

Toimenpide 2: Uudistetaan lajeja.

Ihan oikeasti hei. Jaksaako joku vielä oikeasti innostua nykylajeista? Miten olisi vaikka 300 metrin vapaauinti piraija-altaassa? Maratonjuoksu tulisilla hiilillä?

Ikävä kyllä tätä tuskin koskaan tulee tapahtumaan, koska urheilun täytyy pysyä “puhtaana” ja “olympialaisia kunnioittavana”. Tai jotain. Paskaa se joka tapauksessa on.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

bq.. Mail-from: Arpanet host CMU-10A rcvd at 10-NOV-82 0826-PST
Date: 10 November 1982 1126-EST (Wednesday)
From: James.Morris at CMU-10A
To: csl^ at PARC-MAXC, isl^ at PARC-MAXC, junk^ at PARC-MAXC
Subject: Communications Breakthrough
Message-Id: <10Nov82 112614 JM90@CMU-10A>

Because you can’t see the person who is sending you electronic
mail you are sometimes uncertain whether they are serious or
joking. Recently, Scott Fahlman at CMU devised a scheme for
annotating one’s messages to overcome this problem. If you turn
your head sideways to look at the three characters :-) they look
sort of like a smiling face. Thus, if someone sends you a
message that says “Have you stopped beating your wife?:-)” you
know they are joking. If they say “I need to talk to you :-(”,
be prepared for trouble.

Since Scott’s original proposal, many further symbols have bee
proposed here:

(:) for messages dealing with bicycle helmets,
@= for messages dealing with nuclear war,
<:) for dumb questions,
oo for somebody’s head-lights are on messages,
o>-<|= for messages of interest to women,
~= a candle, to annotate flaming messages

So you see, bit-map displays are really quite unnecessary :-)

net.works