Kuolleiden purjehduskenkien seura
10:31
Visukinttua kompaten totean minäkin että www-sivuston statsit voivat olla hauskoja. Tänään kun huomasin, että blogiini on tultu hakemalla akrobatian sex ja käytetyt kumisaappaat, toivoin salaa että ne olisivat olleet yhteydessä toisiinsa.
En tiedä miksi. Älkää pilkatko.
Lampaanvilla, puuvilla, teräsvilla, lasivilla, niskavilla, Villa Villakulla …… tanhuvilla?
12:48
Kommentointi sai aikaan virheilmoitusten tulvan Kulutusjuhla-blogissa, niin vastaan omassani.
bq.. Toisaalta tänään ilmestyneestä Pressosta sain hämmästykseksi lukea, että kiinalaisten syömäpuikkoteollisuus (kertakäyttöiset puutikut) uhkaa Kiinan metsistöjä
Japanilaiset, joille iso osa kiinassa valmistetuista syömäpuikoista menevät, ovat syömäpuikkojensa kanssa vielä pahempia. Ne (japanilaiset) kun ovat niin laatutietoisia, etteivät ihan mitä tahansa puikkoja aterimikseen huoli, eivätkä ymmärtääkseni halua niistä myöskään maksaa.
Tästä syystä aasiassa harrastetaan arvopuiden salakaatoja ja salakuljetusta, josta johtuen katastrofaaliset mittasuhteet saavat tulvat ovat myös lisääntyneet. Tai no, ei tulvat ole lisääntyneet per se. On niitä ennenkin vuosittain ollut, monsuunit ja kaikki, mutta puiden väheneminen pahentaa tulvien vaikutuksia ja laajuutta.
Tosin, suurin osa salahakkuista ei mene syömäpuikkoteollisuudelle, vaan “pimeälle” huonekaluteollisuudelle, joten kertakäyttöiset ruokailuvälineet nyt ei ole tässä se suurin paha. Mutta kuitenkin.
My 2 c.
The Dilbert Blog on Failing a gender test
16:04
Siinä minä olin, yhdellä niistä minun tavaramerkkinäkin tunnetuista yöjuoksuistani, keskellä Ruissalon pimeintä metsää, mukanani vain puoliksi kuluneet paristot ja digikamera. Olin kuullut huhuja omituisista valoilmiöhavainnoista luoteis-Turun yläpuolella pitkin viikkoa ja olin päättänyt tehdä elämäni skuupin. Tätä paljastusta, joka varmasti takaisi lihavat eläkevuodet, ei veisi minulta kukaan.
Arvelin sen kuuluisan sylttytehtaan olevan Suomen Puolustusvoimien Ruissalon saarella olevan tukikohdan. Suunnistin siis sitä kohti ja istahdin alueen liepeille sammalmättäälle odottelemaan.
Tunteja kului. Ja kynnet. Epätoivon ja oman mielenterveyteni epäilys ehti käväistä vierailulla useammin kuin kerran. Tunsin jo kylmyyden tunkevan ahnaat riipivät kyntensä luitteni ytimiin, kuin Aura-sillan Penan sormet Sinol-pullonsa kaulan ympäri, kun yht’äkkiä metsä valaistui kuin alkuräjähdyksessä!
Kuin mielipuoli järkeään, hapuilin kameraani taskusta.
Tähtäsin ja laukaisin.
Valoilmiö katosi noin sekunnissa.
Piip-piip ilmoitti kamerani onnistuneesta tallennuksesta muistikortille.
Kuola valuen käänsin katseeni kamerani pienelle näytölle katsomaan valoherkälle piirille vangitsemaani tulevaisuudenturvaani. Tuota muserruksen tunnetta en voi kuvailla, Empire State Buildingin kattotasanteelta uuden Cadillacisi päälle tiputettu kymmenen tonnin paino voisi kuitenkin olla lähellä totuutta. Oikeastaan ainoa joka voisi tietää miltä minusta tuntui, on maannut meren pohjassa vuodesta 1912 törmättyään luotsaamallaan laivalla jäävuoreen.
Miksi…
Valokuvatorstai #29: epäonnistunut otos
*
15:28
Pieni varoituksen sana. Tästä eteenpäin kirjoitus saattaa sisältää spoilereita. Poikkesin nimittäin sunnuntaina Kinopalatsiin tuijottelemaan uusimman Bondin, Casino Royalen, ja ajattelin kirjoitella hajanaisia huomioita siitä.
21:43
“I never knew a guitar player worth a damn.” — Vernon Presley, to his young son Elvis, in 1954
