/dev/nikc/blog

Hyvään ateriaan kuuluu oleellisesti paitsi seura, sopiva juoma ja miellyttävä ympäristö myös hampaiden väleihin jääneen take away-annoksen pois tikuttaminen.

Moni ravintola tiedostaakin tämän ja tarjoaa asiakkailleen tähän työkalut, jotka tosin ovat lähes poikkeuksetta vialliset. Vähän sama kuin tarjoaisi ruuvin vääntämiseen vasaraa: kyllähän sillä voi saada jotain aikaiseksi, ja todennäköisesti saakin, mutta suoritus on vaivalloinen ja lopputulos nyt on vähän mitä on.

En muista koska olisin nähnyt ravintolassa tarjolla muita kuin niitä pyöreitä tikkuja, jotka siis eivät ole hammastikkuja, vaan cocktailtikkuja, joilla voi oikein hyvin harppunoida dippikulhosta sinne tipahtanutta lihapullaa, mutta ei juurikaan siistiä hampaanvälejään. Yhtä hyvin tarjolla voisi olla lyijy(väri)kynä, joka toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin e.m. niin kauan kuin on terävä kärjestään mutta tarjoaisi bonuksena kivan värin.

Nimittäin sen kuvittelisi olevan joka iikalle jokseenkin selvää, että hammastikku on se kiilamainen, takapäätään kohti laajeneva, puusta valmistettu kertakäyttöinen¹ väline. Jollei ole, niin sopii palata siihen lapsille tuttuun peliin jossa erimuotoisia esineitä sovitellaan erimuotoisiin reikiin harjoittelemaan sitä pyöreätä palikkaa siihen kolmionmalliseen reikään.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

En ollut taas vähään aikaan syönyt limppua…

Kävimme eilen Morsiamen kanssa katsomassa Ilotulituksen SM-kilpailua. Tarkoituksena oli nauttia komeasta esityksestä ja tietysti myös samalla hieman harjoitella kuvaamista.

Löysimmekin hienon paikan Linnanmäen kallioilta, paikan josta aukeni koko Helsingin keskusta upeana panoraamana. Tai siis. Löysimme sen jälkeen kun olimme ensin seisseet tuijottamassa raketteja puun oksiston lävitse.

Kuvia otin monia, mutta hyvin harva niistä on esityskelpoinen. Pannaan ensiyrittämän piikkiin. Ja kehnon jalustan. Laitoin minä ne muutamat onnistuneet, tai ainakin vähiten epäonnistuneet, näytillekin – säästäväthän vanhemmatkin lastensa ensituherruksia.

Ensi vuonna sitten uudestaan, ainakin yhtä kokemusta kokeneempana, paremmalla menestyksellä.

Tänään huvitti kun kaveri kertoi kuulleensa eilen Radio Rockin mainostavan ilotulituksen tulevan “radiosta suorana lähetyksenä”.

Siitä on nyt noin viikko aikaa kun avasin työpisteeni viereisen ikkunan sälekaihtimet. Syy siihen oli äkillinen pimeys joka johtui päälle iskeytyneestä ukonilmasta.

Tänään ulos vilkaistessa näin jotain joka näytti hyvin oudolta: avautuvan kaupunkikattomeren takana näkyi velloava pilvimeri. Ja nimenomaan takana, ei yllä niin kuin tavallisesti on tapana. Harmillisesti ainoa mukana ollut kuvantallennusväline oli matkapuhelimeni, sillä näky oli melko vaikuttava.

Se on taas se aika vuodesta kun olohuoneet täyttyvät kisastudioista, baarit televisioille huutelijoista ja parvekkeen aluset televisiolaitteista. Tällä kertaa sentään homman liittyi sen verran tuuria ettei lähetykset häiritse prime time -lähetysaikaa, kiitos suuren aikaeron.

Tuuria siksi, koska urheilua ei katso televisiosta Erkkikään. (Ainoastaan Erkin kaverit, jotka muutenkin ovat kovin kummallisia.)

Asian laita voisi olla toisenlainen mikäli urheilu ei olisi niin tappavan tylsää kuin mitä se nykypäivänä on. Omat pojat eivät pärjää ja uusia maailmanennätyksiä syntyy harvoin. Puhumattakaan siitä että lajit jossa kilpaillaan ovat suoraan sanoen antiikkisia. Suurin jännitysmomentti syntyy kun veikkaillaan kuinka monta tällä kertaa jää kiikkiin doping-aineiden käytöstä tai kuka keksii värikkäimmät selitykset antisuoritukselleen.

Näille epäkohdille on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Ne ovat niin ilmeisiä etten oikein ymmärrä miten status quo voi olla sellainen kuin se nyt on.

Toimenpide 1: Sallitaan doping.

Dopingia käyttää jo jokainen, toiset nyt vain ovat niin tumpeloita että jäävät siitä kiinni. Olkoonkin että tämän myötä se todellinen kilpailu käytäisiinkin lääketieteen alalla, mutta se on sivuseikka. Kun keihäänheittojen pituuksia mitataan kilometreissä ja pituushypyt kymmenissä metreissä minäkin alan seuraamaan urheilua.

Toimenpide 2: Uudistetaan lajeja.

Ihan oikeasti hei. Jaksaako joku vielä oikeasti innostua nykylajeista? Miten olisi vaikka 300 metrin vapaauinti piraija-altaassa? Maratonjuoksu tulisilla hiilillä?

Ikävä kyllä tätä tuskin koskaan tulee tapahtumaan, koska urheilun täytyy pysyä “puhtaana” ja “olympialaisia kunnioittavana”. Tai jotain. Paskaa se joka tapauksessa on.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

bq.. A Welshman buys several sheep, hoping to breed them for wool. After several weeks, he notices that none of the sheep are getting pregnant. He phones a vet for help. The vet tells him that he should try artificial insemination.

The farmer doesn’t have the slightest idea what this means but not wanting to display his ignorance, only asks the vet how he will know when the sheep are pregnant. The vet tells him that they will stop standing around and will lie down and wallow in grass instead.

The man hangs up and gives it some thought.He comes to the conclusion that artificial insemination means he has to impregnate the sheep himself. So, he loads the sheep into his Land Rover, drives them out into the woods, has sex with them all, brings them back, and goes to bed.

Next morning, he wakes and looks out at the sheep. Seeing that they are all still standing around, he deduces that the first try didn’t take.

He loads them in the Land Rover again and drives them out to the woods, bangs each sheep twice for good measure, brings them back and goes to bed exhausted.

Next morning, he wakes to find the sheep still just standing around. “Try again.” he tells himself, and proceeds to load them up and drive them out to the woods. He spends all day with the sheep and upon returning home falls, shattered, into bed.

The next morning, he cannot even raise himself from the bed to look out of the window. He asks his wife to look and tell him if the sheep are lying in the grass.“No,” she says, “but they’re all in the Land Rover and one of them is beeping the horn.”