/dev/nikc/blog

Lauantaina minä lähdin Tampereen kautta Ellivuoreen. Matkan tarkoitus oli Rockabilly Jamboreet. Räimettä riitti heti ensi metreiltä lähtien, kun junan ravintolavaunu oli tupaten täynnä messuilta paluumatkalla olevia LVI-miehiä putki päällä [pun intended].

Jouduttuani ensin Tampereella lunastamaan lupaukseni Kari Peitsamon laulun raiskauksesta, pääsimme jatkamaan määränpäähämme.

Alla kuvakooste siitä mitä minä näin (klikkaamalla isommaksi). Sue Moreno ja Flying Saucers, molemmat loistavia.

Kosmonautti Juri Juslenkov valmistautuu tuleviin koitoksiinsa nauttimalla mallaspirtelöä, samalla päänahkahieronnasta nauttien.

Valokuvatorstai #17: muisto

Muistelen yhtä harvinaisen hauskaa iltaa noin vuoden takaa, jonka lopputuloksena minä poistuin asunnosta eri näköisenä kuin sisään astellessani.

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Valokuvatorstai #16: uoma. Kenkälaatikoista kaivetuilla mennään edelleen.

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Valokuvatorstai #15: valo.

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

…muuta sitten ei tarvitakaan.

Kalliosta kotiovelle on taksikuitin mukaan 6.5 kilometriä.

Valokuvatorstai #11: matka

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Aamulla oli jano. Semmoinen jano, joka tulee punaviinistä, eikä vettä juomalla lähde. Työmatkalla lounaaksi mukaan pakattu pastanjämä muuttui variksenruoaksi purkin livetessä kädestäni. Bon appetit!

Tää on niin tätä.

Tänään päätin matkata keittiöni avulla saapasniemen eli Italian suuntaan. Pastaa oli siis kiikarissa. Ajattelin vihdoinkin toteuttaa sen kermaisen pekoni-kinkkukastikkeen mitä olen jo pitkään himoinnut.

Kaupasta mukaan tarttui:

• Paketti prosciuttoa
• Paketti amerikan pekonia
• Fettucini tuorenauhapastaa
• Aurajuustoa (mihinpä mä sitä en laittais)
• Basilikaa (tuore)
• Salviaa (tuore)
• Kevätsipulinippu

Panostin tuoreisiin aineksiin, sillä mieleeni oli jäänyt jokin näkemäni kokkiohjelma jossa painotettiin että italialaisen ruuan salaisuus on yksinkertaisuus ja tuoreet ainekset. Ainakin tuo yksinkertaisuus sopii minulle kuin nakkisämpylä saksalaiselle poliisisarjanäyttelijälle¹.

Yllä olevien kaveriksi poikkesin vielä kolme pulloa punaviiniä, mutta se nyt ei suoranaisesti liity tähän. Lisäksi kotona oli ennestään voita, purkillinen ruokakermaa ja valkosipulia.

Annos noin yhdelle henkilölle. Valmistusaika lyhyt.

Pannu kuumenemaan ja vedenkin voi laittaa kiehumaan. Yksi sipuli ja valkosipulia maun mukaan silpuksi. Nelisen pekoniviipaletta kolmeen osaan kukin. Pekonit tulille kun pannu on kuuma. Pekonin kypsyessä pilkoin kolme siivua prosciutto-kinkkua. Pekonin ollessa lähes valmista, lykin pannulle sipulit ja kinkun. Sipulin kuullotuksen jälkeen kaadoin liha-sipulisekoituksen pannulta väliaikaisvarastoon.

Sitten tulikin se hankala vaihe. Kastikkeet on aina ollut minun Akilleen kantapääni. Ohjekirjan mukaan niitä on tullut kuitenkin onnistuneesti valmistettua. Nyt kuitenkin päätin että on pärjättävä ilman ohjekirjaa. “Siis haloo, kuinka vaikeeta se voi olla?”² Varmastikin olisi auttanut jos muistaisi edes hiukan noita mittasuhteita. No anyway…

Pannulle³ reipas nokare voita⁴. Ei mitään satoja grammoja, mutta kuitenkin vähän samoilla linjoilla kuin Yle kakkosen Makupaloissa, vähän voinee tinkiä. Perään vehnäjauhoja silleen sopivasti. Sekoita vimmatusti, äläkä anna ruskettua liikaa.

Sopivan rusketuksen jälkeen heitin perään kaksi desiä ruokakermaa. Sekoitin vimmatusti. Pilkoin äkkiä Aurajuustoa joukkoon kun huomasin sen unohtuneen. Sekoitin taas vimmatusti. Tätä kastiketta en, perkele vieköön, aikoinut polttaa karrelle. Sekoitan, sekoitan. Paksua kuin venäläinen tinneri, taisi lipsahtaa liikaa jauhoja. Maitoa joukkoon. Sekoitan, sekoitan. Johan luonnistuu. Jauhan pippuria joukkoon. Sekoitan. Maistan. Mmmm. Hyvää.

Tässä vaiheessa tein varmaankin etikettivirheen joka nostaisi kokkien hälyttimet tasolle DEFCON-1, jos moiset olisivat olemassa (tai mistä minä tiedän?) sekoittamalla aiemmin paistamani liha-sipulisekoituksen kastikkeen joukkoon.

Kiehuvaan veteen oliiviöljyä, suolaa. Perään tuorepasta kolmeksi minuutiksi. Tässä välissä ehtii hienosti avata punaviinipullon, kataa siitä lasillisen, pilkkoa tomaattia annokseen sekä raivata tiskipöydälle tilaa annoksen valokuvausta varten.

Tasan kolmen minuutin jälkeen pasta pois vedestä, pikainen huuhtelu jonka jälkeen takaisin kattilaan. Vähän oliiviöljyä perään ja sekoitusta.

Annokseen ensin pastaa, sitten kastiketta, reunallle tomaatit. Päälle revittyä basilikaa ja salviaa. Nam nam.

Update 21:03 Itse asiassa, tämähän sopii kuin nyrkki silmään Valokuvatorstain kohtaus-teemaan. Ilmoitan siis tämän siihen. Muutaman tunnin se kesti, mutta kai ne piuhat vanhetessa ovat hapettuneet ja korroosioituneet, ettei voi vaatia salamannopeita reaktioita enää.

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Menin kun meninkin keikalle, vaikken ketään mukaan saanutkaan. Tosin siinä lienee syy itsessänikin, kun peräti yhdeltä ihmiseltä kyselin mielenkiintoa mukaan lähtemiseen. Mutta kyllä kannatti lähteä.

Doctor’s Orderin keikasta leijonanosa jäi näkemättä, mutta silti siinä niiden viiden kuuden biisin aikana ehti lämmetä. Ei sille vaan voi mitään että kunnon ränttätänttä pistää veren kiertämään. Niin se vain on. Ymmärsin sentään pysyä pois tanssilattialta.

Sitten olikin illan pääesiintyjän vuoro.

Omar and the Howlers ei pettänyt tälläkään kertaa. Siinä on mies paikallaan. Mies joka osaa rankaista Stratocasteriaan oikeilla otteilla. Kitara lauloi, itki, parkui, rääkyi. Rokkasi ja rollasi.

Sitä vaan osaa kerta toisensa jälkeen ihailla miten niin yksinkertaisesta musiikista kun bluesista voi saada niin hienoa. Suoraan sanoen pistää kusemaan hunajaa. Tosin Omarin repertuaari nyt onkin melko laaja, rootsista rock’n’rolliin.

Sääli vain etten ehtinyt kuuntelemaan keikkaa loppuun. Taksilla kun en halunnut kulkea piti ehtiä bussiin. Toisaalta ihan hyvä, onhan huomenna työpäivä.

Hyvää yötä, kullanmurut.

Koheltajan piti tänään mennä shoppailemaan, mun ei. Koheltaja ei shoppaillut, minä shoppailin.

Koska eilen kotiini saapuneen Welhon paketissa tullut verkkokaapeli oli aivan liian lyhyt, oli tämän päivän missio hankkia pidempi. Muutakaan paikkaa keksimättä ajattelin suunnistaa Verkkokauppa.com:n myymälään. Tulisi samalla nähtyä vähän uusia maisemiakin.

Eikä siinä mitään, ihan hieno suunnitelma. Siinä vain samalla tuli mieleen sijoittaa hieman tililleni tupsahtaneesta lopputilistä. Loppujen lopuksi kassalle tuli kasattua langattomat kuulokkeet, USB-muistitikku, näytön puhdistuskapine ja se verkkokaapeli.

Loppusaldo karvan verran yli satasen, suunnitellun reilun kympin sijoituksen sijaan. Onneksi se Logitechin diNovo oli vielä niin kallis että raaskin jättää sen hyllyyn.

Kotimatkalla tuli taas paikallismatkustelun saralla (joka muuten sujuu jo melko kivuttomasti) uusi valloitus. Matkustin nimittäin Ruoholahdesta Kamppiin metrolla. (Eihän siinä tietenkään mitään erikoista ollut, mutta pitihän minulla olla jonkinlainen johdanto ottamaani kuvaan.)

Nyt kelpaa tuijotella putipuhdasta näyttöä, sekä popittaa häiritsemättä naapureita tai omaa liikkumista. Rok!

Aikaisemmin oli tästä juttua. Nyt vihdoin pääsin asiaan.

Se ois viimeinen päivä mainostoimistossa ihan kohta takana. Edessä enää loma/lähtökahvitus. Illalla edessä matka kehäkolmosen sisäpuolle. Hämmästyttävää kyllä, kaikki kamatkin on jo pakattuna eikä tarvitse kuin paiskata ne autoon ja lähteä matkaan.

Loppuun vielä fiiliskuva tuosta ulkopuolelta.

So long, Electrocity.

Update 14:40

Piti vielä läksiäislahja ikuistaa tähän postaukseen.