/dev/nikc/blog

bq.. In 1978, Jim Davis began a newspaper comic strip called “Garfield”. For almost thirty years, this strip has endured, primarily because its inoffensive, storyless humour is immediately accessible. It is, if not quite the Lowest Common Denominator of the comic world, at least as close to it as one can get without being obviously mediocre.

The comic changes dramatically when one removes the thought bubbles.

“Garfield” changes from being a comic about a sassy, corpulent feline, and becomes a compelling picture of a lonely, pathetic, delusional man who talks to his pets. Consider that Jon, according to Garfield canon, cannot hear his cat’s thoughts. This is the world as he sees it. This is his story.

Arbuckle – Garfield through Jon’s eyes

Suuri osa on melkoista kuraa tai vähintäänkin keskinkertaista, mutta joukosta löytyy kuitenkin joitain todellisia helmiä kuten esimerkiksi tämä Ren & Stimpy henkinen strippi.

Tänään voi hymyillä ihan reilusti. Ja niin olen kyllä tehnytkin, sen jälkeen kun olin ensin hengaillut noin vuorokauden verran jännäkakka housuissani.

Myöhemmin lisää.

Hesari kertoi Nokian julkistaneen jalankulkijoille suunnatun navigaattorin ja sellaistahan minä olen kaivannut pitkään.

En vain siksi että eksyn joka käänteessä, vaan myös siitä periaatteellisesta syystä että kaikki kokeilemani navisovellukset ovat aina vain autoilijoille suunnattuja – siitäkin huolimatta että softasta löytyisi mahdollisuus profiloida itsensä jalankulkijaksi.

Testipenkkiin meni, katsotaan löydänkö tänään kotiin.

bq.. Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so.

– Douglas Adams

Sunnuntaina olin taas ulkoiluttamassa kameraani samalla kun matkasin kohti pimiötä. Oikeastaan oli vain tarkoitus poiketa kahville kohtalotoverini kanssa yhteen suosikkikahviloistani ja samalla täyttää filmin loppu että saisin viikon projektikuvat kehitettyä.

Päivä ja eteen tulleet maisemat kuitenkin yllättivät näyttävyydellään ja sitten siinä tyhjeni toinenkin rulla ihan huomaamatta. Joistakin kuvista tuli oikein kivoja, mutta se kuva jäi vielä odottamaan itseään.

Innostuminen usein tekee minulle niin. En muista keskittyä olennaiseen. Voisi jopa sanoa että unohtuu the big picture. (Pun intended.) Mutta oli se silti ehkä hienointa talvimaisemaa mitä tänä vuonna on tarjoiltu.

Mutta nyt minä menen tekemään kaakaota ja nautin sen kanssa kotona leivottua Runebergin-torttua.