/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Shorts

May 20th 2007

Otsikko oli kuulemma hölmö

10:14

Eilen korkattiin kesä.

Tylsien velvollisuuksien jälkeen haimme reppuun kaupasta neljä alumiinisylinteriä, kotoa viltin ja suuntasimme nokat kohti Alppipuistoa.

Emme olleet ainoat ketkä moisen oivalluksen olivatten päähänsä saaneet. Paikalla oli arviolta satakunta nurmikonkuluttajaa, kymmenkunta grilliä ja yksi mukiinmenevää musiikkia soittanut DJ.

Ilmassa oli rakkautta, suoraan 60-luvulta.

Alppipuisto episode #1

Näin kesän kunniaksi päätin myös aloittaa uuden terveellisemmän elämän. Nykyään piilotan aamupalapekonit salaatinlehden alle. Olo on heti paljon paljon kevyempi.

Tästä se lähtee, pojat ja tytöt, tästä se lähtee.

Shorts

May 18th 2007

Permantai

09:14

Grolsch

Kummasti voi perjantaikin muistuttaa maanantaita kun viikon keskelle ympätään yksi vapaapäivä.

Mukavia ovat vapaat silti aina, tai ainakin silloin kun ne viettää jollain lailla järkevästi. Esimerkiksi matkustamalla keskelle metsää lähelle Hämeenlinnaa videoimaan ankkojen ruokintaa. Tai Herttoniemeen kuvaamaan oluttölkkejä.

Muistakaapas hyvät naiset ja herrat, aikuiset ja lapset, säädyt ja säädyttömät, hyödyntää tänään vietettävää kansainvälistä museopäivää.

Shorts

May 15th 2007

Rahantuloa ei voi estää

11:27

Nordea muisti minua hiljattain kirjeellä. Kuten aina, muu kirje kuin tiliotteen sisältävä pistää vähän miettimään mikä maksu on unohtunut, kunnes kuoren avattuaan toteaa sen vain sisältävän uusia palveluita mainostavia neliväripainettuja mainoksia — jotka lähes poikkeuksetta jatkavat matkaansa suoraan paperinkeräykseen — tai tiedotteen muutoksista nykyisissä palveluissa josta syystä pankilleen pitää taas maksaa vähän lisää.

Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyse mainoksista, ei unohtuneista maksuista eikä edes uusista palvelumaksuista. Päinvastoin, Nordea kehui minua yhdeksi parhaimpiin asiakkaisiinsa kuuluvaksi, kun olin hoitanut viime vuonna ottamaani kulutuslainaani hyvin. Pankkini rakastaa minua!

Tulipa lämmin tunne, aivan toista kuin silloin kun minut jokin aikaa sitten alennettiin kanta-asiakkaasta tavisasiakkaiden harmaaseen massaan.

Eikä siinä tietenkään ollut vielä kaikki. Juuri syystä että olin hoitanut lainaani niin esimerkillisen hyvin, olivat he valmiiksi myöntäneet minulle uuden 3000 euron lainan. Minun ei tarvitsisi tehdä muuta kuin laittaa nimi paperiin ja paperi postiin. Muutaman päivän kuluessa rahat komeilisivat tililläni naapurikateutta herättäen. ASA Matkatelevisio Tai ehkä se naapurikateus heräisi vasta sitten, kun summa ei enää komeilisikaan tililläni, vaan olohuoneessani 40-tuumaisen plasmatelevision muodossa.

On tämä velkaantuminen vaan tehty helpoksi kun ei lainoja enää tarvitse edes anoa.

Minä tosin päädyin ratkaisuun jossa hoidan nykyisen lainani loppuun, edelleenkin tietysti esimerkillisen säntillisesti, enkä allekirjoita ja postita lappua pankilleni.

Olisin kyllä helpostikin voinut kuvitella tilanteen jossa olisin toiminut aivan toisinkin.

Shorts

May 14th 2007

Citizen N

16:06

Herran pelko, on viisauden alku

Kunnon kansalainen @ Hakasalmen Huvila.

Mielenkiintoinen kokonaisuus jonka kruunasimme nauttimalla jäätelöä lämpimässä auringonpaahteessa. Vielä ehdit sinäkin, aikaa on 15.6. asti.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments