/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 4th 2006

Matkustamisen iloa Helsingissä, osa 2

19:13

En näköjään millään saa tästä aiheesta tarpeekseni.

Tänään pääsin oikein mainiosti töihin julkisia käyttäen. Aikaakin kului vain sen ennustetun 40 minuutin verran. Hieman olin peloissani osaanko jäädä pois oikealla pysäkillä vaihtoa varten, mutta pelko oli turha sillä bussi pysähtyi pysäkille tauolle. Oli ilmeisesti jonkinlainen päätepysäkki.

Kotimatkalla en sitten onnistunutkaan yhtä hyvin. Nousin kyllä oikeaan bussiin, mutta jäin vähän turhan innokkaasti pois, muutaman pysäkin ja reilun kilometrin liian aikaisin.

Olin katsonut reittikartasta että kun jäähjallis jää oikealle puolelle ja bussi kääntyy pitää jäädä pois. Ihmettelin kun bussi mielestäni kääntyikin väärään suuntaan -- kääntyi oikealle kun mielestäni piti kääntyä vasemmalle.

Hetken ongelmaa ja omaa hölmöyttäni pysäkillä pähkäiltyäni kävelin puuttuvan matkan. Sen siitä saa kun ei osaa. Tai sitten mä tosiaan vaan olen semmoinen, Turkulaine Helsingis. Mutta positiivisesti ajatellen kaikki vähä liikunta mitä saan on vain hyvästä.

Tänään sain myös ensimmäistä kertaa osakseni jonkinasteista turkukettuilua, ei sitä oikein vittuiluksikaan voinut laskea, kun taloni ulko-ovella mummu sanoi hei ja oikein käsi-päivää.

"Ollaanko me saatu uusia asukkaita?"
"Juu, muutin turust perjantaina."
"Ai että oikein turust."

Niin perkele. Turust.

***

Huomasin muuten että tämä blogi on kakkosena kun googlella haetaan kauheutta. Ja kun kerran hakusanoista puhutaan, niin mitä ihmettä nikc oikein tarkoittaa? Sitä kun haetaan ihan urakalla. Mm. Saksasta, ranskasta, espanjasta ja monista etelä-Amerikan maista.

Sen ymmärrän että Puolasta ja Tsekistä päädytään tänne, siellähän niillä taitaa olla näitä perverssejä sanoja missä vokaalit ja konsonantit on peräkkäin miten sattuu. Tai ehkä ihmiset sitten vain typottavat.

Voisiko se olla lyhenne jostain? Googlekaan ei tiedä.

Jul 4th 2006

Wish I was there

09:43

En minä sittenkään jäänyt kotiin tutkimaan julkisten kulkuneuvojen saloja, vaan ne muutamat huurteiseni nautittuani päätin lähteä tutustumaan lähiympäristön janonpoistolaitoksiin.

Ensimmäinen pysäkki: Soft Rock

Melkoinen järkytys. Ei paikka muutenkaan esteettisyydellään säväyttänyt, mutta se että luukku on täynnä toinen toistaan humaltuneempia ihmisiä, jotka vielä laukkaavat pihalla tankkaamassa lisää viinaa, sai minut kääntymään kannoillani melko pian. Heti sen yhden jälkeen. Aina pitää ottaa se yksi, muutenhan saattaa kuivua seuraavaa keidasta etsiessä.

Ystävällinen baarimikko antoi minulle suuntiman ja etäisyysarvion. Kertoi myös samalla ettei Soft Rock aina näin vilkas ole, tänään vain on synttäribileet. No niin minullakin, entäs sitten?

Toinen pysäkki: Ukko Munkki

Tummaa Velkoa terassilla. Aah. Tätä se oli mitä kaipasin.

"Miksi muuten tämä terassi on näin tyhjä, ja miksi nämä tuolit on jo lukittuna toisiinsa kun juottola on vielä auki?", mietin itsekseni.

Sain vastauksen kysymyksiini kun hetken päästä kyyppari tulee ja tönii sisälle.

- "Helsingin järjestyssäännöt kieltää terassin auki pitämisen kello 22 jälkeen."

Perseestä sanon minä.

Siirryinpä sitten kehoituksesta sisälle ja bongasin Valon Villen. Tai ainakin jonkun joka hyvin paljon muistutti tätä HIM-yhtyeen keulakuvaa. Kuvaa en uskaltanut koittaa ruveta räpsimään, ties vaikka olisi suuttunut, tai nauranut minut pihalle kun ei ollutkaan Se.

Sain minä kuitenkin ne pari olutta jota lähdin urbaaniviidakosta metsästämään, ei siis ollenkaan epäonnistunut reissu. Lisäksi ehdin kotiin juuri parahiksi tuijottamaan kolmoselta Pink Floydin konserttitaltiointia.

Ja kyllä kolahti. Olenhan minä Pink Floydia kuunnellut paljonkin, mutten ole koskaan nähnyt. Voi sitä valojen määrää. Voi sitä soittimien määrää. Voi niitä vakavailmeisten soittajien määrää.

Taas kerran piti todeta että olen syntynyt aivan liian aikaisin. Enhän minä vuonna 1994, tai aiemmin, olisi moiseen spektaakkeliin voinut vielä osallistua.

Mutta ne valot. Niitä riitti. Lasereita ja spotteja satamäärin pilkkopimeällä areenalla. Vielä väittävät että joku Rolling Stones harrastaisi isoja lavasteita. Pyh.

Hieno oli myös Comfortably Numbin aikana näkynyt suuri peilipallo. Jesh!

Olisin halunnut olla paikalla. Vaan en ollut. Sen sijaan lojuin sänkyni pohjalla, peiton alla, Munkkivuoressa, 12 vuotta keikan jälkeen. Tasan ei käy onnen lahjat.

Jul 3rd 2006

‘Miten täältä pääsee pois?’, eli matkustamisen iloa pääkaupungissa

19:33

Aamulla kaikki meni hienosti. Viikonlopun yli seuranani ollut viskasi töihin noin vartissa, mutta kotiinpaluu olikin sitten toinen asia. Eksyin työpäivän jälkeen lähimmälle (luullakseni ainakin) bussipysäkille ja tiedustelin kanssamatkustajilta olenkohan oikealla puolella tietä, t.s. meneekö tästä bussi keskustaan? (Turussa kaikki bussit päätyvät ennemmin tai myöhemmin kauppatorille, muutamaa duunarilinjaa ja palvelulinjoja lukuunottamatta, joten oletin että niin Helsingissäkin.) Eihän ne keskustaan menneet, ei toki. Olisi varmaan pitänyt ottaa avuksi Turkulainen mentaliteetti ja kysyä "Ei kai vaa täst mikkä bussi toril1 me?". Olisi kerrankin osunut oikeaan.

Hetken kiroiltuani Helsingin joukkoliikennettä mielessäni, kävelin Mäkelänkadulle mistä tiesin pääseväni ratikalla keskustaan, bussipysäkki vain olisi ollut lähempänä työpaikkaani. Kai siitä osaava ihminen olisi tehnyt kuten neuvottiin, eli bussi Herttoniemeen (muistaakseni) ja siitä junalla keskustaan. Minulle se olisi aivan liian vaivalloista. Ei käy.

Vihdoinkin keskustaan päästyäni onnistuin sentään melko nopeasti paikallistamaan YTV:n toimiston ja sain hankittua itselleni kausikortin. Tässä vaiheessa oli siis sentään pelivälineet kunnossa. Onneksi satuin myös nappaamaan mukaani bussiaikataulun, muuten hakisin varmaan vieläkin bussi numero 18 pysäkkiä. Oi voi Turun helppoutta tässäkin asiassa; kaikki linjat löytyvät kauppatorin ympäriltä tai korkeintaan korttelin etäisyydeltä, lisäksi joka pysäkiltä löytyy kartta mistä löytää lähtöpisteet.

Vihdoinkin bussiin päästyäni matkustin noin 25 minuuttia kotiin. Kaiken kaikkiaan sompailujeni kanssa sain kulutettua kotimatkaani noin puolitoista tuntia. Tosin se nyt lyhenisi jos asuisi lähempänä keskustaa. Luultavasti myös jos tietäisi minne ja miten on menossa. Kaipa kaikella on hintansa, paremmalla työpaikallakin.

Mutta ei tuo vaivalloinen kotiutuminen täysin palkinnotta ollut. Koin suurta voitonriemua kun pääsin viimeiselle etapille ja kun vihdoin sovittelin avainta kotioveen oli helpotus mitä mahtavin. Tulin kotiin. Kotiin. Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen oman katon alle. Mahtavaa!

Nyt aion kuluttaa lopun syntymäpäivääni tutkimalla nopeinta ja/tai kivuttominta reittiä Munkkivuoresta Vallilaan ja takaisin. (Vinkkejä otetaan vastaan. Tai ehkä minun pitää ottaa yhteyttä Helsingin Uutisissa mainostaneeseen Selvänäkijään [sic].) Samalla voisi syödä muutaman mansikan sekä perään nauttia muutaman huurteisin. Kuohuuhan sekin. Jos omistaisin Vilperin Perikunta -bändin tuotantoa soittaisin Turkulainen Helsingis biisiä taukoamattomalla luupilla naapureiden iloksi.

1 Keskustaanhan minä olin menossa, mutta Turussa vastaava kysymys olisi ollut näin. Kauppatori kun on keskellä keskustaa.

Jul 3rd 2006

28

10:49

Se on taas se aika vuodesta.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments