/dev/nikc/blog

Ystäväni yllytyksestä (ja Marjo Leinosen houkutuksesta) päätin viime perjantaina lähteä maistelemaan oluita Kaapelitehtaalle Helsinki Beer Festivaliin. Ja toki tulikin maisteltua monia hyviä oluita, sekä muutamaa keskinkertaista, yhtä markettitasoista siideriä ja yhtä ehkä parasta ikinä maistamaani siideriä. Lisäksi Marjo Leinonen Undercover oli täysin omaa luokkaansa.

Eli perin onnistunutta settiä.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Nimittäin siinä vaiheessa kun olin vasta lähestymässä pääkallopaikkaa, minulle huhuili vastaan tulevassa porukassa oleva tyttö. Huhuilusta syntyi keskustelu joka meni osapuilleen seuraavasti (huomatkaa toisen osapuolen sujuva turkulainen supliikki):

bq.. Tyttö: Ootko menossa olutfestareille?
Minä: Jep, jep. Kyllä, kyllä.
T: No, onko sulla lippu?
M: Eipä ole ei.
T: No nytpä on.
M: …
T: Ole hyvä vain.
M: …, …
…M: Kiitos…kiitos.

Ja totta tosiaan. Lyhyen mutta asiallisen keskustelumme päätteeksi kädessäni komeili kutsulippu Helsinki Beer Festivalille.

Illan toinen uskoani ihmiskunnan kykeneväisyydestä hyviin tekoihin vahvistava tapahtuma sattui kotimatkalla.

Nimittäin, kotiinlähdön ajankohta oli harmillisesti – mutta, myönnettäköön, ei ihan odottamatta – venynyt kellonlyömään jolloinka vihreitä junia ei enää kulje kuin kahdella reitillä ja niistä kumpikaan ei sattunut olemaan numero 8, joten päätin raikastaa olemukseni reippaalla yöllisellä kävelyllä.

Mutta mikäpä reipas kävely olisi täydellinen ilman pientä välipalaa. Varsinkin kun matkan varrelle sopivasti osui ravitsemusliike joka myös Töölöntorin grillinä tunnetaan.

Siinä, tiskiä kohti horjahtaessani, täysin pyytämättä ja yllättäen eräs kohtalaisen tunnettua viihdeblogia toimittava kansalaisjournalisti tarttui hihasta kiinni ja tarjosi väsyneelle matkamiehelle autokyytiä kotiovelle saakka.

Niinpä vahvistavan suolapalan nautittuani, sainkin apostolin kyydin sijaan laskea väsyneen olemukseni saksalaisesta tehtaasta lähtöisin olevan kulkuneuvon ergonomisesti muotoiltuun, nahkaverhoiltuun huomaan ja kulkea turvallisesti läpi öisen Helsingin.

Kyllä maailmassa vielä hyvyyttä riittää. Ja onneksi myös olutta ja nakkikioskeja.

Habaneroa ja kossua.

Yleensä minä en anna kerjäläisille tai keräyksiin edes taskun pohjalle kerääntyvää pölyäkään (itsekäs paska kun olen), mutta kun kerran Visa Kopu Kari Haakana niin kyllä sitten minäkin. Menihän se kuitenkin hyvään tarkoitukseen.

Ai niin. Tänään alkoi loma.

Teknohiiri heräsi ja halusi blogiin Lightboxin. (Kun ei muutakaan blogintäytettä keksinyt.) Hetken tyrittyään teknohiiri sai kun saikin homman toimimaan. Klikkaa öistä Turkua, katso ja hämmästy. (Mutta älä hämmästele känn[y|i]kameran surkeaa kuvanlaatua.)

Pirun työläitä kyllä nuo Lightboxin vaatimat linkitykset, kun Textile ei tue rel-attribuuttia. Jää nähtäväksi kuinka paljon jaksaa leikkiä.

Minähän en millään lailla ole kunnostautunut tietämykselläni Helsingin eri kaupunginosista ja niiden rajoista, mutta että Mäkelänkatu kulkisi Hakaniemenrantaa?

bq.. Yhtäällä:
< qvr> linden turun yliopistolla puhumassa atm
< qvr> siellä on kuulemma pari kaveria eturivissä suut teipattuna

Toisaalla:
<@Speque> teippiä tarjottiin monille mutta väki nössöillee

Eilen olin pitkästä aikaa (tai ainakin viikkoon) kuuntelemassa elävää musiikkia, kun tuttava vinkkasi Libertessä esiintyvästä Balls-yhtyeestä.

Bändi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta solistinsa Marjo Leinonen kuitenkin nimenä, koska hänen keikkaa oli minulle ennenkin suositeltu.

Edellisellä kerralla en tosin vaivautunut paikalle, eilisen jälkeen en totisesti enää jätä väliin.

On siinä kyllä annettu yhdelle ihmiselle instrumenttia kerrakseen. Huh huh.

Ensi lauantaina olisi taas tarjolla.