/dev/nikc/blog

Kuva on otettu eilen ylitettäessä Vanhankaupungin selkää välillä Arabianranta-Kivinokka.

Blogilista on uudistumisensa jälkeen elänyt varsin hiljaista elämää. Kehitysblogiin on tullut muutama kirjoitus ongelmista tai pienistä uudistuksista tai huoltotöistä. Sama kohtalo Jaiku-kanavalla. Mitään ei juuri tunnu tapahtuvan. Tätäkö tarkoitti julistus joulukuussa 2007:

Blogilistalle uusi koti merkitsee ennen kaikkea loistavia uutisia palvelun kehityksen kannalta. Pääsemme nyt kehittämään palvelua innokkaan ja kunnianhimoisen tiimin kanssa enemmän blogien lukijoiden ja bloggaajien tarpeita vastaavaksi.

Kasvua on kuitenkin tapahtunut, nimittäin suosikkisivun koko on sentään paisunut suorastaan megalomaaniseksi. Sivu, jolla on sisältönä linkkilista ja muutama mainos, on kokoa peräti 2 Mt.

Minulle joka tykkään lukea blogeja raitiovaunussa – tai muuten sopivasti joutavana – mobiilisti se on aivan liikaa. Myönnettäköön että on myös käyttämästäni selaimesta kiinni (Nokia Web browser) ettei sivua optimoida vaan renderöidään kuten oikeassa selaimessa, mutta enivei.

Kevyt ja pinnallinen analyysi Firebugia käyttämällä kertoo seuraavaa:

• HTML, 90 Kt
• CSS, 14 Kt
• Javascript-lähdetiedostoja 9 kpl, 249 Kt
• kuvia 20 kpl, 901 Kt

Javascript-lähdetiedostoja ei ole millään tavalla optimoitu ja niitä on liikaa (5 blogilistalta, 4 mainostajilta/statistiikalle). Jäävät tosin selaimen välimuistiin mutta (ainakin Nokian) mobiiliselaimen välimuistitus on surkuhupaisaa.

Kuvien kohdalla pahin ylilyönti on vasemmalla navigaation alapuolella olevan boksin piilossa olevalla välilehdellä (heh, heh) olevat kolme kuvaa. Kuvat ovat sivulla 60 pikseliä leveät, mutta itse kuvatiedostot ovat kuitenkin paljon suuremmat. (Nyt näkyvät syövät peräti 871 Kt.) Kaistaa kuluu siinä missä mobiilisurffaajan hermotkin. Lisäksi vielä se, ettei kuvia tarvitsisi ladata ennen kuin välilehti jolla ne ovat avataan(WikiPedia: Lazy Loading). Puhumattakaan siitä että mobiilisti surffatessani annan mainoksille vielä vähemmän huomiota kuin muuten.

Saattaa toki olla niinkin että olen Blogilistan viimeisiä käyttäjiä RSS-feedien keväisen räjähdysmäisen suosion kasvun myötä ja nillitän turhasta, mutta nillitän nyt kuitenkin.

Koska voin.

Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Vuosi vaihtui, ja 1.1.2008 alkanut valokuvausprojekti tuli päätökseensä. Oikeasti projekti kuitenkin taisi päättyä osaltani jo marraskuun puolella, kun pimeys söi ne viimeisetkin inspiraation ja jaksamisen rippeet. Aika monta kuvaa sain kuitenkin aikaiseksi ihan julkaistuksi asti. (Joista monet olisin tosin ilman jokapäiväisen julkaisemisen tarvetta jättänyt julkaisematta. toim. huom.)

Skannaamatta on tällä hetkellä vielä yksi filmi ja kehittämättä viisi tai kuusi rullaa. Sillä täyttyy osa loppuvuoteen jääneestä aukosta, mutta valitettavasti ei kokonaan. Kuvaamatta on ainakin parin viikon pätkä. Seuraavan pimiöreissun jälkeen loput kuvat ilmestyvät aikanaan valokuvablogiini, joka saa sen jälkeen ottaa itselleen uuden roolin muuttuessaan projektiblogista satunnaisten räpsyjen julkaisualustaksi.

Samaan aikaan aloittaneista loppuun pääsivät ainakin Virus (joka oli myös rupeamaan alunperin yllyttänyt taho), Peet, Maru ja Quid. Onnittelut heille!

Jotain kuitenkin sain

Keskeneräisyydestään huolimatta en pidä projektille uhrattua aikaa missään nimessä hukkaan heitettynä. Katselin kuitenkin maailmaa etsimen läpi arviolta sadan filmirullan verran. Leijonanosa kului pääkaupunkia dokumentoidessa, loput eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.

Filmejä kehitellessä ja kuvia vedostaessa sain arvokasta rutiinia pimiötyöskentelyyn ja sen myötä nostettua työn hedelmien laatua roimasti. Kuvien ideointiin ja toteutukseen sain myös jonkin verran avuja. Liian monta ideaa jäi kuitenkin toteuttamatta (m.m. laiskuudesta), joka varmasti oli myös yksi syy puutumiseen ja lopulliseen hyytymiseen.

Yksi tavoite jäi kuitenkin harmillisesti saavuttamatta. Edelleen olen kovin arka kaivamaan kameran esiin tietyissä tilanteissa, josta oli haaveissa päästä eroon. Ehkä olisi pitänyt kuvata enemmän pokkarilla. Voitto valokuvakerhon kuukausikilpailussa irtosi kuvalla joka oli kuvattu hetkenä jolloin empimisestäni huolimatta kaivoin kameran esiin, joten merkit osoittavat että itsevarmuutta (tai röyhkeyttä) pitäisi saada lisää.

Pääasiassa koin kuitenkin nousujohteista kehitystä vuoden mittaan. Hauskaa oli, mutta vastapainoksi myös ristin raahaamista. Uudestaan en taida enää lähteä – ainakaan aivan yhtä kunnianhimoisella otteella.