/dev/nikc/blog

Alkuperäisten suunnitelmieni kariuduttua ehdin jo hyväksyä kohtalon määräämän kaupunkijuhannuksen kun ystävä toimi pelastavana enkelinä ja pääsin kuin pääsinkin pois Kalliosta, maalle, jopa kalliollekin¹, vain kukkulat jäivät kokematta.

Noin tunnin, tai ehkä kahden, pituisen sateen lisäksi aurinkoinen sää helli sekalaista porukkaamme jonka aika kului lähinnä syödessä, pihapelien parissa ja ala-arvoista huumoria viljellessä. Ehdimme toki myös saunoa ja uida, kuten juhannukseen kuuluu. Kokkokin koottiin¹, jossa perinteistä veneen virkaa suoritti isännän isoisän valmistama jo lähes kokonaan maatunut optimistijolla.

Kovasti oli mukavaa¹, vaikka maanantaiaamusta kyllä huomasi ympäripyöreiksi muuttuneiden vuorokausien vaikutuksen.

Mutta se oli ehdottomasti sen kaiken arvoista.