/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Apr 21st 2008

Vilkuttamisen tekniikoista ja etymologiasta

12:01

Mistä vilkuttamisen tapa tai perinne on lähtöisin?

Wikipedia ei tiedä. Googlekaan ei nopean otannan perusteella tiennyt kuin vauvojen vilkuttamisesta. (Mikä on sekin mielenkiintoinen ajatus: onko vilkuttaminen opittua vai geneettistä?) Youtube tiesi jotain, mutta se liittyi laajakulmalinsseillä kuvattuihin videoihin, roikkuviin paitoihin ja lökäpöksyihin.

Asiaa rupesin pähkäilemään kun ajatus iskeytyi päähäni katsellessani eilen Salon asemalla junan ikkunasta pariskuntaa joka esitteli melko laajaa vilkutusrepertuaariaan usean minuutin ajan.

Pariskunnan esittelemiä tekniikoita olivat:

  1. pidetään kämmentä pystyssä ja heilutetaan sormia epätahdissa niin että liike muistuttaa meksikolaista aaltoa(Wikipedia: Mexican Wave)
  2. pidetään kämmentä pystyssä ja liikutetaan kaikki sormia tahdissa niin että ne muodostavat ala-asennossa 90° kulman kämmeneen nähden
  3. pidetään kämmentä pystyssä ja liikutetaan koko alakäsivartta
  4. työnnetään kämmentä hieman eteenpäin ja pyöritetään rannetta noin 45° edestakaisin
  5. kahden käden yhdistelmiä y.m. tekniikoista

Mitä vilkuttamisella on tarkoitus viestiä? Looginen selitys olisi tietysti se, että saavuttaessa viestitään että tullaan tyhjin käsin eli aseettomina. Eläinmaailmasta lähin löytyvä vastine lienee koirien tapa heiluttaa häntää kun haluavat vain haistella peppuasi kurkunpään hotkaisemisen sijaan. Eli viestitään että ollaan liikkeellä hyvin tai ainakin rauhanomaisin aikein.

Mutta miksi lähtiessä sitten vilkutetaan?

2 Responses to “Vilkuttamisen tekniikoista ja etymologiasta”

“Mutta miksi lähtiessä sitten vilkutetaan?”

Yritetään saada hyvä myötätuuli poistumista varten?

Minä vilkutin lapsena siten, että taivutin kättäni ranteesta ja liikutin sormia ylös-alas. Nykyään liikutan käsivarttani maltillisesti ja ranne rentona annan käden heilua sivusuunnassa. En tiedä, milloin muutos tapahtui.

Varmaan samaan aikaan, jolloin lakkasin taputtamasta niin, että kädet hakkasivat toisiaan samansuuntaisina ja siirryin taputtamaan niin, että ne kohtaavat toisensa 90 asteen kulmassa, oikea käsi alla.

Tai sitten siinä vaiheessa, kun lopetin niiaamisen ja aloin kumar

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments