/dev/nikc/blog

Siinä minä olin, yhdellä niistä minun tavaramerkkinäkin tunnetuista yöjuoksuistani, keskellä Ruissalon pimeintä metsää, mukanani vain puoliksi kuluneet paristot ja digikamera. Olin kuullut huhuja omituisista valoilmiöhavainnoista luoteis-Turun yläpuolella pitkin viikkoa ja olin päättänyt tehdä elämäni skuupin. Tätä paljastusta, joka varmasti takaisi lihavat eläkevuodet, ei veisi minulta kukaan.

Arvelin sen kuuluisan sylttytehtaan olevan Suomen Puolustusvoimien Ruissalon saarella olevan tukikohdan. Suunnistin siis sitä kohti ja istahdin alueen liepeille sammalmättäälle odottelemaan.

Tunteja kului. Ja kynnet. Epätoivon ja oman mielenterveyteni epäilys ehti käväistä vierailulla useammin kuin kerran. Tunsin jo kylmyyden tunkevan ahnaat riipivät kyntensä luitteni ytimiin, kuin Aura-sillan Penan sormet Sinol-pullonsa kaulan ympäri, kun yht’äkkiä metsä valaistui kuin alkuräjähdyksessä!

Kuin mielipuoli järkeään, hapuilin kameraani taskusta.

Tähtäsin ja laukaisin.

Valoilmiö katosi noin sekunnissa.

Piip-piip ilmoitti kamerani onnistuneesta tallennuksesta muistikortille.

Kuola valuen käänsin katseeni kamerani pienelle näytölle katsomaan valoherkälle piirille vangitsemaani tulevaisuudenturvaani. Tuota muserruksen tunnetta en voi kuvailla, Empire State Buildingin kattotasanteelta uuden Cadillacisi päälle tiputettu kymmenen tonnin paino voisi kuitenkin olla lähellä totuutta. Oikeastaan ainoa joka voisi tietää miltä minusta tuntui, on maannut meren pohjassa vuodesta 1912 törmättyään luotsaamallaan laivalla jäävuoreen.

Miksi…

Valokuvatorstai #29: epäonnistunut otos

Muut Valokuvatorstain osallistumiseni

Voiko tuolle kuvassa näkyvälle toiminnolle tehdä jotain? Lähinnä siis saada moinen toiminto off-tilaan. Kaiken olen mielestäni asetuksista käynyt läpi, sopivaa löytämättä.

Katselin minä sitä siihen asti että menivät toiselle tauolleen, Ebdonin johtaessa 4-8.

Jotenkin se oli jo siinä vaiheessa ilmiselvää miten siinä tulisi käymään, kun Skotlannin lahja snookerille takelteli pöydän ääressä kuten minä lauantaina. Ja kävihän siinä juuri niin.

Onnea vaan sinne Englantiin. Skotlantiin toivottelen pikaista paranemista. Vielä on reilu kuukausi aikaa seuraavaan koitokseen.

Pikkujouluraporttini jäi kovin lyhyeksi, ja hyvin omahauskapitoiseksi, jälkivaikutuksista johtuen. Taisi olla jotain minulle sopimatonta tarjoiluissa. Onneksi moiset jomotustilat ovat ohimeneviä.

Kiitokset organisaattorille jälleen kerran hauskasta illasta. Kari Haakanalle, Oopalle ja Melkein blogin kirjoittajalle [jonka ensin luulin vedättävän minua täysillä, vainoharhaisuus kunniaan] peliseurasta. Kiitos myös kaikille muille mukavasta seurasta. Ehkä minä sitten jo ensi jatkoilla pysyn hereillä.

Sunnuntai meni mukavasti seikkailun parissa, kun junalla ja bussilla matkattiin Espoon Ikeaan. Suorasta ilmaisesta kuljetuksesta kun emme tienneet, ennen kuin näimme aikataulun kassalla, vaikkakin matkan aikana vitsaillimme Kiasman edestä lähtevästä shoppailubussista. Perillä tapasimme siskoni ja kuljettajaksi mukaan raahatun miehensä.

Minä olin mukamas menossa vain katselemaan kuinka muut tuhlaavat rahaa, kenties sijoittamaan muutaman roposen satunnaisiin heräteostoksiin ja katselemaan minkälaisia huonekaluja voisin itselleni haluta. Päädyin kuitenkin sjoittamaan 150 euroa palapelin. Mutta olenpahan vihdoinkin hyllyn onnellinen omistaja.

Kaikenlaista muutakin sieltä tietysti mukaan sattui, kun kerran oli tiedossa autokyyti kotiin. Kummasti sitä kokee tarvitsevansa kaikenlaista, kun sitä on käden ulottuvilla tarjolla.

Eikä niitä kuuluisia lihapulliakaan tietystikään voinut jättää väliin.

Nikke jyrää!