Kyllä vai ei
August 25th 2008, 10:38

Just näin.
Kuolleiden purjehduskenkien seura
August 8th 2008, 20:26
Sain työkaveriltani koekäyttöön Nokia N810-laitteen. Olen nyt käyttänyt sitä noin neljä tuntia. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa etten ole täysin vakuuttunut, vaikkakin jollain tasolla erittäin kiehtoutunut.
Laitteessa on paljon potentiaalia. Koska kyseessä on lähinnä kompakti tietokone, käyttötarkoituksille on rajana lähinnä mielikuvitus, varsinkin kun laitteelle löytyy laaja valikoima sovelluksia, jotka tuntuvat pienellä otannalla melko laadukkailtakin. (Esim. tämä merkintä on kirjoitettu MaemoWordPy-ohjelmalla.)
Laitteessa on kohtalaisen kokoinen qwerty-näppäimistö ja kosketusnäyttö. Internet-yhteys hoituu joko Wlan-yhteydellä tai kännykän avulla. Ilahduttavaa oli huomata että täma laite, toisin kuin saman valmistajan kännykät, osaa hoitaa yhteyden hallinnan keskitetysti käyttöjärjestelmätasolla.
Jatkan testaamista ja raportoin tunnelmia matkan varrelta, mutta nyt siirrän keskittymiseni edessäni seisovaan, hikoilevan kylmään oluttuoppiin.
Uusin Firefox ei tallenna edellistä istuntoa mikäli on määritellyt selaushistoriansa tyhjennettäväksi kun selaimen sulkee.
Käytä kännykkääsi askelmittarina Nokia Step Counterilla. (Toimii Nokia N95, N95 8GB ja N82 malleissa.)
I’ve never listened to Radiohead, and I don’t think I can name so much as a single song from them, but Radiohead’s Nude played by old computer parts is awesome on so many levels I’m still counting!
May 14th 2008, 18:17
Konemestari vimmastui ja rupesi haluamaan minimalistista.
Porua saa - mielellään tämän entryn kommenteissa - ja bugeista ilmoitella.
Edit. Samalla tulin poistaneeksi muutaman kategorian, en minä niitä johdonmukaisesti jaksanut käyttää kuitenkaan. Jäljelle jäivät kielet (Suomeksi, På Svenska, In English), Ropellihattujutut, Lyhykäiset ja tietysti Pyldyyri.
Sekasortoa lisätäkseni pitäisi ehkä ruveta taggaamaan.
May 13th 2008, 12:26
Digitoday lähestyi minua tänään sähköpostilla koskien blogikyselyä johon taannoin osallistuin:
Äänestä Digitodayn blogikilpailun voittaja
Vastasit Digitodayn blogikilpailun 1-vaiheen kyselyyn. Tuomaristo on nyt valinnut ehdotusten joukosta finalistit neljään kilpailusarjaan. Tervetuloa äänestämään voittajaa!
Vastaa kyselyyn klikkaamalla linkkiä:
http://digiumenterprise.com/answer/?inv=XXXXXX&chk=XXXXXXXX
Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se selaimen osoiteriville hiiren avulla.
Linkki aukesi kyllä klikkaamalla, mutta tarjosi vain eioota.

Mikäköhän tässä informaatioteknologiassa on näin vaikeata?
Edit. 20 minuuttia siihen meni että odottamani “Oho, lipsahti väärä linkki”-maili saapui.
April 25th 2008, 13:22
Laitoin alustan uusiksi, ihan tosta noin vaan. Alla hyrrää nyt uutuuden karhea WordPress 2.5.
Toistaiseksi vain yksi plugin on ilmoittanut ettei enää halua toimia, johtuen muutoksista tietokannassa. Tosin kirjoitusten automaattinen tallennus aiheuttaa myös tietokantavirheen. (Google Sitemaps -pluginin deaktivoiminen korjasi tilanteen, päivittämisen jälkeen sekin leikkii kiltisti.) Vähän jännittää, että tähänkö se nyt sitten meni.
Varmuuskopiointiskriptikin pitää muistaa päivittää. (Note to self.)
***
Lyhykäiset-kategorian postaukset ovat taas mukana päävirrassa ja saavat ollakin kunnes otan itseäni sen verran niskasta kiinni että ratkaisen ongelman jotenkin pysyvämmin.
***
Suorituskyvystä kiinnostuneille WordPress-käyttäjille suosittelen lukemistoksi Coding Horrorin artikkelia Behold WordPress, Destroyer of CPUs.
***
Edit 1:
Pluginien “automaattinen” päivitystoiminto aiheutti Vau!-efektin. Vähän kyllä kummastutti ettei kaikkia voinut päivittää kerralla yhdellä napin painalluksella. Toisaalta, jälkeen päin (kuten kuvasta näkyy) tuli huomattua ettei kaikkea ehkä kannatakaan päivittää. Onneksi otin varmuuskopiot.
Edit 2:
Vanhassa versiossa oli mukavaa että muokkauksen jälkeen palautui tallenna-napin painamisen jälkeen lähtöpaikkaan. Nyt palautuu aina adminiin.
Edit 3:
On tossa näköjään joku Go Back-linkki josta päätyy lähtöpaikkaan. Ennen se oli automaattista. Ennen oli kaikki paremmin.
Edit 4:
Jos muokkaukseen saappuu “single view:sta päätyy näköjään takaisin automaagisesti.
Edit 5:
Kommentoinnissa näkyy olevan jotain hämminkiä, tai ainakin kommenttien listauksessa.
Edit 6:
Jotain kenkkua siellä oli, nyt tuntuisi toimivan.
Nyt tarvii vielä kaivaa jostain härpäke jolla saan palautettua nuo viimeimpien kommenttien ja postausten listat.
Edit 7:
Oops. Jotain unohtui Dashboardin suunnittelussa:

Kyseessä on siis iframe jossa ei pääse selaamaan y.o. tilanteessa lomaketta alaspäin. Tabulaattorilla saattoi lomakkeen tietysti täyttää kokonaan, mutta enivei.
Tilasin itselleni Jaiku-kutsun motiivina ottaa selvää mistä kaikki puhuvat. Tänään se odottikin minua sähköpostilaatikossani, mutta tavaramerkkini olikin jo viety. Nopeat syö hitaat, niinhän se on, mutta on se silti niin väärin.
Nyt on sitten edessä toisen nimimerkin valitseminen, onko ehdotuksia?
To know more about why styles are disabled on this website visit the Annual CSS Naked Day website for more information.
April 8th 2008, 17:30
Kännykkäni puhuttaa taas. Tai ärsyttää.
Minulla on kaksi puhelinta, Nokioita molemmat. Toinen on henkilökohtainen, mallia N95, ja toinen työkappale, mallia E65. Kummassakin on sama käyttöjärjestelmä, Symbian S60 3rd Edition. Kuitenkin vain toisessa herätyskello on käyttökelpoinen.
N95 puhelimeen saa asetettua toistuvan herätyksen. Toistorytmiksi voi valita joka päivä tai arkipäivisin toistuvan hälytyksen. Sen lisäksi voi tehdä kertakäyttöisiä hälytyksiä, mikä on erittäin kätevää kun pääsääntöisesti haluaa herätä töihin ja toisaalta viikonloppuisin vapaammin, poikkeustilanteet pois lukien.
E65 puhelimeen saa asetettua kertaherätyksen. Piste.
Kertauksena vielä: sama käyttöjärjestelmä, eri puhelin ⇒ eri kellosofta.
Tiedä sitten onko niin että business-puhelimia käyttävät henkilöt heräävät mieluummin kalenterinsa hälytyksiin. Jotenkin tuntuu silti oudolta ajatukselta vaihtaa kellosofta toiseen. Sitä paitsi, kalenterin hälytykset eivät herätä puhelinta mikäli se on virta katkaistuna toisin kuin herätyskello.
Asensin tänään Dr. Jukka.com:in ilmaisen YAlarms-ohjelman. Huomenna selvinnee herättääkö se.
***
Kirjoitin jo aiemmin turhautumisestani siihen ettei tietoliikenneyhteyksiä hanskata käyttöjärjestelmätasolla, joten jätetään se aihe nyt rauhaan (vaikkakin se edelleen toki ärsyttää). Pysytään kuitenkin teemassa haukkumalla webselainta.
En nimittäin voi käsittää miksi webselain aina silloin tällöin täysin oma-aloitteisesti keksii vaihtaa kulloinkin käytössä olevan verkkoyhteyden oletusyhteydeksi. Joskus kyseessä on operaattorin GPRS-yhteys, joskus vierailun kohteeksi joutunut Wlan-verkko. Se on erittäin hämmentävää kun raitiovaunussa päivän uutisia avatessa puhelin ihmettelee miksei kirjaston (no, okei, lähibaarin) Wlan-verkkoa löydy.
Yhtä hämmentävää on myös se että kirjanmerkkeihin tallentuu lisäyshetkellä käytössä ollut verkkoyhteys. En voi millään ymmärtää mikä funktio tällä informaatiolla on.
Vaikka tuskin sekään Graalin maljaksi pystyy, odotan suurella innolla ensimmäistä Googlen Androidia soveltavaa puhelinta. Siihen asti lienee täytyy sinnitellä näillä nykyisillä virityksillä.
April 5th 2008, 13:55
I was stumped when I took a look at my blog this morning. All that fancy layout was gone. No style sheet. No nothing.
Then I remembered CSS Naked Day and the plugin I use to automatically remember it.
The only problem now is that, for some reason, the date has been changed from April 5th to April 9th!
Which is just stoopid if you asked me, but, of course, you didn’t.
So as you cannot decide on a date, for all I care, you can keep you steenking CSS Naked Day and shove it!
March 3rd 2008, 19:26
Teknohiiri heräsi ja halusi blogiin Lightboxin. (Kun ei muutakaan blogintäytettä keksinyt.) Hetken tyrittyään teknohiiri sai kun saikin homman toimimaan. Klikkaa öistä Turkua, katso ja hämmästy. (Mutta älä hämmästele känn[y|i]kameran surkeaa kuvanlaatua.)
Pirun työläitä kyllä nuo Lightboxin vaatimat linkitykset, kun Textile ei tue rel-attribuuttia. Jää nähtäväksi kuinka paljon jaksaa leikkiä.
February 11th 2008, 19:24
Hesari kertoi Nokian julkistaneen jalankulkijoille suunnatun navigaattorin ja sellaistahan minä olen kaivannut pitkään.
En vain siksi että eksyn joka käänteessä, vaan myös siitä periaatteellisesta syystä että kaikki kokeilemani navisovellukset ovat aina vain autoilijoille suunnattuja - siitäkin huolimatta että softasta löytyisi mahdollisuus profiloida itsensä jalankulkijaksi.
Testipenkkiin meni, katsotaan löydänkö tänään kotiin.