/dev/nikc/blog

Siinä minä olin, bussipysäkillä. Minä, matkalaukku ja baareista kotiutuva Kallio. Kotiin olin minäkin matkalla, se vain sattui olemaan vajaan parintuhannen kilometrin matkan päässä, Pohjois-Lontoossa.

Kaikki alkoi noin puoli vuotta aiemmin. Tarkkaa päivää on hankala määritellä, mutta jossain välissä aloin hyväksyä rekrykonsulttien kontaktipyynnöt LinkedInissä. Taustalla oli vuosia takaraivossa kytenyt ajatus ulkomaille lähtemisestä. Asetin itselleni tavoitteen vuodelle 2016: työhaastattelu Suomen rajojen ulkopuolella.

Loppuosa tarinasta kiteytyy englanninkielissä sanonnassa: Be careful what you wish for, lest it come true. Alkuvuodesta sain yhteydenoton joka normista poiketen ei vaikuttanut silkalta automaatiolta. Vastasin siihen ja noin kuukautta myöhemmin, usean sähköpostin ja yhden Skype-haastattelun jälkeen, matkustan vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa Englantiin. Matkan tarkoituksena on paitsi viettää päivä mahdollisten tulevien työkavereitteni seurassa, myös tutustua Lontooseen, kenties tulevaan kotikaupunkiimme.

Viikkoa myöhemmin hyväksyn työtarjouksen.

Tänään on kulunut päivälleen vuosi siitä kun matkalaukkuineni nousin Helsingin Sörnäisissä bussin kyytiin. Vaikka elämä on sen jälkeen raiteilleen asettumisen myötä arkistunut, matka tuntuu edelleen yhtä jännittävältä ja kiinnostavalta kuin siinä bussipysäkillä.