/dev/nikc/blog

Few things are as “fun” as an untouched development environment rendered non-working after coming back from a week-long holiday. A brief but intense session of searching for the broken cog in the machine ensued, finally unveiling the issue; we use a .dev TLD in our local environments.

It turned out that on Sep 16th @lgarron added .dev to the static HSTS list¹ in the Chromium project, forcibly telling the Chrome Canary² browser to only request anything on a .dev website using https and only https.

While I’m a big fan of HSTS, the usefulness of the exercise eludes me, seeing how .dev isn’t available for public consumption, but wholly reserved by Google for private use. (It could of course also be a sign that it’s on its way into public use. Also, it really shouldn’t have ever been assigned, but whatever.)

It could of course be just me (or us, really) who’s clueless, as its use was “considered harmful” already in 2015.

Siinä minä olin, bussipysäkillä. Minä, matkalaukku ja baareista kotiutuva Kallio. Kotiin olin minäkin matkalla, se vain sattui olemaan vajaan parintuhannen kilometrin matkan päässä, Pohjois-Lontoossa.

Kaikki alkoi noin puoli vuotta aiemmin. Tarkkaa päivää on hankala määritellä, mutta jossain välissä aloin hyväksyä rekrykonsulttien kontaktipyynnöt LinkedInissä. Taustalla oli vuosia takaraivossa kytenyt ajatus ulkomaille lähtemisestä. Asetin itselleni tavoitteen vuodelle 2016: työhaastattelu Suomen rajojen ulkopuolella.

Loppuosa tarinasta kiteytyy englanninkielissä sanonnassa: Be careful what you wish for, lest it come true. Alkuvuodesta sain yhteydenoton joka normista poiketen ei vaikuttanut silkalta automaatiolta. Vastasin siihen ja noin kuukautta myöhemmin, usean sähköpostin ja yhden Skype-haastattelun jälkeen, matkustan vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa Englantiin. Matkan tarkoituksena on paitsi viettää päivä mahdollisten tulevien työkavereitteni seurassa, myös tutustua Lontooseen, kenties tulevaan kotikaupunkiimme.

Viikkoa myöhemmin hyväksyn työtarjouksen.

Tänään on kulunut päivälleen vuosi siitä kun matkalaukkuineni nousin Helsingin Sörnäisissä bussin kyytiin. Vaikka elämä on sen jälkeen raiteilleen asettumisen myötä arkistunut, matka tuntuu edelleen yhtä jännittävältä ja kiinnostavalta kuin siinä bussipysäkillä.