/dev/nikc/blog

Mutta miksi valita niin iso koko, kun on paljonkin sellaisia hauskoja kameratyyppejä, jotka välillä voi mukavasti sujahduttaa taskuun? – Niin valitettavasti on varmaa, että sellaisesta henkilöstä, joka on liiaksi mukavuutta harrastava viitsiäkseen kantaa tavallista rullafilmikameraa kädessään, ei koskaan tule kunnollista valokuvaajaa.

Pienkameroilla saadaan tavallisissa oloissa 36 kuvaa filmirullasta. Se voi kyllä olla etu matkoilla, mutta tavallisissa arkioloissa siitä on pääasiassa haittaa ja hankaluutta. Kun valitsee kohteensa huolellisesti, riittää 8-12 kuvaa filmirullassa mainiosti. Sitä parempihan on, kuta useammin on tilaisuus päästä filmejä kehittämään.

Kuvaus pienkameralla vaatii aivan erikoisen suurta taitavuutta ja suorastaan pikkumaista säännöllisyyttä ja tarkkuutta —- Siihen vaaditaan kerta kaikkiaan aivan erikoisia synnynnäisiä taipumuksia, jos mielii ajan oloon onnistua tällä valokuvauksen erikoismuodon alalla.

Koska filminauhaan mahtuu jo 36 kuvaa, filmiruudun hinta teoriassa jää huokeammaksi kuin suurikokoisissa kameroissa. – Mutta käytännössä asia on päinvastoin. Pienkuvafilmi käy kalliimmaksi kuin tavallinen rullafilmi, koska sitä tavallisesti tuhlataan huomattavasti enemmän. Aivan liian usein ajatellaan, että on valotettava aiheesta useita kuvia, jotta tuloksena olisi yksi hyvä kuva. Ja kuinka usein harrastelija lankeaakaan kiusaukseen tuhlata filmiä valottamalla turhan takia viimeiset ruudut, jotta vain voisi kehittää koko rullan.

Huolimatta pienkameran monista eduista siitä usein muodostuukin pettymyksen aihe. Vika on silloin usein valokuvaajassa itsessään. Hän laukoo oikeaan ja vasempaan kaikkea mitä näkee. Hän on huolimaton aiheittensa valinnassa —- Kaiken tämän hän tekee uskoen, että jokin kuvista onnistuu. Mutta tuloksena on epäselviä kuvia ja mitäänsanomattomia aiheita.

Lainaukset K.O. Sjöströmin kirjasta Amatöörivalokuvaaja (1957).