/dev/nikc/blog

Vuosi vaihtui, ja 1.1.2008 alkanut valokuvausprojekti tuli päätökseensä. Oikeasti projekti kuitenkin taisi päättyä osaltani jo marraskuun puolella, kun pimeys söi ne viimeisetkin inspiraation ja jaksamisen rippeet. Aika monta kuvaa sain kuitenkin aikaiseksi ihan julkaistuksi asti. (Joista monet olisin tosin ilman jokapäiväisen julkaisemisen tarvetta jättänyt julkaisematta. toim. huom.)

Skannaamatta on tällä hetkellä vielä yksi filmi ja kehittämättä viisi tai kuusi rullaa. Sillä täyttyy osa loppuvuoteen jääneestä aukosta, mutta valitettavasti ei kokonaan. Kuvaamatta on ainakin parin viikon pätkä. Seuraavan pimiöreissun jälkeen loput kuvat ilmestyvät aikanaan valokuvablogiini, joka saa sen jälkeen ottaa itselleen uuden roolin muuttuessaan projektiblogista satunnaisten räpsyjen julkaisualustaksi.

Samaan aikaan aloittaneista loppuun pääsivät ainakin Virus (joka oli myös rupeamaan alunperin yllyttänyt taho), Peet, Maru ja Quid. Onnittelut heille!

Jotain kuitenkin sain

Keskeneräisyydestään huolimatta en pidä projektille uhrattua aikaa missään nimessä hukkaan heitettynä. Katselin kuitenkin maailmaa etsimen läpi arviolta sadan filmirullan verran. Leijonanosa kului pääkaupunkia dokumentoidessa, loput eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.

Filmejä kehitellessä ja kuvia vedostaessa sain arvokasta rutiinia pimiötyöskentelyyn ja sen myötä nostettua työn hedelmien laatua roimasti. Kuvien ideointiin ja toteutukseen sain myös jonkin verran avuja. Liian monta ideaa jäi kuitenkin toteuttamatta (m.m. laiskuudesta), joka varmasti oli myös yksi syy puutumiseen ja lopulliseen hyytymiseen.

Yksi tavoite jäi kuitenkin harmillisesti saavuttamatta. Edelleen olen kovin arka kaivamaan kameran esiin tietyissä tilanteissa, josta oli haaveissa päästä eroon. Ehkä olisi pitänyt kuvata enemmän pokkarilla. Voitto valokuvakerhon kuukausikilpailussa irtosi kuvalla joka oli kuvattu hetkenä jolloin empimisestäni huolimatta kaivoin kameran esiin, joten merkit osoittavat että itsevarmuutta (tai röyhkeyttä) pitäisi saada lisää.

Pääasiassa koin kuitenkin nousujohteista kehitystä vuoden mittaan. Hauskaa oli, mutta vastapainoksi myös ristin raahaamista. Uudestaan en taida enää lähteä – ainakaan aivan yhtä kunnianhimoisella otteella.