/dev/nikc/blog

Eilen, kun keräännyimme töölöläiseen asuntoon juhlistamaan erään nuorenparin kihlautumista, koin kaksi merkittävää tunnetilaa.

Ensiksi tunsin olevani Levottomat-elokuvassa. Kyllähän te muistatte sen kohtauksen missä se yksi ulkopuolinen roudataan tiiviin ystäväporukan kanssa piknikille ja se yksi näyttää siltä kuin olisi ulkopuolinen, eli itseltään, mutta yrittää siitä huolimatta epätoivoisesti sulautua joukkoon. No, olinhan minä monia eilisestä porukasta tavannut ennenkin, mutta hetki oli omituinen.

Toisekseni koin ensimmäisen oikeasti vaikean hetken sitten ihmiskokeen aloittamisen, kun tarjolle kannettiin avattu pullo punaviiniä. Saatoin jo tuntea suussani miten tuo kauniiden neitsyiden toimesta, auringon alla rypäleistä poljettu jumalten juoma hyväilee makunystyröitäni, tuoden kasvoilleni auvoisan hymyn ja sisälleni lämpimän auringonpaisteen. Silloin. Sinä hetkenä. Silloin oli lähellä.

Pysyin tiukkana.