/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Feb 9th 2007

Ajankäytön optimointia

21:54

Joitakin vuosia sitten, tarkemmin 90-luvun puolella ennen kuin joka jannulla oli taskussaan mobiili viihdekeskus, serkkuni sanoin nähneensä kaiken, kun Helsingin Stockmannin kahvilan vessassa oli kuullut asioillaan istuvan henkilön puhuvan kännykkään.

Tänään minusta tuntui samalta, kun raitiovaunussa kahden lapsen äiti, ilmeisen kiireisenä kotimatkallaan ennen illaksi suunnittelemaansa elokuvakäyntiä, rupesi imettämään lastaan.

3 Responses to “Ajankäytön optimointia”

Kenen tarvitsee kantaa puhelinta mukanaan koko ajan, ihmeteltiin joskus. Nykyään se on arkipäivää. Muuttuuko ihmiset? Eivät. Ihmiset vain tottuvat status quohon (ei kuitenkaan siihen bandiin) ja peilaavat todellisuuttaan hyvin lyhyen aikavälin realitetteihin tai oletettuihin realiteetteihn.

Mitä? Onko jollain vielä lankapuhelin?

Aattele jos julki-imetys olis yleisempää kuin julkijuopottelu.

**pni**: Aivan niin. Kukapa nyt mikroaaltouuniakaan olisi aikanaan tarvinnut. Onhan se on edelleenkin kieltämättä aika turha, vaikkakin välillä käytännöllinen. Muistan kyllä myhäilleeni tyytyväisenä ensimmäisen matkapuhelimeni (joka silloin vielä oli ainoastaan puhelin) ostettuani.

**Qimki**: Helposti voisin kyllä kuvitella julki-imetyksen joskus olleen vähintään yhtä yleistä kuin julkijuopottelun. Tänään, siveyden aikakautena, ehkä sekin sitten yritettäisiin kieltää ja imettäjät koittaisivat vaatia itselleen puistoa, missä julki-imetys olisi sallittua.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments