/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Sep 25th 2006

Minä ja minun keittiöni

14:23

Viikkovitonen pyörii tällä viikolla kyökin puolella.

1. Viihdytkö keittiössä?

Viihdyn keittiössä erittäin hyvinkin. Eihän sitä aina jaksa, mutta kun innostuu niin innostuu ja silloin ruoanlaitto on erittäin mielekästä puuhaa. Omalla tavallaan terapeuttistakin, koska keittiötouhuamisella on tapana olla erittäin rentouttavaa.

Tästä syystä johtuen koin pienoista pelkoa siitä kun muutin pieneen yksiöön. Siinä kun ei juurikaan keittiöstä voi puhua. Mahtuu siinä kääntymään, poikittainkin mahtuu seisomaan, mutta huitomatilaa puuttuu. Samoin kuin keittiön ainoa taso on turhan pieni.

2. Kokkaatko mielelläsi?

Kuten yllä sanoin, kokkaan erittäin mielelläni. Toisinaan työhön rupeaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, esimerkiksi silloin kun ensiksi pitäisi tarttua tiskiharjaan, mutta tyydytyksen tunne urakan jälkeen on silloin yleensä riittävä korvaamaan alkuhankaluudet.

Moitteita olen saanut siitä että kun rupean touhuun, egoni täyttää koko keittiön, eikä salli ympärilleni ketään muuta. En tiedä mikä siinä on, mutta minä haluan tehdä kaiken itse. Ehkä johtuen siitä että minulla on ne omat pikku juttuni, eikä muitten tavat ole niiden kanssa yhteensopivia. Samaan sarjaan menee tiskauskaapin täyttö, minun tapani on se ainoa oikea.

3. Muistatko ruokaohjeet ulkoa, katsotko kirjasta vai improvisoitko?

Vähän kaikkea. Ruokalajini ovat viime vuosina olleet sen verran yksinkertaisia, ja repertuaarini sen verran kapea, että keittokirjat ovat saaneet pölyttyä rauhassa. Yleensä keittokirjoihin tulee tartuttua kun ei ole minkäänlaista mielikuvaa miten jotain pitäisi tehdä, tai kun kaipaa inspiraatiota eikä itsellä leikkaa. Keittokirja on melkeinpä suuremmassa roolissa kauppalistan kokoamisessa kuin varsinaisessa suorituksessa.

4. Mikä on suurin onnistumisesi keittiössä?

Onhan noita. Mielestäni jokainen valmistettu ruoka jonka jälkeen hymyilyttää on suurin onnistumiseni. Viimeisimpiä voi lukea täältäkin, kategoriasta Niimp pal kaumiam maukast.

5. Entä suurin floppisi?

Näitä riittää. Viimeisin lienee puutteellisista aineksista improvisoidut täytetyt paprikat jotka kuivahtivat täysin. Jäivät syömättä. Suurin (tai ainakin huvittavin) floppini lienee kuitenkin ala-asteelta, kun paistoin kananmunat kalanmaksaöljyssä. Syömättä jäi sekin.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments