/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 20th 2006

Mikä täällä tuoksuu, eli makuseikkailuja a’la chez nikc, osa 2

09:57

Tekipä kerran mieli tehdä jotain mitä en ollut ennen tehnyt. Olkoonkin että varastin idean IRC-keskustelusta, mutta mielihaluni olivat omiani. Olihan minulle tulossa vieraskin kelle mielelläni maistuvaa mättöä tarjoaisin.

Oli siis tullut aika valmistaa, ihan ensimmäistä kertaa, kukkakaalijuustogratiini.

Kaupasta tarttui mukaan seuraavanlaista:

  • 2 pientä kukkakaalia, yhteensä noin puoli kiloa.
  • Koskenlaskija-juusto, se punainen normiversio, ensi kerralla kokeilen vahvempaa versiota tai sitä viherpippuria sisältävää
  • Emmental-mozzarella juustoraastesekoitus
  • Ruokakerma
  • Paketillinen pekonia (170g)

Kotoa kokoelmaan lisättiin vielä:

  • Aurajuuston jämät (noin puolikas “kolmiosta”)
  • Pippurisekoitusta
  • Yrttitarhamaustetta
  • Sipuli
  • 4-5 Valkosipulinkynttä

Sitten ohjeen mukaan ainesten kimppuun. Tai itse asiassa, ohjeiden, kun päätin sekoittaa ja soveltaa kolmea eri reseptiä kun en yhtä tyydyttävää löytänyt.

Vettä kiehumaan, suolaa joukkoon, ja kaalit naapureiden (ja omien) aromivastaanottimien iloksi kiehumaan puolikypsiksi. Ruotsalaisesta keittokirjastani vakoilin että kukkakaalin keittoaika on kokonaisena 10-12 minuuttia, ja lohkottuna 4-8 minuuttia. Minä keitin jotain tuolta väliltä käsituntumalla ja onnistuin omasta mielestäni aika hyvin saavuttamaan tavoitteeni – ei raakaa, mutta silti keskeltä kiinteää, jotkut kutsuvat sitä nimellä al dente. Säästä keitinvesi!

Tässä välissä tulikin sitten pilkottua sipuli, valkosipulinkynnet sekä pekoni. Ne kun olivat seuraavana kypsennysvuorossa. (Tämän voisi luonnollisesti suorittaa samanaikaisesti, mutta kun hellastani toimii vain toinen levyistä kun uuni on käytössä.) Ensiksi pekonit ja kunhan pannu on niistä riittävästi rasvoittunut sipulit perään. Valkosipuli viimeiseksi ettei ylikypsenny, sopivasti paistettuna valkosipulissa on erittäin mukava makean vivahde.

Paistoksen kypsyessä on hyvää aikaa kaivaa esiin uunivuoka, voidella se, ja laittaa keitetyt kukkakaalit sen pohjalle. Minä pilkoin niitä vähän pienemmiksi, mutta se lienee valinnaista. Perään Aurajuusto, kerma, sekä päälle vähän juustoraastetta.

Kun paistokset näyttävät sopivan kypsiltä, on aika laittaa pannun joukkoon noin desin (1 dl) verran kukkakaalien keitinlientä, sekä noin 150 grammaa Koskenlaskija-juustoa. Sekoituksen tasoittumisen jälkeen on aika kaataa se vuokaan, kukkakaalien päälle. Päälle loput juustoraasteesta ja koko hoito uuniin (~200°, tai 175° kiertoilmauunissa) sopivaksi ajaksi (n. 15 minuuttia), ohjeen mukaan kunnes pinta on ruskea, minä pidin sen jälkeen vielä muutaman nälänpiinaaman minuutin.

Anna hetki vetäytyä ja sitten ei muuta kuin gongi soimaan ja väki syömään.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments