/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 10th 2006

Welho tuli taloon

19:44

Nyt liikkuu bitti vähän liukkaammin tähänkin huusholliin. Vihdoinkin. Vanhempien luona asuessa en viitsinyt laajakaistaliittymää itselleni ottaa, joten olen melko pitkään käyttänyt internetiä GPRS-yhteyden voimin, mikä on vähän sama kuin tervassa juokseminen. Nyt, noin 5 minuuttia sitten, sain käteeni Welhon kaapelimodeemin ja nyt on ilo irti!

*

Jokin aika sitten kuulin liikkeestä, vai mikähän se ihan oikea termi nyt olisi, joka kulkee nimellä BookCrossing. Ideana on että kirjojen omistamisen sijaan, kirja jätetään yleiselle paikalle, jonka jälkeen siitä ilmoitetaan verkkopalvelussa. Kirjan löytäjä nappaa kirjan mukaansa, merkkaa sen verkkopalveluun, lukee kirjan ja jättää sen seuraavaan paikkaan.

Innostuin heti samoin tein ideasta mutta, ikävä kyllä, ainakin silloin kun ideasta kuulin, suomessa kirjoja oli kovin vähän. (Helsingissä näyttäisi olevan kirjoitushetkellä 86 opusta.) Viime viikon loppupuolella kuitenkin törmäsin sattumalta yhteen työpaikkani sisäpihalla. Siinä se maata pönötti penkillä odottamassa seuravaa lukijaansa.

Vapaa kirja

Minulle iski samoin tein hirveä hinku napata teos mukaan ja lukaista se, ihan vain siksi että se on “vapaa kirja”. Hetken asiaa harkittuani, totesin että lukemati se kuitenkin jäisi ja jätin kirjan sijoilleen. Siinä se oli edelleen tänäänkin. Melkein käy sääliksi kun ei se ole kellekään kelvannut, vähän samankaltainen kohtalo kuin kesäkissalla.

Sainpahan hyvän syyn lähteä kaljallekin, kun lähestulkoon naapurissa olevassa kuppilassakin niteitä olisi tarjolla.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments