/dev/nikc/blog

En minä sittenkään jäänyt kotiin tutkimaan julkisten kulkuneuvojen saloja, vaan ne muutamat huurteiseni nautittuani päätin lähteä tutustumaan lähiympäristön janonpoistolaitoksiin.

Ensimmäinen pysäkki: Soft Rock

Melkoinen järkytys. Ei paikka muutenkaan esteettisyydellään säväyttänyt, mutta se että luukku on täynnä toinen toistaan humaltuneempia ihmisiä, jotka vielä laukkaavat pihalla tankkaamassa lisää viinaa, sai minut kääntymään kannoillani melko pian. Heti sen yhden jälkeen. Aina pitää ottaa se yksi, muutenhan saattaa kuivua seuraavaa keidasta etsiessä.

Ystävällinen baarimikko antoi minulle suuntiman ja etäisyysarvion. Kertoi myös samalla ettei Soft Rock aina näin vilkas ole, tänään vain on synttäribileet. No niin minullakin, entäs sitten?

Toinen pysäkki: Ukko Munkki

Tummaa Velkoa terassilla. Aah. Tätä se oli mitä kaipasin.

“Miksi muuten tämä terassi on näin tyhjä, ja miksi nämä tuolit on jo lukittuna toisiinsa kun juottola on vielä auki?”, mietin itsekseni.

Sain vastauksen kysymyksiini kun hetken päästä kyyppari tulee ja tönii sisälle.

– “Helsingin järjestyssäännöt kieltää terassin auki pitämisen kello 22 jälkeen.”

Perseestä sanon minä.

Siirryinpä sitten kehoituksesta sisälle ja bongasin Valon Villen. Tai ainakin jonkun joka hyvin paljon muistutti tätä HIM-yhtyeen keulakuvaa. Kuvaa en uskaltanut koittaa ruveta räpsimään, ties vaikka olisi suuttunut, tai nauranut minut pihalle kun ei ollutkaan Se.

Sain minä kuitenkin ne pari olutta jota lähdin urbaaniviidakosta metsästämään, ei siis ollenkaan epäonnistunut reissu. Lisäksi ehdin kotiin juuri parahiksi tuijottamaan kolmoselta Pink Floydin konserttitaltiointia.

Ja kyllä kolahti. Olenhan minä Pink Floydia kuunnellut paljonkin, mutten ole koskaan nähnyt. Voi sitä valojen määrää. Voi sitä soittimien määrää. Voi niitä vakavailmeisten soittajien määrää.

Taas kerran piti todeta että olen syntynyt aivan liian aikaisin. Enhän minä vuonna 1994, tai aiemmin, olisi moiseen spektaakkeliin voinut vielä osallistua.

Mutta ne valot. Niitä riitti. Lasereita ja spotteja satamäärin pilkkopimeällä areenalla. Vielä väittävät että joku Rolling Stones harrastaisi isoja lavasteita. Pyh.

Hieno oli myös Comfortably Numbin aikana näkynyt suuri peilipallo. Jesh!

Olisin halunnut olla paikalla. Vaan en ollut. Sen sijaan lojuin sänkyni pohjalla, peiton alla, Munkkivuoressa, 12 vuotta keikan jälkeen. Tasan ei käy onnen lahjat.