/dev/nikc/blog

Aamulla kaikki meni hienosti. Viikonlopun yli seuranani ollut viskasi töihin noin vartissa, mutta kotiinpaluu olikin sitten toinen asia. Eksyin työpäivän jälkeen lähimmälle (luullakseni ainakin) bussipysäkille ja tiedustelin kanssamatkustajilta olenkohan oikealla puolella tietä, t.s. meneekö tästä bussi keskustaan? (Turussa kaikki bussit päätyvät ennemmin tai myöhemmin kauppatorille, muutamaa duunarilinjaa ja palvelulinjoja lukuunottamatta, joten oletin että niin Helsingissäkin.) Eihän ne keskustaan menneet, ei toki. Olisi varmaan pitänyt ottaa avuksi Turkulainen mentaliteetti ja kysyä “Ei kai vaa täst mikkä bussi toril¹ me?”. Olisi kerrankin osunut oikeaan.

Hetken kiroiltuani Helsingin joukkoliikennettä mielessäni, kävelin Mäkelänkadulle mistä tiesin pääseväni ratikalla keskustaan, bussipysäkki vain olisi ollut lähempänä työpaikkaani. Kai siitä osaava ihminen olisi tehnyt kuten neuvottiin, eli bussi Herttoniemeen (muistaakseni) ja siitä junalla keskustaan. Minulle se olisi aivan liian vaivalloista. Ei käy.

Vihdoinkin keskustaan päästyäni onnistuin sentään melko nopeasti paikallistamaan YTV:n toimiston ja sain hankittua itselleni kausikortin. Tässä vaiheessa oli siis sentään pelivälineet kunnossa. Onneksi satuin myös nappaamaan mukaani bussiaikataulun, muuten hakisin varmaan vieläkin bussi numero 18 pysäkkiä. Oi voi Turun helppoutta tässäkin asiassa; kaikki linjat löytyvät kauppatorin ympäriltä tai korkeintaan korttelin etäisyydeltä, lisäksi joka pysäkiltä löytyy kartta mistä löytää lähtöpisteet.

Vihdoinkin bussiin päästyäni matkustin noin 25 minuuttia kotiin. Kaiken kaikkiaan sompailujeni kanssa sain kulutettua kotimatkaani noin puolitoista tuntia. Tosin se nyt lyhenisi jos asuisi lähempänä keskustaa. Luultavasti myös jos tietäisi minne ja miten on menossa. Kaipa kaikella on hintansa, paremmalla työpaikallakin.

Mutta ei tuo vaivalloinen kotiutuminen täysin palkinnotta ollut. Koin suurta voitonriemua kun pääsin viimeiselle etapille ja kun vihdoin sovittelin avainta kotioveen oli helpotus mitä mahtavin. Tulin kotiin. Kotiin. Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen oman katon alle. Mahtavaa!

Nyt aion kuluttaa lopun syntymäpäivääni tutkimalla nopeinta ja/tai kivuttominta reittiä Munkkivuoresta Vallilaan ja takaisin. (Vinkkejä otetaan vastaan. Tai ehkä minun pitää ottaa yhteyttä Helsingin Uutisissa mainostaneeseen Selvänäkijään [sic].) Samalla voisi syödä muutaman mansikan sekä perään nauttia muutaman huurteisin. Kuohuuhan sekin. Jos omistaisin Vilperin Perikunta -bändin tuotantoa soittaisin Turkulainen Helsingis biisiä taukoamattomalla luupilla naapureiden iloksi.