/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 30th 2007

Hip hei, taas pakertaa saa

15:10

Ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen on tuntia vailla pulkassa. Melkoinen kokemus, onneksi moinen koitos on vain kerran vuodessa.

Kokemuksen kruunasi tänä vuonna eilisen parin kaljan reissun muuttuminen SilmätLiikkuuLisääViinaa -reissuksi, jota vielä kunnioitettiin juhlallisella päätöksellä olla tekemättä huomenna (eli tänään) yhtään mitään hyödyllistä. Ainakin yksi lupaus jonka olen pitänyt. (Kokeilkaa muuten Nikka -viskiä, se on nimittäin aika hyvää. Sandels & Sveicci tarjoilee.)

Onnekseni en kuitenkaan ole lomaltapaluukärsimykseni kanssa yksin. Ja toimisto on muutenkin kokolailla tyhjänä, joten nakkisuojaankaan ei ole tarvetta pyrkiä.

Positiivinen yllätys oli loman aikana paikalle ilmestyneet uudet työpöydät. Huomattava parannus entisiin, jotka eivät oikeasti olleet edes pöytiä, vaan Kaapelitehtaalta lainattuja ovia jaloilla varustettuna. Ja kaikki työkaveritkin, yhtä lukuun ottamatta, ovat edelleen työsuhteessa.

Äääh...

3 Responses to “Hip hei, taas pakertaa saa”

Mun työpötä himassa on iso liukuovi, joka on ollut tosin entisessä elämässään messuosaston seinä. :P

Sama resepti siis, liukuovia olivat entiset pöydät täälläkin. Uskon että lähtevät halvalla jos kaipaat lisää pöytäpinta-alaa.

Luulen, että tuo kahden neliömetrin kokoinen pöytä reilusti alle 30 neliömetrin asunnossa on riittävä.

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments