/dev/nikc/blog

Prosessori uutisoi näyttelystä joka juhlistaa Ruotsalaisen matkaviestinnän 50-vuotisuutta. Aika huimaa. Muistan joskus nähneeni Komisario Palmu-elokuvassa puhuttavan puhelimessa autossa, vuotta en tosin muista, mutta pakkohan siitä on olla pitkä aika. (Suomessa taisi olla jokin radiopuhelinverkko aikoinaan, muistelisin kuulleeni.)

Omakohtainen ensikohtaaminen ei ole ihan noin monen vuoden takaa — tai mistä minä tiedän mitä edellisessä elämässäni tein — mutta kaukaa kuitenkin. Taisin olla noin 13 tai 14-vuotias, ja tätini miesystävällä oli autossaan kiinteä NMT (Nordic Mobile Telephone)-puhelin, josta minä soitin 20 metrin päähän mökkipuhelimeen ja kysyin “Joko ruoka on valmista?”. Muistan etten ollut edes ajatellut että moisia kapistuksia voisi olla ja oli melkoisen jännää suorittaa tuo puhelu.

Myöhemmin tulivat sitten nämä raahattavat salkkumalliset puhelimet. Ala-asteeni rehtori kanniskeli puhelinta ylpeyttään hehkuen, lehtien palstoja myöten, jos nyt Åbo Underrättelser (tai Åbo Underliga berättelser) siihen kategoriaan lasketaan.

Ensimmäinen perheemme käyttöön tullut matkapuhelin oli isäni Turun Yliopistolta mökkikaudeksi saama Ericssonin NMT-puhelin. Se oli jo melkoisen käyttökelpoisen kokoinen ja sen räpläämiseltä en saanut koskaan tarpeekseni. Oli sillä myös hauska leveillä mökkinaapurin pojallekin, heillä kun ei sellaista ollut.

Ensimmäisen oman puhelimeni hankin 18-vuotiaana. Se oli Nokian 1611. Kestävä peruspuhelin joka oli käytössäni melko pitkään. Se vaihtui kuitenkin Ericssonin SH 888 puhelimeen kun suomeen tuli käyttöön myös 1800 MHz:in taajudella toimiva verkko, halvempien puheluiden varjolla. Suhde jäi tosin melko lyhytikäiseksi, kun Nokia 3210 -puhelin koki päivänvalon.

Sen jälkeen puhelimet ovat vaihtuneet lähinnä pienempien, tai enemmän leluja sisältävien, puhelinmallien tullessa markkinoille. Järjestyksessä Nokia 8210, Nokia 8910i, Motorola Razr V3 ja Motorola Razr V3x.

Vuosien saatossa puhelimen käyttökin on muuttunut. Siinä missä ensimmäistä puhelintani käytin lähes ainoastaan puheluihin, koska kavereitteni lankapuhelimet eivät luonnollisesti tekstiviestejä vastaanottaneet. Nykyään käytän puhelintani tekstiviestimenä, kamerana, surffilautana, mp3-soittimena jne jne. (Tulee sillä vielä aina välillä puheluitakin soitettua.) Ehkä enää ei pidäkään puhua puhelimesta, vaan taskumediakeskuksesta.

Mitäköhän kaikkea ehtiikään tapahtua seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana?