/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

May 18th 2006

Selaintuunausta

14:47

Firefox on mukava selain. Oletuksena kevyt perusselain, mutta lisäosia asentamalla siitä saa semmoisen hirvityksen jonka minä olen itselleni ajan mittaan koonnut.

Osa käytössäni olevista lisäosista laajentavat Firefoxin toiminnallisuutta ominaisuuksilla jota ilman en enää oikein voisi, tai ainakaan haluaisi, surffailla. Toisaalta, listassa on mieletön määrä tauhkaa joka on ilmestynyt sinne Kokeilenpas tätäkin-periaatteella ja sittemmin unohtunut nurkkiin pölyyntymään.

Toiset muuttuvat turhiksi Firefoxin uusien versioiden myötä. Joskus tulee asennettua päällekkäisiä toimintoja, vaikkakin tahattomasti, kun tulee uusi ja parempi laajennus edellistä korvaamaan.

Lista on paisunut jo melkoiseksi, kuten kuvasta näkyy.

firefoxextensions.jpg

Näistä ehdottomia suosikkejani ovat Adblock, All-in-one Gestures, GMail-notifier, SessionSaver ja Tabbrowser preferences. Ilman näitä en halua olla kuin pakon edessä. Hyvinhän ilman niitä ennen tuli toimeen, mutta vaikutus on vähän sama kuin mikroaaltouunilla aikoinaan.

Lähes samaan statukseen on päässyt Tab Clicking Options mutta välttämättömänä en sitä pidä. Tabbrowser preferences kuuluisi muuten tähän samaan joukkoon, mutta minulle on ehdottoman tärkeää että itse päätän koska uusi ikkuna aukeaa.

Muuten vain mukavuutta lisääviä, muttei juurikaan pakollista toiminnallisuutta edustavat CookieCuller, Linkification ja Paste and Go. Slim Extension List on eksynyt joukkoon lähinnä lisäosakeräilyvimman takia että lista olisi mitenkään järkevän näköinen, vaikka onhan se siitäkin mukava että lisäosat pysyvät sen avulla myös aakkosjärjestyksessä.

Työntekoa mukavoittamaan on kokoelmaan päässyt Web Developer ja IE Tab. IE View on IE Tab:n myötä tarpeeton, mutta jotenkin se vain on jäänyt poistamatta. (Tätä kirjoitettaessa löytyi myös OperaView mutta onnistuin hillitsemään itseni enkä asentanut sitä.) X-Ray asentui myöskin alunperin työntekoa helpottamaan. Käyttöaste jäi kuitenkin asennukseen ja pariin kokeilukertaan.

Sitten on vielä ne “turhat”, koemielessä asennetut ja/tai unohtuneet, tai muuten vain harvoin käytössä olevat. Plain Text Links on jäänne ajalta ennen Linkificationia. Näiden kahden tarjoamat toiminnallisuudet toki poikkeavat toisistaan jonkin verran, mutta idea on kuitenkin sama. ScrapBook on laajennus minkä asensin ihan vain kokeilemisen vuoksi. Tuli sitä käytettyäkin kerran pari, mutta yleensä en edes muista sen olemassaoloa. DownThemAll tekee hyvin sen minkä lupaakin, mutta senkin käyttö on erittäin vähäistä.

Google Notebook esitteli itsenäsä minulle eilen. Asensin sen koemielessä ja olen jopa käyttänytkin sitä. Epäilen kuitenkin että Notebook loppujen lopuksi kokee saman kohtalon kuin ScrapBook. Jää nähtäväksi.

Google Calendar Notifier on myöskin eilen tutuksi tullut selaimenjatke. Tämän hyöty mittautunee sen mukaan miten paljon tuota Googlen kalenteria tulee käytetyksi. Koekäytössä kumpikin.

Mitä laajennuksia sinä käytät?

5 Responses to “Selaintuunausta”

adblock – ehdoton
imagezoom – näppärä kuvazoomi sokeille vanhuksille
context search – kätevä ja nopea haku kakkosnäpyttimen alla

Et sä ny vielä niin ikäistyny ole, että vanhukseksi voitaisiin laskea ;)

Tuo “Context Search”:http://www.cusser.net/extensions/contextsearch/ näytti melko kätevältä, mutta harvemmin tulee käytettyä muuta kuin Googlea ja sehän löytyy _out of the box_ -toimintona.

Juu, mutta se on vaan niin näppärää, kun tuplaklikkaa jotain sanaa sivulla, ja sitten tekee siitä haun kakkospälpäreellä. Ja kyllähän sitä nyt wikipediaan ja imdb:seen hakuja tehdään.

Olet kyllä harvinaisen oikeassa. Wikipedian suhteen varsinkin. Täytyy siis asentaa se koeajoa varten, jos siitä vaikka tulisi uusi ystävä.

[…] 3. On, aika paljonkin. Kirjoitin aiheesta laajemmin muutama kuukausi takaperin. Vaikkakaan tuo teksti ei vastaa nykytilannetta, on se aika pitkälti silti totta. Olen laajennusfriikki. […]

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments