/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Apr 24th 2015

Suru laskeutui Blogilistan kotikadulle …taas

22:13

Vuosia kestäneen suhteen päivät on nyt luetut. Nimittäin Blogilista tiedotti tänään pistävänsä pillit pussiin kesäkuun alusta.

Lienen viimeisiä Blogilistaa aktiivisesti vielä käyttäviä. En osaa varsinaisesti sanoa miksi edelleen listaa käytän, mutta uskollisesti palaan suosikkilistaani katsomaan lähes päivittän.

Lopetuksen syistä ei ole julkisuudessa puhuttu. En voi uskoa että käyttökustannukset ovat niin suuret, että palvelu sen takia ajettaisiin alas. Viime aikoina palvelu on tosin kärsinyt jonkinasteisesta spam-ongelmasta uusien blogien listassa, joten kenties kehitystarpeet ja niiden kustannukset painoivat vaakakupin armokuoleman puolelle.

Itse käytin Blogilistaa jo silloin kun se vielä tunnettiin nimellä Päivän Pamaus, tämäkin blogi on listalta löytynyt vuodesta 2006. Sami kertaa hieman historiaa postauksessaan Blogilistalla uusi omistaja.

Blogilistalla on vaiheikas historia. Se sai alkunsa “Päivän Pamaus” nimellä Pinserin sivupalkista vähän Pinserin syntymisen jälkeen vuonna 2002. Aluksi Riitan ja minun tarkoituksena oli kerätä itseämme varten muistilistaa suomalaisista blogeista, mutta lista laajeni nopeasti niin isoksi, että aloin rakennella sen ympärille erilaisia aputoimintoja. Suosikeiksi merkitseminen ja päivitystarkistukset helpottivat blogien seuraamista ja vähän kerrassaan monet muutkin bloggaajat alkoivat käyttää listaa.

Kiinnostuneena Blogilistaa ja sen kehittymistä on käsitelty tässäkin blogissa usean postauksen verran.

Blogistanian kultakaudella Blogilistan “kilpailijoita” tuli ja meni. Nyt yksikään niistä (mitä blogini arkistoista löysin) ei ole enää hengissä. Myös oma JustNyt!-viritykseni tehnee laimeahkon vastaanoton takia dodolle seuraa sekin, kun seuraavan kerran täytyy kaivaa kuvetta.

Kovasti kiitos kuluneista vuosista, toivottavasti joku täyttää suomalaiseen blogiskeneen syntyvän aukon.

Kuvakaappaus tämän blogin tiedoista Blogilistalla 24.4.2015

Leikekirjaani otin tänään kuvakaappauksen blogini lisätietosivusta. Se ehtii päivittyä vielä yhden kerran.

Jan 26th 2009

Blogilista mobiilisoitui

11:57

Nelisen viikkoa sitten nurisin Blogilistan pysähtyneestä kehityksestä ja erityisesti suosikkisivun huonosta mobiilikäyttöön soveltumisesta. Kolme viikkoa siitä, kehitystiimi julkisti uuden beta-version julkiseen testaukseen. Muutama päivä sen jälkeen, Tuomas kävi kommentoimassa uudesta mobiiliversiosta.

Ihailtavan nopeaa toimintaa.

Ensivaikutelma mobiiliversiosta oli kuitenkin hieman negatiivinen. Päivittyneistä blogeista näkyi otsikon lisäksi pieni ote sisällöstä, mikä venytti mobiilisivua erittäin pitkäksi, mikä haittaa silmäiltävyyttä.

Lyhyen käytön jälkeen fiilis kuitenkin muuttui. Sivu latautuu pituudestaan huolimatta erittäin nopeasti, koska sisältö on logo pois lukien pelkkää tekstiä. Blogilistan mobiiliversio toimii myös lukijana, eli blogia klikatessa ei selainta ohjata itse blogiin vaan sisältö näytetään omassa blogilistan käyttöliittymässä. Tämän totesin erittäin toimivaksi, koska itse blogit ovat harvoin mobiilioptimoituja. (Niin, ei tämäkään ole. Shame on me.)

Tuntuma on siis hyvinkin positiivinen, kiitoksia vain Blogilistan kehitystiimille reagoinnista kentän huutoihin.

May 13th 2008

Suru valtasi Blogilistan kotikadun

11:04

Sori, ei videota.

Sieltä sun täältä sai tänä aamuna lukea bloggaajien aikeista poistaa bloginsa Blogilistalta. Syynä pykälä uudistuneen Blogilistan käyttöehdoissa. Enkä sinänsä ihmettele.

Sääli se kuitenkin on. Blogilista kun oli seurantatyökalun lisäksi se paikka mistä löysi itselleen uutta mielenkiintoista (kotimaista) luettavaa. Mikäli bloggaajat siirtyvät yksinomaan käyttämään henkilökohtaisia aggregaattoreitaan tämänkaltainen löytölaarin penkomisen mahdollisuus katoaa.

Täytynee toivoa, että kun kerran Facebook taipui käyttäjiensä protestin edessä, myös kotimainen konsernimme pystyisi samaan. (Edit: Tarkennuksia käyttöehtoihin on luvassa, Edit2: tämäkö on se tarkennus?

Tai että jokin muu toimija, esim. Blogispotti, pystyisi täyttämään Päivän pamauksen katoamisen (mikäli tämä nyt siihen asti menee) luoman tyhjiön.

*

Aiheeseen liittyviin kirjoituksiin ovat ansiokkaasti linkkejä keräilleet ainakin Marjut, Kari ja Jussi.

Shorts

Jan 2nd 2009

MOPV#10: Omat suosikit und mehr

19:10

Blogilista on uudistumisensa jälkeen elänyt varsin hiljaista elämää. Kehitysblogiin on tullut muutama kirjoitus ongelmista tai pienistä uudistuksista tai huoltotöistä. Sama kohtalo Jaiku-kanavalla. Mitään ei juuri tunnu tapahtuvan. Tätäkö tarkoitti julistus joulukuussa 2007:

Blogilistalle uusi koti merkitsee ennen kaikkea loistavia uutisia palvelun kehityksen kannalta. Pääsemme nyt kehittämään palvelua innokkaan ja kunnianhimoisen tiimin kanssa enemmän blogien lukijoiden ja bloggaajien tarpeita vastaavaksi.

Kasvua on kuitenkin tapahtunut, nimittäin suosikkisivun koko on sentään paisunut suorastaan megalomaaniseksi. Sivu, jolla on sisältönä linkkilista ja muutama mainos, on kokoa peräti 2 Mt.

Minulle joka tykkään lukea blogeja raitiovaunussa – tai muuten sopivasti joutavana – mobiilisti se on aivan liikaa. Myönnettäköön että on myös käyttämästäni selaimesta kiinni (Nokia Web browser) ettei sivua optimoida vaan renderöidään kuten oikeassa selaimessa, mutta enivei.

Kevyt ja pinnallinen analyysi Firebugia käyttämällä kertoo seuraavaa:

  • HTML, 90 Kt
  • CSS, 14 Kt
  • Javascript-lähdetiedostoja 9 kpl, 249 Kt
  • kuvia 20 kpl, 901 Kt

Javascript-lähdetiedostoja ei ole millään tavalla optimoitu ja niitä on liikaa (5 blogilistalta, 4 mainostajilta/statistiikalle). Jäävät tosin selaimen välimuistiin mutta (ainakin Nokian) mobiiliselaimen välimuistitus on surkuhupaisaa.

Kuvien kohdalla pahin ylilyönti on vasemmalla navigaation alapuolella olevan boksin piilossa olevalla välilehdellä (heh, heh) olevat kolme kuvaa. Kuvat ovat sivulla 60 pikseliä leveät, mutta itse kuvatiedostot ovat kuitenkin paljon suuremmat. (Nyt näkyvät syövät peräti 871 Kt.) Kaistaa kuluu siinä missä mobiilisurffaajan hermotkin. Lisäksi vielä se, ettei kuvia tarvitsisi ladata ennen kuin välilehti jolla ne ovat avataan(WikiPedia: Lazy Loading). Puhumattakaan siitä että mobiilisti surffatessani annan mainoksille vielä vähemmän huomiota kuin muuten.

Saattaa toki olla niinkin että olen Blogilistan viimeisiä käyttäjiä RSS-feedien keväisen räjähdysmäisen suosion kasvun myötä ja nillitän turhasta, mutta nillitän nyt kuitenkin.

Koska voin.


Muut MOPV-sarjan kirjoitukset

Sep 18th 2007

Tervehtymisen merkkejä

12:21

Tänään aamulla kuume pysyi jo alle 38° Celsius-asteikolla mitattuna. Tästä rohkaistuna avasin tietokoneen ja suuntasin boldattujen linkkien paratiisiin, eli muutaman päivän laiminlyödylle blogilistalleni. Siitä sitten yksi kerrallaan läpi, ja siinä se sitten oli. Ensimmäinen, täysin rinnoin sydämestä saakka purkautuva, spontaani, raikuava, Siperian suuret arotkin täyttävä nauru.

Ai mikäkö se se sitten oli? No:

uudistuksen keskeinen osa eli italialainen kiskoa pitkin vilistävä kattokamera ei suostunut liikahtamaan

(via

*

Flunssapotilaana ollessa ilmaisu päivän väri saa täysin uuden merkityksen. Siinä on yleensä jotain kirkasta ja kellertävän vihreää. Välillä mukana on vähän rusehtavaakin. Aamupalan jälkeen, kuten tänään, ilmaisu saattaa sisältää myös aavistuksen mustikan sinistä.

Seuraavaksi voitaisiinkin sitten käsitellä päivän viskositeetti, joka luojan kiitos on pienenemään päin, mutta jätän sen nyt pois kun tämä on kuitenkin perheohjelma. Ehkä sitten joskus mikäli Valokuvatorstain viikon teema sattuu osumaan…

Shorts

  • Pitipä sekin sitten kokea ennen pitkää. Päädyin satunnaisnappulaa toistuvasti painamalla tänne. Omaan kotooni.

    (0) #

Aug 14th 2007

Väliaikatiedote konepellin alta

09:57

Päivitin tänään blogimoottorini WordPressin uusimpaan versioonsa 2.2.2. Toivottavasti jossain aiemmassa versiossa rikkoontuneet trackback-linkit nyt korjaantuivat.

Tämän myötä Lyhykäiset palaavat takaisin RSS-virtaan muiden kirjoituksien sekaan, ainakin siihen asti että jaksan jälleen karsia ne siitä pois käyttämällä kilokaupalla purkkaa ja metritolkulla roudarinteippiä. Ehkä en enää sitä edes tee, ennen kuin viitsin tehdä sen jotenkin fiksummin kuin suoraan koodin sekaan syöksymällä.

Päällimmäisenä syynä karsimiseen on ollut Blogilistan jatkuvan päivittymisen estäminen (fiksu kaveri tietysti lisäisi kaikki muut kirjoitukset yhteen kategoriaan ja asettaisi Blogilistan seuraamaan sen RSS-virtaa, mutta minä nyt olen minä). Ehkä tämän kanssa nyt sitten voi elää. Katsotaan.

Apr 4th 2007

Parempi joskus kuin ei milloinkaan

10:49

1. Montako blogia sinulla on seurauksessa ja miten seuraat niitä? Kotimaisia? Ulkomaisia? Kerro kaikki ja vähän lisää.

Aika monta. Blogilistalta olen karsinut valikoiman alle sataan, mutta tuo kirottu Google Reader tekee tilaamisen niin helpoksi… Suurta osaa tulee seurattua melko kursorisesti. Mark all as read on helppo tapa rästilukemiston kuittaamiseen.

2. Nythän ei ole kuin semmoiset 151 päivää siihen että analogiset TV-lähetykset loppuvat. Joko olet valmistautunut täysdigitaalisiin signaaleihin? Mitä pidät koko digi-TV asiasta? Miksi luulet että meillä täällä on niin kova kiire siirtymään digitelevisioon?

En ole valmistautunut, mutta onneksi Proikkari on ollut viisaampi. Periaatteessa digi-TV on mielestäni hieno asia. Toisaalta mikä teknologiauudistus tällaisen teknofiilin mielestä ei olisi hyvä, mikäli sitä varten saa hankkia lisää digielektroniikkaa? Vielä kun se saataisiin toimimaan kuin se kuuluisa junan vessa.

3. Norjan kuluttajaviranomaiset ovat masinoineet kampanjan Applea vastaan (ja saaneet mukaan niin pohjoismaiset kuin Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot), koskien sitä että iTuneksen kaupasta ostettua musiikkia ei voi soittaa kuin iPodissa. Onko tässä järkeä? Eikös näiden organisaatioiden pitäisi käydä taistoa esimerkiksi DVD:n aluekoodia, tai viallisia CD-levyjä (myös kopiosuojauksena tunnettu) vastaan?

Ehkä sittenkin olisi parempi vain kieltää internet.

4. Kevät näyttää tulleen. Harmittaako se? Onko tämä ihmisen tekosia? Olemmeko me syypää siihen että lämpötilat nousevat ja kesä kestää pidempään? Ja on enemmän tulvia. Jotkut väittävät että se ei ole meidän syy. Ketäköhän tässä pitäisi uskoa?

<foliohattu>Oikeasti syy on lehmien tuottamassa metaanikaasussa. Tätä laajalti tunnettua faktaa vain vähätellään ihmiskunnan maitoriippuvuuden takia.</foliohattu> Ei kyllä harmita sitten pätkääkään että talvikamppeet saa jättää kaapin perukoille. Vaan taitaa ne saada puolen vuoden päästä kaivaa sieltä taas esiin.

5. Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos, sanotaan laulussa. Kyllähän sinäkin osaat, etkös vaan? Siitä nyt luettelemaan. Yritä edes. Äläkä lunttaa netistä.

Kunhan ei tarvitse laulaa. Kiitos, Tack(, Tak, Takk), Thank you, Danke, Spasiba, Grazie, Gracias, Merci, Arigato, Khorb khun, Efaristo.

(via

Mar 2nd 2007

Mistä tulivat haavat kämmeniisi?

12:39

Ensin oli Päivän pamaus. Sitten tuli Blogilista.fi. Sitte tuli Blogispotti, Kerro.fi, Herq.fi, Viidakkorumpu.org … Tänään löytyi viittaustilastojen uusien hostien listasta www.hyvaapaivaa.net.

Ilmeisen tuore tapaus jonka tarkoitus ei nopealla silmäilyllä oikein selviä. Toki etusivulla kerrotaan kerrottiin että…

bq.. Sivuston tarkoituksena on

  1. Tarjota bloggaajille mahdollisuutta tulla luetuksi.
  2. Antaa lukijoille väylä mielenkiintoisiin blogeihein, sekä antaa heille mahdollisuus vaikuttaa siihen mistä bloggaajat kirjottavat.

…mutta tuo antaa mielestäni vielä melko epämääräisen kuvan, eikä edes lisätietolinkin takaa paljastuva hyvinkin keskeneräiseltä vaikuttava sivu suo lisää valoa. Muutenkin keskeneräisyys tuntuu olevan voimakas teema läpi sivuston. Esimerkiksi blogien kuvaukset ovat silkkaa blaablaata:

Blaablaa

(Ja vaikka tämä nyt minun tapauksessa ei poikkea merkittävästi totuudesta, ei tämän kaltainen kuvaus tee oikeutta muille linkatuille.)

Mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä, että mikä tahansa joka linkkaa minuun kahdesti saman viikon aikana, ei vaan voi olla läpeensä huono.

Toimintamalli vaikuttaa samankaltaiselta kuin maailmalta, ja myöhemmin kotomaastamme, tutuilla yhteisövetoisilla sivustoilla joihin käyttäjät kokoavat linkkejä mielestänsä mielenkiintoiseen (tai muuten vain viidakkorummun arvoiseen) sisältöön, kuten /.(Slashdot) (joka on tämän genren ehdoton raskaansarjanmestari) tai Digg.

Kuten tavan on, tarjolla on myös mahdollisuus arvostella sisältöä, mutta tutun tähtiäänestyksen sijaan on käytössä on kuusi erilaista ikonia, joita kutsutaan holioiksi (holio? Ollapa nyt humoristi. Cornholio!), joiden tarkoitus on ymmärtääkseni symbolisoida lukukokemuksesta jäänyttä fiilistä.

Holiot

Joka tapauksessa näiden holioiden merkitys on minulle vähintäänkin epäselvä. En osaa konkretisoida henkistä tunnelmaani harjan, pingviinin, magneetin, hehkulampun, pommin tai pelastusrenkaan avulla. (Jos nyt totta puhutaan niin pommi on kyllä välillä oikein hyvä.) Arvosteluasteikko on lisäksi Flashilla toteutettu joten hiirellä hoverointi ei auta. Lisäksi ääniä voi antaa määräämättömän määrän. Ei kovinkaan holistinen kokemus.

Ilmeisesti kyse on kuitenkin siitä että viidakkorumpu on vihdoinkin toitottanut blogien arvoa riittävästi, jotta yritykset heräisivät. Blogeillahan on tunnetusti taipumusta nopeasti nousta hyvinkin korkealle hakutuloksissa, koska Google pisteyttää mm. linkitysten mukaan ja bloggaajat sisäpiiriläisyyteen taipuvaisina tietysti ristiinlinkkaavat toisiaan minkä ehtivät. Tästä on siis helppoa vetää johtopäätös, että linkkaamalla itse moneen hakutuloksissa korkealla olevaan sivustoon, saa itselleen näkyvyyttä siinä samalla.

Lisäksi kun sivuston luonne on yhteisöpainotteinen, eli itse ei tuoteta sisältöä vaan jätetään se paine aktiivisille käyttäjille, koko homma sujuu kuin itsestään. Tuosta noin vaan. Sormea nostamatta. Ilman ruosteisen naulan työtä. Kuin Manulle illallinen.

Ei vain tainnut ketään kertoa tekijöille että toteutuksen teknisellä toteutuksella on myös merkitystä. Nopeakin vilkaisu saa pudistamaan päätään, syvällisempi jo sovittamaan sitä kuuluisaa köyttä. Eikä tarjolla ole edes feediä.

Hyvää Päivää vaan sinnekin.

Lisäys: Turhaan koin itseni imarrelluksi minuun kohdistuneiden linkkien määrästä. Sivusto nimittäin lukee ilmoitettujen blogien RSS-virtoja ja julkaisee kaiken kirjoitetun sisällön. Oh the possibilities for abuse…

Lisäys2: Syvällisemmän tarkastelun perusteella vaikuttaa vahvasti siltä että tekijöille on nyt käynyt pikku fiba, kun eivät tulleet ajatelleeksi että blogisoftat näitä viittaustilastoja keräävät. Taisi tulla julkiseksi inan verran liian aikaisessa vaiheessa.

Shorts

Feb 5th 2007

Herr Sebago kommer ut ur skåpet

08:38

G’morn på Er goa herrn eller fröken,

De va nya trender på gång på Blogglistan under veckoslutet. Jag som liksom alltid måst hänga med alla andra, hängde med som alltid. Och jag tycker att jag gjorde det bättre än de flesta, jag bytte ju trots allt namn triss gånger. Och sen ännu en fjärde gång, men det fjärde namnet var int mera trendigt, bara nytt.

Och nu funtsa jag sidu på sil viisii att jag sku behålla det här sista. Det har ju lite ankdamms nyanser i sig, och det är ju alltid bara bonus. Eller som en lotto-vinst.

Men döda Sebagon därför, för man har ju blivit förfinskad en hel del, men int totalt ännu. Nu sjunger jag lite snapsvisor med brännvinet alltid nu och då, och hoppas på en egen segelbåt sådär i smyg. Så kanske det här kan tolkas som lite första hjälp åt mitt inre. Eller så tyckte jag bara det var roligt, du kan välja själv.

Så nu säger jag bara:

Heja! Heja! Friskt humör! Tack för mig, och trevlig fortsättning på måndagen.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments