/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Oct 28th 2008

Kun esineet hajoavat, me hajoamme

10:49

Noin nelisen viikkoa sitten, kun olin ensin ladannut spiraalit täyteen rullakaupalla mestariotoksiani, sen jälkeen lillutellut filmejä erinäisissä litkuissa eripituisia aikoja, jonka jälkeen hermostuneena tasajalkaa hyppien odotellut negatiivien kuivumista usean minuutin ajan koin suuria kauhunhetkiä huomatessani lopuksi että kamerassani oli ollut valovuoto ja kuvani olivat sen johdosta lähes järjestään piloilla.

Ensimmäinen ajatukseni oli että olin itse rikkonut kamerani. Mutta kunhan olin ensin rahoittunut ja saanut lepopulssini takaisin ihmismielen käsityskyvyn piiriin, tiesin että olin itse syytön. Jäljitin vian ilmentymisen ajankohtaan kun olin omin pikku kätösin verhoillut aarteeni uuteen virheettömään nahkakuosiin ja sysännyt sitä ennen välttämättömän valmiuslaukun nurkkaan.

Seuraavana arkipäivänä soitto Bat… Mustonen & Laineelle, kamera huoltoon ja sitten jalat ristissä odottelua. Viikko siinä kului ja noin metrin verran kynsiä, mutta kyllä kannatti.

Rahallinen korvaus, 55 euroa, oli mielestäni kovin kohtuullinen ja hintaan sisältyy puolen vuoden takuu. Kamera on jälleen kuin uusi ja valmiina tallentamaan näkemääni maailmaa käskystäni – ilman ylimääräisiä valopilkkuja.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments