/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jan 5th 2007

Miten minä luen

10:44

Google Reader, tuo RSS (Really Simple Syndication)-lukijoiden creme de la creme, on saanut uusia fiitsöreitä. Hän osaa nykyään kertoa itsellesi lukutottumuksistasi.

Minusta hän sanoo: From your 34 subscriptions, over the last 30 days you read 519 items. Lisäksi käppyrät kertovat, että käytän lukemiseen eniten aikaa tuossa lounaan tienoilla, ja viikonpäivistä eniten lukuaikaa saavat osakseen tiistait ja perjantait.

Ei tämä nyt ihan yhtä elämäntavoista kertovaa ole, kuin IRC (Internet Relay Chat)-tilastot aikoinaan, mutta voihan tuosta jotain kiksejä repiä. Sen aikaa kun odottaa että feedit päivittyvät…

Eikä siinä vielä kaikki. Kyseinen sivu kertoo myös lukemiesi virtojen päivittymistiheydestä. Ja siitä kuinka paljon kutakin luet. Aikoinaan tilattujen, mutta myöhemmin kiinnostuksen menettäneiden bongaaminen helpottuu. Eipä sillä että se muutenkaan vaikeaa olisi, mutta nyt sille minkä jo itse tiedät on mustaa valkoisella. Eli kenties tilausten siivoaminen helpottuu. Tosin minulla on tätä varten haudatut-kansio. Jos sitä kuitenkin joskus innostuisi niitäkin…

I like big charts and I cannot lie ja Google Reader Tracks Personal Attention Metadata

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments