/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 11th 2010

Miellyttävää lämpöä ja hyvää mieltä

00:15

Parhaillaan jatkuva helle on ehkä parasta mitä tiedän. Ei vähintään siksi että minulla sattuu samanaikaisesti olemaan kesäloma.

Muita mieltä hiveleviä asioita on esimerkiksi hyvien kahviloiden lisääntyminen ja uusien suosikkiterassien löytäminen. Uusimpina tuttavuuksina Töölönlahdella oleva Kahvila Tyyni, sekä Kurvin Parnellsin terassi.

Etenkin jälkimmäinen on harvinainen helmi, koska keskeisestä sijainnistaan huolimatta on yllättävänkin miellyttävä ja yleensä tungoksesta vapaa.

Ensimmäistä suosittelen koska harvasta kahvilasta saa kahvia yhtä hyvällä hinta-/laatusuhteella. Eikä paikassakaan valittamista ole, pientä vaihtelua Sinisen Talon Kahvilan näkymille.

Kesä nyt on muutenkin kahviloissa ajan kuluttamisen kulta-aikaa. Käyttäkää se hyvin!

3 Responses to “Miellyttävää lämpöä ja hyvää mieltä”

Olen sulle todella kateellinen: melkein antaisin sieluni autuuden, jos pystyisin nauttimaan näistä helteistä. :(

Kahvila Tyyni on testattava, enpäs tiennytkään, että sellainen on tuonne ilmestynyt.

Kutsu
Sun äitis viettää 5-vuotissyntymäpäiväänsä 14.8.2010 ja sinut on kutsuttu kommenttilaatikkooni tuttuja tapaamaan (vrt.). Tarjolla on munkkilikööriä ja pekonia.

Tervetuloa!

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments