/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Mar 9th 2009

Erään kauan suunnitellun heräteostoksen tarina

09:28

Toissa viikonlopun lauantaina järjestettiin jälleen jokavuotinen SVHY (Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys):n Klassiset Kamerat -tapahtuma. Oikeastaan toinen jokavuotisista, mutta Mäntsälässä järjestettävä on enemmänkin rompetori. Kuitenkin, kävin paikalla kääntymässä ja olisihan se synti ja häpeä poistua moisesta tilaisuudesta tyhjin käsin.

Tällä kertaa mukaan lähti kauan etsimäni 6x9cm formaatin kamera, tarkemmin Zeiss Ikon Nettar 516/2. Tarkkaa valmistusvuotta en ole ole onnistunut selvittämään, mutta jonnekin 1940-luvun puoliväliin se asettuu. Ajattelin antaa kameralle nimeksi Anne, kun vastaan tuli niin sopiva kuvakin, mutta emmin vielä.

Public Love Affair

Kamera on mallia taittuva paljekamera, eli mahtuu taskuun, kunhan taskulla on riittävästi kokoa. Suljin toimii ikäisekseen hämmästyttävän tarkasti (kunhan ei eksy 1/50 sek pidempiin aikoihin), puhdistuksen jälkeen toivon mukaan vielä paremmin, mutta sehän onkin Compur.

Winter Landscape in Töölö

Pinnoittamaton optiikka on harmillisen herkkä suoralle auringonvalolle, mutta se ei tässä maassa ole suuri ongelma. Jälki on kuitenkin vähintäänkin kohtalaista. Negatiivit kestävät jopa suurentamista – vaikka alunperin sitä ei kai siihen ole suunniteltukaan, onhan Nettar se halvempi versio, Ikonta on sitten toinen tarina (jonka toivottavasti vielä joskus pääsen teille kertomaan).

One Response to “Erään kauan suunnitellun heräteostoksen tarina”

Aika kivaa jälkeä, erityisesti jälkimmäinen kuva osuu meikäläisen visuaaliseen hermoon tai jotain.

Ikontaa tai vielä mieluummin Super Ikontaa olen itsekin yrittänyt löytää. Mutta kun en haluaisi paljoa maksaa, niin eipä ole onneakaan ollut…

Agfan Isolette mulla oli ja ihan kelpoiseksi sekin osoittautui, mutta meni vaihtoon se.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments