/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jan 29th 2008

Kun keski-ikäisyyden kylmä, luinen koura lähestyy

16:22

Kas miten sopivaa. Samana vuonna kun minulle viikate (kuvainnollisesti) heilahtaa - kuten aikoinaan ajattelin - alkaa televisiossa ohjelmasarja jossa esitellään menneiden aikojen ilmiöitä. Esimerkkeinä C64 ja Neon 2.

Aivan kuin en jo muutenkin tuntisi itseäni tarpeeksi vanhaksi.

Helvetti.

Olitko jo muuten tullut ajatelleeksi että vuonna 90-syntyneet ihmislapsoset jakavat tästä vuodesta alkaen baarisi kanssasi?

7 Responses to “Kun keski-ikäisyyden kylmä, luinen koura lähestyy”

Olen ajatellut ja baarissa joskus aiheesta keskusteltiin. Hämmentäähän se. Ja saa tuntemaan vanhaksi.

Tänään keskustelimme aiheesta baarissa Kauniimman ja Erään kanssa.

Ei siitä pääse yli eikä ympäri, vanhaksihan tässä väistämättä joskus tullaan. Psyyke taistelee raivokkaasti vastaan, mutta jokin takaraivossa kuitenkin koittaa väittää ettei enää ole soveliasta käyttäytyä joka suhteessa sen ikäisenä kuin haluaisi.

Meillä on yhden ystävän kanssa ikuisuusihmettely siitä, milloin ihminen kasvaa aikuiseksi. Runko rapistuu, mutta ei tuolla korvien välissä tunnu mikään muuttuneen 20 vuoteen. Ns. iän tuoma viisauskin on vain sellaista, että tietää mitä tilanteissa pitäisi tehdä tai ei pitäisi tehdä, mutta se sisäinen teini on edelleenkin sitä mieltä, että jos siitä voi olla välittämättä, siitä ollaan välittämättä.

Kirsi: Juuri näin. Kärsivällisyyttä on myös vähän enemmän. Joskus.

Kervå: Mennäänkö baariin keskustelemaan vähän lisää?

Mulle kyllä C64 ja Neon2 (valitettavasti) on ihan jokapäivästä edelleenkin ;)
Täällä suunnassa vissiin se kolmenkyNpin -kriisi on myöhässä, oon odotellu innolla jo parisen vuotta.

Buzzer: Aivan. Arkipäivää, eikä eilisen asioita.

Vaikka Neon 2 saa kyllä minun puolestani olla eilisen asioita. Ihan rauhassa.

Mutta ei niistä silti tarvitse puhua kuin liitukaudella tapahtuneena.

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments