/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Dec 13th 2007

Look – ensimmäinen valvontakameraelokuva ensi-iltaan

15:17

Look - ensimmäinen valvontakameraelokuva ensi-iltaan

3 Responses to “Look – ensimmäinen valvontakameraelokuva ensi-iltaan”

Linkin takana oletetaan, että valvontakamerakuvamateriaali olisi oikeaa. Netistä ei kuitenkaan löytynyt tälle vahvistusta, päinvastoin IMDB:ssäkin luetellaan erikseen näyttelijäkaarti. Mielenkiintoisen kuuloista yhtä kaikki.

Niin väitetään ja itseäkin vähän hämäsi IMDB:n lista näyttelijöistä.

Selailin virallista sivustoa löytämättä täsmälleen sitä vastausta mitä hain, mutta synopsiksessa sanotaan Shot entirely from the point of view of the security cameras. joka ilmeisesti tarkoittaa että elokuva on ainostaan kuvattu valvontakameramaisesti, kenties jopa valvontakameroin, mutta että kuvamateriaali ei kuitenkaan ole aitoa valvontakamerakuvaa. Tai näin minä sen ainakin ymmärrän.

Ja olisi se kyllä melko omituista mikäli lainsäädäntö sallisi valvontakamerakuvan käyttämistä elokuvan valmistamiseen. Yleensä ansaintatarkoitukseen käytettäväksi kaikenlainen kuvamateriaali vaatii kuvatun suostumuksen. Tosin en tunne Yhdysvaltojen lainsäädäntöä aiheesta, mutta kuvittelen ettei se ainakaan suomalaista lainsäädäntöä löyhempi ole.

Newsweek kertoo: the film is executed in the style of actual spy-cam footage strung together but is actually a fictional tale

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments